Suomen armeijan pääosadebyytti kokoillan elokuvassa nähtiin niinkin myöhään kuin 1929, eli yli vuosikymmen itsenäistymisen jälkeen. Elokuvatutkija Kenneth Lundinin mukaan armeijan olemassaolosta oli käyty kiivasta keskustelua koko 1920-luvun ajan ja siihen suhtautuminen riippui hyvin pitkälti siitä, millainen poliittinen ajatusmaailma kenelläkin oli. Armeijan ilmapiirinkään ei kerrota olleen paras mahdollinen ja tiukan kurin sekä simputuksen seurauksena aseista kieltäytyminen ja asepalveluksesta karkaaminen oli yleistä. Tilanne alkoi muuttua vuosikymmenen puolen välin jälkeen, jolloin asepalvelusta alettiin kehittää mielekkäämpään suuntaan.
Erkki Karun johtama Suomi-Filmi Oy laittoi lusikkansa soppaan omalla tavallaan, tarkoituksenaan parantaa kansan mielipidettä armeijasta, osoittamalla millaista elämä asepalveluksessa oli. Avukseen Karu sai puolustusvoimat, joka tarjosi elokuvantekijöille runsaasti rekvisiittaa, statisteja sekä antoi mahdollisuuden kuvata elokuva autenttisilla tapahtumapaikoilla. Näin syntyi ”sotaväkitrilogia”, jonka ensimmäinen osa valmistui mykkänä, muiden ollessa äänielokuvia. Suuren suosion saavuttanutta Meidän poikamme -teosta seurasivat Meidän poikamme merellä (1933) sekä Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934), jonka tuotannosta vastasi Karun uusi yhtiö, Oy Suomen Filmiteollisuus.
Nummisuutareiden (1923) Eskona kuolemattomaksi kotimaamme elokuvahistoriassa jäänyt Axel Slangus on Matti, köyhän torpparin poika, jonka on astuttava armeijan harmaisiin. Samaan suuntaan on lähdössä myös Matin kotitilan isännän poika Pekka (Helge Ranin). Nuorukaisten ennakko-odotukset asepalveluksen suhteen ovat varsin erilaiset: siinä missä maavoimiin suuntaava Matti näkee sotilasuransa päättyvän sotilassairaalaan, haaveilee Pekka amiraalin arvonimestä ja kunnon meritaisteluista. Sotamiehen elämä ei ole kuitenkaan niin värikästä, kuin nuorukaiset kuvittelevat.
Karun itsensä käsikirjoittamaa Meidän poikamme -elokuvaa pidetään yhtenä hänen päätöistään. Elokuvan historiallista arvoa kansanmielisyyden kohottajana ei käy kiistäminen, mutta muilta osin se jättää runsaasti toivomisen varaa. Isänmaallinen propaganda menettelee, mutta tarinan saralla suomalaisen elokuvan suuriin nimiin lukeutunut Karu iskee harhaan. Kokonaisuus koostuu yksittäisistä kohtauksista kasarmilla, leirillä, soppatykillä, urheilukentällä ja milloin missäkin tarjoamatta kuitenkaan sen enempää. Mikäli elokuvan olisi ollut tarkoitus olla ainoastaan Suomen armeijan esittelyfilmi, ratkaisut olisivat ymmärrettäviä, mutta kun mukaan on liitetty muitakin juonenkäänteitä, jää Matin ja Pekan asepalvelusaika vain rykelmäksi irrallisia kohtauksia.
En pidä myöskään elokuvan etäännyttävästä kerrontatyylistä. Staattinen, vain ajoittain panoroivan kameran käyttö ja lähikuvien erittäin vähäinen määrä eivät saa aikaan kovinkaan intensiivistä kuvaa sotamiehen arjesta. Myös leikkaus on kömpelöä ja kerronta töksähtelevää. Huumori sentään toimii kohtalaisesti ja etenkin nuorukaisten kertomukset sotaväen hurjuudesta ja vaarallisuudesta ovat mainioita. Tätä puolta ei ole kuitenkaan tarjolla kuin ani harvoin, joten komediastakaan Meidän poikamme ei oikein käy.
Myöskään pääosien esittäjien valinnat eivät ole osuneet kohdalleen. Niin etevä ja humoristinen kuin Axel Slangus yleensä onkin, on hän 38-vuotiaana aivan liian vanha näyttelemään nuorta alokasta. Juuri sen uskottavampi ei ole myöskään Helge Ranin, vaikka miehen siloposket vievätkin voiton näiden kahden välisessä mittelössä. Jos joku näyttelijä pitää nostaa harmaasta massasta muiden yläpuolelle, olkoon se Uuno Laakso, joka suoriutuu kasarmin kiusanhengen Santun roolista aivan mukiinmenevästi.
Meidän poikamme on ajan kalvama teos, jonka arvo lepää suurimmilta osin sen historiallisessa arvossa. Suomalaisen sotaväen historiasta kiinnostuneelle sillä voi olla paljonkin annettavaa, mutta muille Meidän poikamme ei tarjonne kuin yhden luvun kotimaisen elokuvan historiaa. Eikä tämä luku ole antoisa.
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Ohjaus: Erkki Karu
Käsikirjoitus: Erkki Karu
Kuvaus: Eino Kari, Frans Ekebom
Lavastus: Carl Fager
Leikkaus: Erkki Karu
Musiikki: Lauri Näre, Emil Kauppi
Näyttelijät: Axel Slangus (Matti Korpi), Helge Ranin (Pekka Peltola), Waldemar Wohlström (Matin isä), Olga Leino (Matin äiti), Birgit Sergelius (Kerttu Koskinen), Uuno Montonen (Juho Peltola), Margit Tirkkonen (Katri Peltola, Pekan pikkusisko), Reino Volanen (Oikarilan Otto), Otto Kotilainen (Oton isä, Oikarilan isäntä), Uuno Laakso (Santtu), Kaarlo Saarnio (Kauppa-Kalle)
Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI