NJU
”Kun nainen on uskoton aviomiehelleen, on hän syyllinen mutta syy on aviomiehen.”
Toivottavasti vielä joskus koittaa se päivä, jolloin saksalaisen elokuvan tuntemattomat suuruudet nostetaan esille ja elokuvaharrastajat saavat mahdollisuuden tutustua heidän töihinsä muutenkin kuin arkistojen ja festivaalien kautta. Jos näin käy, toivon että huomiota saavat myös korkealuokkaiset kamarielokuvat, joihin lukeutuu myös Paul Czinnerin vuonna 1924 ohjaama Nju. Saksalaisen elokuvakriitikon Lotte H. Eisnerin mukaan Njun loppuhuipentuma on kamarielokuvan kliimaksi.
Nju on lähtökohdiltaan tuttuakin tutumpi kolmiodraama avioliitosta, sen arjesta ja mahdollisista vaaroista. Sen päähenkilöt ovat välinpitämätön aviomies, tylsistynyt vaimo sekä muukalainen, johon vaimo ihastuu. Lukuisia kertoja nähty tarina on kuitenkin sen verran taidokkaasti toteutettu, että elokuvaa kestää ihailla useampaankin otteeseen.
Czinner luo minimalistista draamaansa vailla kiihkoilua. Yksinkertaiset puitteet ja temppuilematon toteutus antavat elokuvalle arvoa ja uskottavuutta, aviopari ja heidän ongelmansa ovat niin ikään todenmukaisia. Pienet piikittelyt tulevat heiltä kuin itsestään ja kohtaus, jossa nainen lukee vanhaa miehelleen kirjoittamaansa rakkauskirjettä ja nauraen kieltää koskaan kirjoittaneensa sitä, on kuin mistä tahansa karille ajaneesta parisuhteesta. Katsojan onneksi elokuva ei sorru moralisoimaan tai osoittelemaan syyllisiä ja syyttömiä, vaan näyttää vähäeleisesti, mitä ilman hoitoa jätetylle parisuhteelle voi käydä. Peilikohtaus, jossa aviomies kertoo vaimolleen tämän mahdollisen tulevaisuuden, on kekseliäs.
Vaimoaan laiminlyövää aviomiestä tulkitseva Emil Jannings tekee erinomaista työtä ja tällä kertaa täysin ilman niitä maneereita, joista hänet tunnutaan muistavan. Aviomiehen etäisyys ja välinpitämättömyys, tyrmistys, suru ja epätoivo, nöyrtyminen, raivo sekä täydellinen murtuminen välittyvät kaikki täysin uskottavasti ja ilman liioittelua. Kohtaus, jossa kohtalonsa tietävä aviomies yrittää päästä vaimonsa makuuhuoneeseen ensin maanitellen ja lopulta raivoten, on kuin todellisesta elämästä. Tyylikäs on myös kohtaus, jossa Janningsin esittämä aviomies kävelee viettelijän asunnosta ulos ja tajuaa, että on yhdestä ainoasta sikarista ja muutamasta ystävällisestä sanasta antanut viettelijälle periksi.
Janningsin vastapelurina toimii aina tyylikäs Conrad Veidt, joka sopii rooliinsa jo pelkästään hienostuneen olemuksensa vuoksi. Veidt ei kuitenkaan tyydy kävelemään rooliaan läpi, vaan antaa pienillä eleillä ja teoilla hahmolleen elämän ja sielun. Veidtin kylmänviileä roolisuoritus lukeutuu kiistatta hänen parhaimpiinsa. Vähätellä ei sovi myöskään aviovaimoa esittävää Elisabeth Bergneriä, joka heittäytyy rakkautta ja huomiota haluavan naisen rooliinsa suurella sydämellä.
Paul Czinnerin ohjaama Nju on hyvä osoitus, kuinka arkipäiväinen ja moneen kertaan varioitu tarina voidaan esittää tuoreesti ja kiinnostavasti. Czinnerin tyylitajuinen ohjaus, pääosakolmikon mahtavat roolisuoritukset ja mieleenpainuva loppuhuipentuma tekevät Njusta ajattoman klassikon, jota ei kannata sivuuttaa, jos mahdollisuus sen katsomiseen tulee.
Tuotanto: Rimax-Film
Ohjaus: Paul Czinner
Käsikirjoitus: Paul Czinner (Ossip Dymowin näytelmästä)
Kuvaus: Axel Graatkjaer, Reimar Kuntze
Lavastus: Paul Rieth, Gottlieb Hesch
Musiikki: Bruno Schultz
Näyttelijät: Elisabeth Bergner (Nju), Emil Jannings (aviomies), Conrad Veidt (rakastaja), Migo Bard (lapsenhoitaja), Nils Edwall (lapsi)