ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Mosselpromin edustalla savukkeita myyvällä Zina Veseninalla on kolme innokasta ihailijaa: amerikkalainen maassa vieraileva liikemies Oliver MacBright, joka päivä savukkeita ostava, mutta silti tupakoimaton konttoristi Nikodim Mitjushin sekä dokumentaristi ja elokuvaaja A. A. Latugin. Viimeksi mainittu houkuttelee Zinan koekuvauksiin ja sitä kautta elokuvamaailmaan, mutta toiset ihailijat eivät aio suinkaan päästää Zinasta irti helpolla, joten ihmissuhteita vatvotaan lopulta elokuvan viimeisille metreille saakka.

Vuosina 1917-1922 riehuneen laajan sisällissodan jälkeen Neuvostoliitossa alkoi NEP-aikakausi, joka merkitsi yhteiskunnallisesti vapaampaa talouspolitiikkaa, elokuvien saralla puolestaan vapaampaa suhtautumista aihevalintoihin. Suurten propagandateosten rinnalla kuvattiin myös tavallisten ihmisten elämää paitsi dokumentaarien, myös näytelmäelokuvien kautta. Yksi arkielokuvan edelläkävijöistä oli ohjaamisen lisäksi myös kuvaajana ja käsikirjoittajana työskennelleen Juri Željabužkin romanttinen komedia Mosselpromin tupakkatyttö.

Ihmissuhteet ovat ihmissuhteita, käydäänpä niitä läpi missä päin maailmaa tahansa. Tämä tarkoittaa, että lajityyppien lainalaisuudet määrittelevät tapahtumien kulun hyvin selkeästi kaikkialla. Mosselpromin tupakkatyttö ei ole poikkeus, sillä huomattavasti tunnetumpien Hollywood-tuotosten tavoin tässäkin ihastutaan, petytään, jätetään, luovutetaan, palataan yhteen ja rakastutaan uudelleen. Myös komedia syntyy tutuista aineksista, eikä loppuratkaisukaan taida tulla kenellekään yllätyksenä.

Mosselpromin tupakkatyttö ei ole ennalta-arvattavuudestaan huolimatta huono elokuva. Olisin kaivannut siihen persoonallisempaa otetta ja värikkäämpiä juonenkäänteitä, mutta kyllä sen parissa viihtyy helposti nytkin. Pääroolin tulkitseva Julia Solntseva ihastuttaa luonnollisuudellaan ja raikkaudellaan, suureksi komediatähdeksi Jakov Protazanovin elokuvien myötä kohoava Igor Iljinski antaa puolestaan jo viitteitä taidoistaan. Muut miesnäyttelijät eivät jää yhtä hyvin mieleen, ovathan heidän hahmonsakin huomattavasti värittömämpiä.

Romanttisen komedian rinnalla kulkee myös elokuvanteosta kertova juoni, joka tekee lopussa miellyttävän twistin. Koekuvaukset, lyhyet laboratoriojaksot, ennakkokatselut ja muut elokuvien tekoon liittyvät tuokiot antavat nykykatsojalle kivan lisän neuvostoliittolaisesta elokuvanteosta (olkoonkin, ettei se eroa muiden maiden vastaavista juuri lainkaan). Elokuvassa nähtävä ”Jokapäiväistä elämää Moskovassa” viitannee Dziga Vertovin arkikuvauksiin ja dokumentaareihin.

Mosselpromin tupakkatyttö on kepeä romanttinen komedia, joka on luonut tietä monille tuleville neuvostoklassikoille: Katkan valkoiset omenat (1926), Tyttö ja hatturasia (1927), Sänky ja sohva (1927) sekä Minun poikani (1928) ovat kaikki ammentaneet Željabužkin teoksen perintöä. Aivan niiden veroinen se ei ole, mutta miellyttävä tuttavuus kuitenkin. Eikä pidä tietenkään unohtaa lukuisia Moskovan kaduilla kuvattuja jaksoja, joiden avulla luodaan kiinnostava linkki Stalinin arkkitehtuurisia uudelleenjärjestelyjä edeltäneelle aikakaudelle.

PAPIROSNITSA OT MOSSELPROMA, 1924 Neuvostoliitto

Tuotanto: Mezrabpom-Rus Ohjaus: Juri Željabužki Käsikirjoitus: Aleksei Faiko, Fjodor Otsep Kuvaus: Juri Željabužki Lavastus: Vladimir Baljuzek, Sergei Kozlovski
Näyttelijät: Julia Solntseva (Zina Vesenina), Nikolai Tsereteli (A. A. Latugin), Igor Iljinski (Nikodim Mitjushin), M. Tsibulski (Oliver MacBright), Anna Dmohovskaja (Marija Rubtsova), L. Baratov (Barsov-Aragonski), Galina Kravtshenko (elokuvanäyttelijätär), Mihail Zharov (virkailija ja kantaja)