POLIISI PAAVALIN PÄÄSIÄISPAMAUS
On jotenkin erikoista, että vaikka Tanska tuotti elokuvamaailmalle Asta Nielsenin, Urban Gadin, Holger-Madsenin, Benjamin Christensenin ja Carl Th. Dreyerin kaltaisia elokuvantekijöitä, suuri yleisö muistaa heistä enää tuskin ketään, vaan maan tunnetuimmat elokuvapersoonat ovat koomikkokaksikko Majakka ja Perävaunu – heidät nimittäin tuntuvat tietävän ainakin käsitteenä jopa sellaiset, jotka eivät ole nähneet ainoatakaan heidän elokuvistaan. Monien mielestä he myös tuntuvat olevan ainoa kaksikko, joka pystyy haastamaan hauskuudessa itsensä Ohukaisen ja Paksukaisen.
Kaksikon elokuvat erottuivat jo nimillään, jotka pohjautuivat samojen alkukirjaimien käyttöön eli allitteraatioon. Vuonna 1925 Ruotsissa valmistuneen Poliisi Paavalin pääsiäispamaus on turistikeskus Sjöbackin ja sen Grand Hotel Stormin ympäristöön sijoittuva draamakomedia, jossa vatvotaan paitsi parisuhdeongelmia, pyydystetään myös salakuljettajia. Elokuva oli ensimmäinen, jota ei ohjannut tanskalainen Lau Lauritzen, vaan kameran takana istui tällä kertaa ruotsalaisen elokuvan suurmies, Gustaf Molander.
Majakan ja Perävaunun suuri suosio etenkin mykkäkaudella on melko helppo ymmärtää, tehtiinhän heidän elokuviaan aikana, jolloin pelkästään erikoinen ulkonäkö riitti herättämään katsojissa hilpeyttä. Sen lisäksi kaksikon elokuvat olivat rauhallisesti eteneviä, jokaiselle ikäluokalle sopivia makupaloja, joista puuttui amerikkalaisille virkaveljille ominainen riehakkuus, paikoin jopa suoranainen anarkia. Vaikka Majakan ja Perävaunun komiikka ei olekaan yhtä fyysistä kuin valtameren takaisissa teoksissa, löytyy niistäkin tarpeen tullen vauhtia ja hurjia tilanteita. Poliisi Paavalin pääsiäispamauksen amerikkalaishenkisimmät jaksot koetaan poliisipäällikkö Stormin koettaessa taitojaan laskettelurinteessä sekä yöllisessä hotellissa käytävässä takaa-ajokohtauksessa, jossa elokuvan sankaritarta varoittamaan tulleen Lunkenin on paettava herättämiään hotellivieraita. Kekseliäin kohtaus nähdään puolestaan järven jäällä, kun itse paholainen ilmestyy ajamaan kahta hylkeenmetsästäjää tiehensä.
Myös Majakan ja Perävaunun hahmoista on helppo pitää. He ovat hellyttävä parivaljakko, joka on riittävän hölmö ollakseen hauska, riittävän tavallinen ollakseen tuttu ja riittävän alakuloinen saadakseen sympatiamme osakseen. He ovat olevinaan enemmän kuin ovat ja vaikka he saavatkin iskuja ja epäonnistumisia kerta toisensa jälkeen, katsojan on helppo tuntea silkkaa iloa nähdessään heidän lopulta onnistuvan aloittamassaan tehtävässä. Kun kaksikko nappaa salakuljettajat poliisikoiransa avulla käpälälautaan, kääntyy kyynisimmän katsojankin suupielet väkisin hymyyn.
Hauskoja tilanteita ja kiperiä koomisuuksia piisaa tässäkin elokuvassa aivan riittämiin, mutta yhtä asiaa jäin kaipaamaan, nimittäin kekseliäitä välitekstejä. Hyvin sommitelluilla ja suunnitteluilla teksteillä pystyy hauskuttamaan katsojaa vielä hitusen lisää ja nostamaan elokuvan tasoa entisestään. Amerikkalaisten mestarikoomikoiden teoksissa tekstitys oli lähestulkoon yhtä tärkeässä osassa kuin heidän gaginsakin, mutta Poliisi Paavalin kohdalla tähän puoleen ei ole panostettu vastaavalla tavalla. Harmi, sillä näin yksi mielenkiintoinen kerronnallinen keino jää hyödyntämättä.
Tuotanto: Svensk Filmindustri
Ohjaus: Gustaf Molander
Käsikirjoitus: ”Kolme herraa lasillisella” (Gustaf Molander, Oscar Hemberg, Paul Merzbach)
Kuvaus: Axel Lindblom
Lavastus: Vilhelm Bryde
Näyttelijät: Harald Madsen (Paulus Storm), Carl Schenstrøm (Lunken), Gucken Cederborg (Klara Storm), Stina Berg (nti Dina Björnbom), Lili Lani (Anne Marie), Eric Barclay (Sven Örle), Ernest Brunman (farmari), Vilhelm Bryde (paroni von Lack)