NAPOLEON
"Napoléon on oleva uuden aikakauden suurin elokuva." Abel Gance
Ranskalainen Abel Gance (1889-1981) aloitti uransa elokuvan parissa 1910-luvun alussa käsikirjoittajana ja ohjaajana. Hänen pitkä uransa kesti kuusi vuosikymmentä ja tuona aikana hän ohjasi yli viisikymmentä elokuvaa. Vaikka hänen laaja filmografiansa sisältää monta arvostettua elokuvaa, muistetaan Gance käytännössä yhdestä ainoasta teoksesta, vuonna 1927 ensi-iltansa saaneesta Napoléonista.
Gance oli saanut idean elokuvaansa D. W. Griffithin Kansakunnan synnystä (1915). Gance ihaili Griffithiä yli kaiken ja halusi ehdottomasti tehdä vastaavanlaisen elokuvan oman kotimaansa tapahtumista. Teoksensa päähenkilöksi hän valitsi Napoléon Bonaparten (1769-1821), jonka tarinan hän halusi kertoa syntymästä kuolemaan. Rahoitusongelmien vuoksi hanke ei kuitenkaan toteutunut ohjaajan toivomalla tavalla, vaan Gance joutui rajaamaan tarinaansa huomattavasti suppeammaksi. Saksalainen Lupu Pick ohjasi Gancen vision loppuun, Napoléon auf St. Helena valmistui 1929.
Gancen elokuva sijoittuu vuosiin 1781-1796 ja se seuraa Napoléonin kasvua uhmakkaasta, äkkipikaisesta ja ylpeästä korsikalaispojasta Ranskan Italian armeijan ylipäälliköksi. Ajanjaksoon sisältyvät myös Toulonin piiritys (1793), jossa Napoléon hankki ensimmäiset kannuksensa taitavana strategina sekä Ranskan vallankumous, jonka jälkimainingeissa Napoléon jopa tuomittiin kuolemaan.
Historialliset elokuvat määritellään usein lopullisesti sen mukaan, kuinka tarkasti ne kuvaavat esittämäänsä aikakautta. Gance tutki kuukausikaupalla Napoléonin muistelmia, luki sotapäiväkirjoja ja historiallisia opuksia päästäkseen mahdollisimman tarkkaan lopputulokseen. Vaikka tarina ei historiallisesti aivan eksakti olekaan, on aikakausi muilta osin mallinnettu mahdollisimman tarkasti. Kun elokuva oli lopulta valmis, sai ohjaaja historioitsijoilta runsaasti ylistystä osakseen. Gancen elokuva onkin kuin aikamatka ajassa taaksepäin ja Napoléonin kuvamateriaalia on käytetty runsaasti myös Ranskan vallankumouksesta kertovissa dokumenteissa.
Historiallisen uskottavuuden ohella kaiken muunkin tuli olla mahdollisimman tarkka ja erityisesti näyttelijöiden tuli olla yhdennäköisiä esittämiensä henkilöiden kanssa. Gance herätti suurta hämmästystä valitsemalla nimirooliin reilusti yli-ikäisen, liki neljäkymmentävuotiaan Albert Dieudonnén (1889-1976). Ohjaaja oli kuitenkin vakuuttunut, että iästään huolimatta tämä olisi rooliin juuri sopiva henkilö. Gance oli oikeassa, sillä pelkästään tällä roolilla Dieudonné kirjoitutti nimensä pysyvästi elokuvahistorian lehdille. Aivan kuten Boris Karloff Frankensteinin hirviönä, Charlton Heston Mooseksena tai Nikolai Tšerkasov Iivana Julmana, on Dieudonné roolihahmonsa ainoa oikea tulkitsija. Nuorta Napoléonia tulkitseva Vladimir Roudenko suoriutuu myös roolistaan ensiluokkaisesti. Mainitsemisen arvoisia sivuosanesittäjiä ovat Gina Manès Napoléonin ensimmäisenä vaimona, Josephinena, sekä Edmond Van Daëlen verenhimoisena Robespierrenä.
