Saksalaista pitkän linjan veteraaniohjaajaa Ewald André Dupontia pidetään yleensä yhden elokuvan ihmeenä. Emil Janningsin ja Lya De Puttin tähdittämä, hurja sirkusdraama Varietee (1925) muistetaan ennen kaikkea taiturimaisesta kameran käytöstä ja se innostikin aikalaisensa niin, että pian Dupontia vietiin jo Hollywoodiin. Ura Carl Laemmlen johtamassa Universal-yhtiössä ei saanut tuulta alleen ja niinpä sopimus purettiin jo yhden elokuvan jälkeen.
Dupontille oli kuitenkin käyttöä muualla. Hänen tiensä vei Englantiin, jonka elokuvateollisuus oli vähitellen onnistunut nousemaan kaksi vuosikymmentä kestäneestä lamasta. Dupont viihtyi maassa neljä vuotta, joiden aikana syntyi myös kaksi hienoa mykkäelokuvaa, Moulin Rouge (1928) ja Yökahvila Piccadilly (1929).
Moulin Rougen, pariisilaisen viihde-elämän keskuksen, lava täyttyy ilta toisensa jälkeen kabareesta, eksoottisista näytelmistä ja trubaduureista. Sen värikylläisyyttä, pukujen loistoa ja esitysnumeroiden rikkautta ihailevat yhtä lailla porvarit ja rahvaat, sotilaat ja merimiehet, nuoret ja vanhat. Moulin Rougessa elämä on yhtä juhlaa, eikä siellä käy kenenkään aika pitkäksi.
Mademoiselle Parysia on yksi Moulin Rougen palvotuista tähdistä. Kun hänen tyttärensä Margaret saapuu Pariisiin mukanaan miesystävänsä Andre, ei äiti voi kuin iloita tyttärensä puolesta. Ilo muuttuu kuitenkin pian tyrmistykseksi, sillä Andre kertoo Parysialle rakastavansa tätä eikä hänen tytärtään. Tilanne on sietämätön, joten Andren on keksittävä siitä jokin ulospääsykeino.
Dupontin ensimmäinen englantilaisohjaus on vauhdikas ja jännittävä, saksalaisen kiero melodraama äidistä, tyttärestä ja tämän miesystävästä. Dupontin käsikirjoittamassa tarinassa ei ole suvantovaiheita, mutta vastavuoroisesti ei myöskään hahmojen kehittelyä: tilanne esitellään katsojalle hyvissä ajoin ja sitten vain katsotaan, ketä onni suosii parhaiten. Jotta kokonaisuus olisi ollut tarjoamiensa mahdollisuuksien mukainen, olisi kolmiodraama vaatinut lisää kehittelyä ja mielellään myös juonenkäänteen puoleen jos toiseenkin. Lopetus vaikuttaa ensi katsomalta huonolta vaihtoehdolta, mutta on loppujen lopuksi erittäin onnistunut.
Moulin Rouge on teknisesti erittäin korkealaatuinen elokuva ja Dupontin barokkiseksi kuvattu tyyli sopii elokuvaan loistavasti. Dokumentaariset otokset Pariisista lomittuvat studio-otoksiin hyvin ja antavat kokonaisuudelle aimo annoksen lisää todenmukaisuutta. Runsaat lähikuvat, erilaiset suodattimet ja kamerakulmat värittävät kerrontaa onnistuneesti, eivätkä ne ole lainkaan itsetarkoituksellisia. Kuvien virta on niin mukaansa tempaava, että ainoa mitä siitä jää kaipaamaan, on värit – voi vain kuvitella kuinka loisteliaalta Moulin Rouge olisikaan näyttänyt Technicolor-väreissä kuvattuna.
Elokuvassa on ainoastaan kolme keskeistä näyttelijää, joten Dupontilla on aikaa keskittyä heihin ajan kanssa. Jokainen tekee osuutensa huolellisesti, mutta erityisen hieno on lähes 150 elokuvassa esiintyneen Olga Tschechowan roolisuoritus tyttärensä aviomiehen himoitsemana tanssijatar Parysiana. Tschechowan tunneskaala käy täydellisen uskottavasti läpi ilon, tyrmistyksen, epätoivon ja hermoromahduksen, jonka hän kokee Moulin Rougen estradilla. Harmi vain, hahmoista ole tehty tämän kompleksisempia, sillä siten tarinaa olisi voinut syventää entisestään.
Ewald André Dupontin ohjaama Moulin Rouge on viihdyttävä elokuva, jossa tarinan heikkoudet peittyvät teknisen loisteliaisuuden ja hienojen näyttelijäsuoritusten varjoon. Toivottavasti jonain päivänä tästä saadaan kunnollinen julkaisu, jossa Moulin Rougen kaikki hienoudet on nähtävissä kotisohvaltakin – Grapevinevideon keskinkertainen julkaisu kun ei anna elokuvalle sen ansaitsemaa arvoa. Parempi tosin sekin on kuin ei mitään.
Tuotanto: British International Pictures
Ohjaus: E. A. Dupont
Käsikirjoitus: E. A. Dupont
Kuvaus: Werner Brandes
Lavastus: Alfred Junge, Ludwig Kainer
Musiikki: Joseph Littau
Näyttelijät: Olga Tschechowa (Mlle. Parysia), Eve Gray (Margaret), Jean Bradin (Andre), Georges Tréville (Andren isä), Marcel Vibert (markiisi)