Lonesome

KAKSI NUORTA SYDÄNTÄ


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

”Modernin elämän pyörteissä on vaikeinta elää yksin.”

Unkarilainen Paul Fejos (oik. Pál Fejos) oli todellinen maailmankansalainen, jonka ohjaajanura ulottui kotimaansa lisäksi Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Itävaltaan, Tanskaan ja Thaimaahan. Lyhyeksi jäänyt visiitti Hollywoodiin poiki kolme elokuvaa Universalilla juuri äänielokuvan aattona. Nämä teokset olivat pitkään arkistonäytösten ja festivaaliesitysten erikoisuuksia, kunnes amerikkalainen Criterion toi ne kotikatsojankin ulottuville. Tunnetuinta, vuonna 1928 valmistunutta melodraamaa Kaksi nuorta sydäntä pidetään yhtenä suurista amerikkalaista mykän kauden rakkauselokuvista.

Juoni on yksinkertainen. Mary (Barbara Kent) ja Jim (Glenn Tryon) ovat samassa vuokratalossa asuvia nuoria yksineläjiä, jotka lähtevät raskaan työviikon jälkeen Coney Islandille rentoutumaan. He eivät tunne toisiaan, mutta illan mittaan he tutustuvat, rakastuvat ja ennen kuin aamu koittaa myös kadottavat toisensa. Lyhyt onnen tuokio uhkaa murentua täysin, kunnes sattuma puuttuu peliin ja johdattaa heidät yhteen ikimuistoisessa loppuhuipentumassa, joka vetää lähestulkoon vertoja Murnaun Auringonnousun tai Borzagen Kadun enkelin finaaleille.

Lonesome                  Lonesome

Kaksi nuorta sydäntä on kuin yhteenveto kaikista amerikkalaisen elokuvan sen astisista keksinnöistä. Ennakkoluuloton, kerrontaa omalaatuisesti rytmittävä leikkaus pitää tarinan jatkuvassa liikkeessä, vaikka siinä ei näennäisesti mitään tapahdukaan. Universalin johtaviin kameramiehiin lukeutunut Gilbert Warrenton käyttää lähestulkoon kaikkia mahdollisia teho- ja tyylikeinoja kohtausten esittämiseen. Mukaan on liitetty myös värijaksoja sekä kolme lyhyttä vuoropuhelua äänitehosteineen, joilla liehiteltiin äänielokuvasta innostuneita katsojia.

Vaikka monet ovatkin kanssani eri mieltä, pidän tätä elokuvan kompastuskivenä. Muuten mestarillinen, kahden henkilön pienimuotoinen rakkaustarina on parhaimmillaan silloin, kun Fejos malttaa antaa tilaa hahmoille ja kehittää heidän suhdettaan. Valitettavasti ohjaaja hukkaa satunnaisesti päähenkilöt ja huomio tuntuu siirtyvän näppärälle, toisinaan liiankin huomionhakuiselle temppuilulle. Erityisen kiusallisina pidän mukaan liitettyjä, täysin irrallisen oloisia puhejaksoja, jotka eivät vie tarinaa millään muotoa eteenpäin. Ajan henki oli kuitenkin mitä oli, joten siksi näiden jaksojen mukanaolo on ymmärrettävää ja hyväksyttävää.

Lonesome                  Lonesome

Fejosilla ei ollut käytettävissään Janet Gaynorin ja Charles Farrellin veroista tähtiparia, mutta eipä hänenkään näyttelijävalinnoissaan ole moittimista, sillä aivan kirkkaimpien parrasvalojen ulkopuolelle jääneet Glenn Tryon ja Barbara Kent sopivat rooleihinsa erinomaisesti. Poikamaisen hölmö Tryon ja suloinen Kent täydentävät toistensa vastakohtia oivasti ja luovat ihastuttavan tasapainoisen kaksikon. Lännenelokuvien tuleva vakiokasvo Andy Devine tekee lyhyen roolisuorituksen Jimin ystävänä.

Kaksi nuorta sydäntä on hieno elokuva. Kliseisesti sanoen se on myös elokuva, josta haluaisi pitää vielä enemmän, sillä siinä on kaikki mestariteoksen elementit. Väitän, että mikäli Fejos ei työryhmineen olisi ollut aivan niin rakastunut tekniseen puoleen, Kaksi nuorta sydäntä haastaisi Murnaun ja Borzagen suurimmat melodraamat tasaväkiseen kisaan parhaasta amerikkalaisesta mykän kauden rakkauselokuvasta.

LONESOME, 1928 Yhdysvallat

Tuotanto: Universal Pictures Ohjaus: Paul Fejos Käsikirjoitus: Edward T. Lowe Jr., Tom Reed (Mann Pagen tarinasta) Kuvaus: Gilbert Warrenton Lavastus: Charles D. Hall Leikkaus: Frank Atkinson Välitekstit: Tom Reed
Näyttelijät: Glenn Tryon (Jim), Barbara Kent (Mary), Fay Holderness (nainen vuoristoradassa), Gustav Partos (mies vuoristoradassa), Eddie Phillips (mies bussissa), Andy Devine (Jimin ystävä)



© 17.12.2015 Kari Glödstaf