Äänielokuvista paremmin muistetun Jean Renoirin ohjaajaura oli vielä 1920-luvulla suhteellisen ohdakkeista. Vaikka hän loikin kriitikoita miellyttäneitä teoksia (mm. Nana, 1926, Pieni tulitikkutyttö, 1928), kamppaili ohjaaja koko vuosikymmenen ajan rahoitusvaikeuksien kanssa. Niinpä Renoir joutui ottamaan vastaan tarjouksia sieltä mistä niitä sai. Yhden ohjaustyön hänelle tarjosi Ranskan valtio, joka halusi ohjaajan tekevän historiallisen spektaakkelin vastineeksi amerikkalaisten vastaaville. Tuekseen Renoir sai valtavan budjetin sekä avustajiksi koko joukon armeijan sotilaita ja hevosmiehiä. Tuloksena oli Musta ritari, teknisesti näyttävä, mutta muuten sisällöltään tavanomainen suurelokuva.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1500-luvun Ranskaan. Katolinen Katariina de Medici yrittää kaikin keinoin ratkaista katolisten ja protestanttien väliset uskonkiistat ja aikeidensa vakuudeksi hän tarjoaa yhtä kamarineitoaan protestanttinuorukaiselle vaimoksi. Neito on kuitenkin jo lupautunut toiselle eikä ota näin hallitsijattarensa tarjousta vastaan. Kilpakosijoiden välit kiristyvät ja heidän on lopulta ratkaistava neidon kohtalo turnajaisissa.
Valtion asettama toive täyttyy ulkoisten seikkojen osalta, sillä spektaakkelina Musta ritari on vallan toimiva elokuva. Keskiaikaisessa Carcassonnen kaupungissa hoidettujen kuvausten ansiosta siinä on vahva ja todentuntuinen historiallinen maku. Jylhät linnat aukeine pihoineen ja tiluksineen toimivat hienoina taustoina tapahtumille, puvustus on niin ikään näyttävää ja aikakaudelle uskollista aina hulppeita sotisopia myöten. Ylimääräiseen ja täysin turhaan koristeelliseen pröystäilyyn ei ole sorruttu millään saralla. Taistelukohtaukset ovat varsin mallikkaita nekin, vaikka niitä olisi mielellään katsonut enemmänkin – perinteisten swashbucklereiden kannattajille miekkailukohtauksia on auttamatta liian vähän.
Renoirin kerrotaan suhtautuneen melko välinpitämättömästi elokuvaansa, mikä näkyykin itse tarinassa. Draamaosasto on jäänyt täysin lapsipuolen asemaan, minkä vuoksi Musta ritari ei kohoa täyteen loistoon. Tarinan keskeiset henkilöt eivät missään vaiheessa muodostu kiinnostaviksi, eikä kilpakosijoidenkaan väleissä ole sellaista sähköisyyttä kuin mitä sopisi odottaa. Niin ikään uskonkiistojen luomat jännitteet ovat kovin heikkoja, joten tunnelataukset jäävät kauttaaltaan olemattomiksi. Loppuhuipentuma, jossa äiti suree turnajaiskentällä kaatunutta poikaansa, on mieleen jäävä, joskin tunnelmaa olisi siinäkin saanut olla huomattavasti enemmän.
Renoirin toiseksi viimeiseksi mykkäelokuvaksi jäänyt Musta ritari on ulkoisilta puitteiltaan tyylikäs ja historiallisilta arvoiltaan onnistunut ranskalaisspektaakkeli, joka tällä saralla kestää kyllä vertailun amerikkalaisiin virkaveljiinsä. Mikäli draamaosastollakin olisi ollut samanlaista laatua tarjolla, olisi Mustasta ritarista voinut hyvinkin sukeutua vaikka millainen klassikko – tällaisenaan se on vain elokuva muiden joukossa.
Tuotanto: Société des Films Historiques
Ohjaus: Jean Renoir
Käsikirjoitus: Henry Dupuy-Mazuel, André Jaeger-Schmidt
Kuvaus: Joseph Louis-Mundwiller, Marcel Lucien, Willy Faktorovitch, Maurice Desfassiaux, Robert Mallet-Stevens
Lavastus: Robert Mallet-Stevens
Leikkaus: André Cerf
Näyttelijät: Aldo Nadi (François de Baynes), Jackie Monnier (Isabelle Ginori), Enrique Rivero (Henri de Rogier), Blanche Bernis (Katariina de Medici), Suzanne Desprès (kreivitär de Baynes), Manuel Raaby (kreivi Ginori)