LE MANOIR DE LA PEUR
Pieni ranskalainen kylä, sellainen joita näkee vanhoissa kirjoissa ja postikorteissa: hiljalleen rapistuvia taloja, kapeita kujia ja kaiken keskellä suihkulähteellä varustettu tori, jonne paikallinen väestö kokoontuu keskustelemaan päivän aiheista. Pysähtyneen ajan täydellistä idylliä saapuu horjuttamaan tummiin pukeutunut muukalainen, joka haluaa ostaa kylän hautausmaan vieressä olevan synkän talon. Salaperäinen mies herättää kyläläisten keskuudessa levottomuutta ja kun oudot murrot alkava piinata kylän asukkaita, kaikki joutuvat pakokauhun valtaan. Onko synkkäkasvoisella muukalaisella sormensa pelissä?
Vaikka mykkäelokuvia julkaistaankin jatkuvasti ympäri maailmaa ja elokuvahistoriaa päivitetään säännöllisesti uuteen uskoon, onnistuu historian kätköistä vieläkin nousemaan henkilöitä, joista en ole koskaan kuullutkaan. Heidän joukkoonsa kuuluu ranskalainen Alfred Machin, Pathén uutiskuvaajana ja dokumentaristina pitkän uran tehnyt taituri, joka työskenteli kameramiehenä myös D. W. Griffithin sotaelokuvassa Maailman sydämet (1918). Machin nostettiin takaisin parrasvaloihin Il Cinema Ritrovato -festivaaleilla vuonna 1995, mutta ainakaan vielä hänestä ei ole koostettu mitään julkaisuja harrastajien käyttöön. Machin pysyy siis ainakin toistaiseksi suurelta yleisöltä piilossa.
KAVA:n esittämä, vuonna 1924 valmistunut, mutta vasta kolme vuotta myöhemmin ensi-iltansa saanut Le Manoir de la peur (engl. The Manor House of Fear) on selkeä kumarrus eurooppalaista elokuvaa tuolloin hallinneen saksalaisen koulukunnan suuntaan. Seinillä tanssivat varjot, holvikaaret, hautausmaa ja sen rinnalla seisova talo sekä oudon palvelijansa kanssa toimiva muukalainen ovat germaanista kuvakerrontaa parhaimmillaan. Maailma näyttää elokuvahistoriaa tuntevalle tutulta, mutta Machin onnistuu kuvaajansa Mario Badouaillen kanssa pusertamaan kuvista vielä hitusen enemmän irti kuin mitä on totuttu: Le Manoir de la peur on täynnä jaksoja, joista huomattavasti tutummat ja kuuluisammat saksalaisetkin olisivat ylpeitä.
Valitettavasti tarina ei ole samaa tasoa. Le Manoir de la peur luokitellaan virallisesti kauhuelokuvaksi, mutta käytännössä kyse on kuitenkin rikosmysteeristä, joka on vain puettu tavallista synkempään maailmaan. Lähtökohtaisesti tässä ei ole mitään vikaa, mutta Machin tekee anteeksiantamattoman virheen paljastaessaan ryöstäjän heti ensi metreillä. Salaperäistä murtomiestä olisi sopinut pihdata mahdollisimman pitkään, jotta tilanteen jännittävyys ja mysteeri olisivat säilyneet. Myös oudosta muukalaisesta, tämän olemuksesta ja vaikutuksesta kyläläisten arkeen ja mielialaan olisi saanut varmasti enemmän irti.
Elokuvan näyttelijöistä on nostettava esiin Fritz Langin Väsyneen kuoleman (1921) synkkämielistä nimihahmoa muistuttava muukalainen, jota tulkitsee pitkän uran ranskalaisessa elokuvassa tehnyt Romuald Joubé. Kivikasvoisen Joubén roolityöskentely on vakuuttavaa, harmi vain ettei hänen hahmoaan kehitellä juuri mihinkään suuntaan. Toinen huomattava roolisuoritus on laboratorioapulaista esittävän Cinq-Léonin käsialaa. Tohtori Caligarin kabinetin (1920) unissakävelijä Cesarea ja Nosferatun (1922) pelottavaa kreivi Orlokia olemukseltaan muistuttava apulainen nousee kiinnostavuudessaan jopa isäntänsä yläpuolelle. Kylän öisillä kaduilla hiiviskelevän miehen uhkaavaa olemusta olisi voinut sitäkin kehitellä huomattavasti pidempään ja pelottavampaan suuntaan.
Le Manoir de la peur ei siis aivan täytä kaikkia sille asettamiani odotuksia, mutta on silti mielenkiintoinen tuttavuus. Visuaalinen puoli on ensiluokkaista ja sillä saralla Machinin teos asettuu aivan saksalaisten elokuvien rinnalle. Tarinassa ei ole samanlaista toimivuutta, sillä ohjaaja paljastaa pelimerkkinsä aivan liian aikaisessa vaiheessa, eikä suurta jännitystä kaupunkilaisten keskuudessa pahoja töitään tekevästä rikollisesta synny. Siitä huolimatta toivon, että vuonna 1929 kuolleen Alfred Machinin elokuvia saataisiin jonain päivänä laajempaankin jakeluun, jotta mahdollisimman moni voisi arvioida hänen taitonsa itse.
Tuotanto: Films Alfred Machin
Ohjaus: Alfred Machin
Käsikirjoitus: Alfred Machin, Henry Wulschleger
Kuvaus: Mario Badouaille
Lavastus: Francois Belli
Näyttelijät: Romuald Joubé (muukalainen), Cinq-Léon (Cagnos), Lynn Arel (Yvone), Gabriel de Gravone (Jean), Georges Térof (pormestari), Louis Confils (Cornelius), Nemo, Berton