THE LOVE THAT LIVES
Puheet huono-onnisuuden periytymisestä eivät ole vain 2000-luvun kipupisteitä, niin on ollut aina. Molly McGill on tästä hyvä esimerkki. Hänen elämänsä on ollut taiteilua köyhyysrajalla aivan lapsuuden ensi askeleista lähtien ja aikuisenakin Molly elättää itsensä ja perheensä siivoojana. Jos taskun pohjalle sattuu joskus jäämään jotain ylimääräistä, aviomies Pete tuhlaa ne noppapöydässä alta aikayksikön.
Mollyn ankea elämä vaikeutuu entisestään, kun Pete ammutaan erään noppapelin päätteeksi. Pian tämän jälkeen heidän pieni tyttärensä jää auton alle ja kuolee. Yhdessä poikansa kanssa he päättävät selviytyä ja ennen pitkää Molly löytääkin siihen keinot, vaikka se vie vähitellen kohti hänen omaa tuhoaan.
Nykyään lähinnä Marion Daviesin alkuaikojen pukudraamojen ohjaajana muistetun Robert G. Vignolan köyhälistödraama The Love That Lives ei ole sisällöltään mitenkään poikkeava elokuva. Erikoiseksi sen tekee se, että monia sen ydinkohtauksia ja ideoita on sittemmin lainattu huomattavasti tunnetumpiin teoksiin aina Henry Kingin Stella Dallasia (1925) ja King Vidorin Kansan miestä (1928) myöten. Realismia painottava miljöökuvaus ennakoi puolestaan 1920-luvun loppupuolen saksalaisen elokuvan työläismaailmoja. Tarinaa ei myöskään kevennetä komiikalla, vaan se kerrotaan koruttomasti alusta loppuun. Eräs aikalaiskriitikko totesikin elokuvan olevan paitsi hyvin tuotettu ja mahtavasti näytelty, myös lähestulkoon masentava kaikessa realismissaan.
The Love That Lives on kauttaaltaan hyvä elokuva, joskin olisin kaivannut loppuhuipentumaan hieman toisenlaisia ratkaisuja. Nyt sen melodramaattiset juonenkäänteet tuntuvat liian ilmeisiltä ja painotetuilta, minkä lisäksi kliimaksiksi tarkoitetun tulipalokohtauksen muutamat selkeät leikkausvirheet verottavat jonkin verran jännitysmomenttia – olkoonkin, että realismia tälläkin saralla hakenut Vignola vaati näyttelijöitä työskentelemään kohtauksessa niin intensiivisesti, että useat heistä hengittivät liikaa savua keuhkoihinsa.
Mykän elokuvan Meryl Streepiksi joskus kutsuttu Pauline Frederick on loistava ahdingossa kipristelevänä Mollyna, joka uhraa elämänsä ja terveytensä poikansa tulevaisuuden puolesta. Mikä parasta, tällä kertaa puvustajat ja maskeeraajat ovat tehneet huolellista työtä muutoksen eteen, eivätkä heittäneet päähenkilön hiuksiin pelkkiä harmaita viiruja tai ylle yksinkertaisia vaaterääsyjä: Frederickin muutos on kaikin puolin uskottava ja huoliteltu. John Sainpolis täyttää Mollya hyväksi käyttävän Harvey Brooksin roolin moitteetta, mutta vastanäyttelijänsä tasolle hän ei siltikään yllä.
Tuotanto: Famous Players Film Co.
Ohjaus: Robert G. Vignola
Käsikirjoitus: Scudder Middleton
Kuvaus: Ned Van Buren
Näyttelijät: Pauline Frederick (Molly McGill), John Sainpolis (Harvey Brooks), Pat O’Malley (Jimmy nuorena), Joseph Carroll (Jimmy lapsena), Violet Palmer (Dora Palmer), Frank Evans (Pete McGill)
Kesto: 68 min.
Ensi-ilta: 9.7.1917 / ---