Gancelle elokuva oli enemmän kuin viihdettä. Se oli taiteenala, jota tuli kehittää ja vaalia mahdollisimman korkealaatuiseksi, varsinkin kuvallinen kerronta oli hänelle ensiarvoisen tärkeää. Väsymättä hän teki teknisten avustajiensa kanssa kokeiluja kameran vapauttamisesta viimeisistäkin sen toimintaa rajoittavista kahleista, paikoin suorastaan vimmaisesta leikkauksesta huolehti ohjaaja itse. Lopputulos onkin – yhtään liioittelematta – henkeäsalpaavan hieno: lukuisia päällekkäiskuvia, salamannopeita kuvakulmanvaihteluita ja valkokankaan pirstoutumisia. Koko komeuden päättää silmiä hivelevä visuaalinen ilotulitus, kun Italian sotaretki esitetään kolmella rinnakkaisella valkokankaalla, jättimäisenä triptyykkinä. Tehokeinot eivät kuitenkaan nouse missään vaiheessa pääosaan, vaan toimivat elokuvan hengessä antaen viimeisen silauksen näyttävälle ja vahvalle spektaakkelille.
Napoléonista tuli Gancen uran suurin menestyselokuva ja ironista onkin, ettei ohjaaja tuntunut pääsevän siitä koskaan irti. Hän ei ollut milloinkaan elokuvaansa täysin tyytyväinen, vaan kerta toisensa jälkeen hän lisäsi siihen kohtauksia tai poisti niitä. Kuvaavaa on, että kuukausi loisteliaan ensi-iltansa jälkeen elokuvan pituus kaksinkertaistui Gancen julkaistessa siitä yli kuusituntisen version, jota tänä päivänä pidetään definitiivisenä. Gance muunteli elokuvaansa niin useasti, että eri levittäjien omien leikkausten kanssa Napoléonista on laskettu olleen vuosikymmenten saatossa reilusti yli kaksikymmentä eri versiota. Englantilainen elokuvahistorioitsija Kevin Brownlow teki yli kahdenkymmenen vuoden intensiivisen työn kootessaan elokuvan palasia yhteen. Hämmästyttävää kyllä, tätä vuoden 1979 ensi-iltansa saanutta, alkuperäisen kanssa lähes autenttista versiota ei ole yleisesti saatavilla. Viimeisin Napoléon-julkaisu on Englannista vuodelta 2000, kestoltaan viisi ja puoli tuntia.
"Napoléonissa ei ole ainoatakaan kohtausta, joka ei tuntuisi koko elokuvan avaimelta. Ei ainoatakaan kuvaa, joka ei olisi täynnä tunnetta eikä ainoatakaan näyttelijää, joka ei antaisi parasta itsestään." Francois Truffaut
Tuotanto: Société Générale des Films
Ohjaus: Abel Gance
Käsikirjoitus: Abel Gance
Kuvaus: Jules Gruger, Léonce-Henri Burel
Lavastus: Alexandre Benois, Jacouty, Meinhardt, Ivan Lochavoff, Eugène Lourié, Pierre Schildknecht
Leikkaus: Abel Gance, Marquerite Beuagé, Henriette Pinson
Musiikki: Alkuperäisversiossa Arthur Honegger
Puvustus: Charmy, Sauvageau, Madame Augris, Madame Neminsky, Jeanne Lanvil, Muelle & Souplet
Näyttelijät: Albert Dieudonné (Napoléon Bonaparte), Vladimir Roudenko (Napoleon lapsena), Gina Manes (Josephine de Beauharnais), Roblin (Picot de Peccaduc), Alexandre Koubitsky (Danton), Antonin Ardaut (Marat), Edmond Van Daële (Robespierre), Louis Sance (Ludvig XVI), Suzanne Bianchetti (Marie Antoinette), Abel Gance (Louis Saint-Just)