NANA
Pienimuotoisen esikoiselokuvansa La fille de l’eau (1924) jälkeen Jean Renoir tarttui huomattavasti kunnianhimoisempaan aiheeseen, Emile Zolan naturalistiseen, pahennustakin aikoinaan herättäneeseen klassikkoromaaniin Nana (1880). Nanan elokuvaversiosta tuli paitsi Renoirin läpimurto, myös hänen kuuluisin mykkäelokuvansa. Taloudellista menestystä se ei ohjaajalle kuitenkaan tuonut, sillä itsenäisenä tuottajana toimineella Renoirilla ei ollut taustallaan suurten yhtiöiden levityssopimuksia ja –järjestelyjä, joilla tämän puolen olisi pystynyt hoitamaan huokeammin ja kattavammin. Kriitikoiden huomion elokuva kuitenkin sai, joten eivät Renoirin sijoitukset aivan hukkaan menneet.
Vuonna 1926 valmistunut Nana lukeutuu niihin elokuviin, joita ajan hammas ei ole pystynyt nakertamaan. Se on vahvasti tuotettu kokonaisuus, jossa tekninen ammattitaito, erinomaiset näyttelijäsuoritukset sekä kiinnostava tarina toimivat edelleen. Mutta vahvuuksistaan huolimatta Nanassa on myös heikkouksia, särmiä, joita aloitteleva ohjaaja ei vielä osannut täysin hioa pois. Tarina polkee paikoittain tyhjää, eikä kerrontakaan ole aivan niin lennokasta kuin toivoisi – hieman tiivistystä siellä täällä ja Nanasta olisi tullut kuolematon klassikko. Hieno se on tällaisenaankin.
Nana on 1860-luvun Pariisiin sijoittuva ihmissuhdedraama. Sen nimihenkilö on nuori nainen (Catherine Hessling), joka haluaa suureksi teatterinäyttelijäksi. Vaikka hänellä ei ole sen enempää lauluääntä kuin lahjojakaan, on hän Vaalea Venus –näytelmän suuri sensaatio, jota miehet jumaloivat ja rakastavat. Erään pieleen menneen näytelmän jälkeen Nana kuitenkin vetäytyy teatterimaailmasta. Hän elää kurtisaanina ylellisessä asunnossa palvelijoidensa ympäröimänä. Miehistä hänellä ei ole edelleenkään pulaa, vaikka Nanaan rakastuminen on kuin vetäisi elämänsä viemäriin, sillä tämä kylvää ympärilleen vain tuskaa ja epätoivoa.
Vaikka Nanassa onkin tiettyä kömpelyyttä eikä se aivan pysty saavuttamaan siihen asettamiani ennakko-odotuksia, on kokonaistulosta syytä ihailla. Kyseessä on kuitenkin vasta toinen ohjaajan elokuva ja vielä aiheeltaankin sellainen, joka olisi hyvinkin voinut muodostua näyttäväksi, mutta sisällöltään sieluttomaksi pukudraamaksi. Nyt se on mielenkiintoinen ja elinvoimainen elokuva, jonka henkilöissä on särmää ja persoonallisuutta, eivätkä ne tunnu ainoastaan kynäilijöiden luomuksilta. Nanaa katsellessa tulee monin paikoin mieleen Erich von Stroheimin Järjettömiä naisia (1922), eikä varmasti vähiten sen vuoksi, että kyseinen elokuva lukeutui Renoirin suurimpiin suosikkeihin.
Nanan keskipiste on tietenkin nimiosan tulkitseva Catherine Hessling. Hessling näyttelee roimasti yli, mutta tässä tapauksessa moinen on oikeutettua, sillä vain siten saavutetaan täydellisesti päähenkilön huonotapaisuus, moraalittomuus ja räävittömyys. Muutos edellisen elokuvan kolhuja kokeneeseen nuoreen neitoon on siis melkoinen, mutta Hessling suoriutuu tästäkin roolista kunnialla. Saksalaista tyylikkyyttä elokuvaan tuo monessa liemessä keitetty Werner Krauss, jonka esittämä kreivi on loppujen lopuksi ainoa, joka selviytyy edes jotenkuten ehjänä Nanan pauloista. Kolmas huomattava hahmo on ranskalaisen elokuvan veteraaneihin lukeutuneen Jean Angelon loistavasti tulkitsema kreivi de Vandeuvres.
Jean Renoirin toinen ohjaustyö on suuri elokuva, joka henkii menneen maailman tuulia uskottavasti ja varmuudella. Sen tarina on vahva ja särmikäs sekä näyttelijäsuoritukset vakuuttavia – muutamia kauneusvirheitä esiintyy siellä täällä, mutta ei liiaksi. Renoirin uran peruspilareita sekä osoitus hänen taidoistaan tehdä myös suuren luokan mykkäelokuvaa.
Päivitys 2021
Nanan 4K-restaurointi valmistui vuonna 2020 ja hämmästytti harrastajia kestollaan. Kun elokuvalla on tähän mennessä ollut pituutta 130 minuuttia, kellotetaan uuden restauroinnin myötä kestoksi 168 minuuttia. Väkisinkin tulee siis mieleen, että uuteen restaurointiin on löydetty lisää kadonneeksi merkittyä materiaalia (mm. ompelijan vierailu kreivitär Muffat’n kotona). Näin ei suinkaan ole, sillä keston taustalla on esitysnopeuden pudottaminen aiemmasta 22 kuvan sekuntinopeudesta 18 kuvaan sekunnissa. Mitään ei siis ole tullut lisää, mutta omasta mielestäni liike ja rytmi on tätä nykyä parempaa, eivätkä näyttelijät liu’u lavasteissa kuten aiemmin. Lopputulos on siis kaikin puolin onnistunut.
Tuotanto: Les Films Jean Renoir
Ohjaus: Jean Renoir
Käsikirjoitus: Pierre Lestringuez, Jean Renoir (Emile Zolan romaanista)
Kuvaus: Jean Bachelet, Edmund Corwin
Lavastus: Claude Autant-Lara
Leikkaus: Jean Renoir
Musiikki: Maurice Jaubert
Puvustus: Claude Autant-Lara
Välitekstit: Jean Renoir, Denise Leblond
Näyttelijät: Catherine Hessling (Nana), Werner Krauss (kreivi Muffat), Jean Angelo (kreivi de Vandeuvres), Raymond Guérin-Catelain (Georges Hugon), Pierre Champagne (Faloise), Jacqueline Ford (Rose Mignon), Valeska Gert (Zoe), Jacqueline Forzane (kreivitär Muffat), Claude Autant-Lara (Fauchery)