ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

"Laugh, clown, laugh… Even though your heart is breaking!"

"Tuhatkasvoisena miehenä" muistetun Lon Chaneyn filmografia sisältää elokuvia laidasta laitaan, gangsteritarinoista draamoihin ja kauhuelokuvista Tod Browningin kanssa tehtyihin erikoisuuksiin. Vaikka suuri yleisö muistaakin Chaneyn nimenomaan jälkimmäisistä elokuvista, arvosti tähti itse myös pienimuotoisempia draamojaan. Yksi Chaneyn omista suosikeista oli Broadwayllakin menestystä nauttineen, italialaista alkuperää olleen Ridi Pagliacci –näytelmän elokuvasovitus Naura pajazzo (1928).

Tito (Chaney) ja Simon (Bernard Seigel) ovat huoletonta kiertolaiselämää viettäviä sirkusklovneja. Heidän elämänsä on mutkatonta aina siihen saakka, kun Tito löytää vanhempiensa hylkäämän tyttölapsen. Simonin mukaan naiset tuovat huonoa onnea ja hän käskeekin Titoa hankkiutumaan tytöstä eroon. Tito ei suostu ja kun hän nimeää pienokaisen Simonetteksi, Simonkin heltyy. Vuosien saatossa Simonettesta (Loretta Young) kasvaa hehkeä kaunotar. Tito huomaa isällisten tunteidensa muuttuneen rakkaudeksi tyttöä kohtaan, mutta hän ei pysty kertomaan tälle tunteistaan. Pian se onkin liian myöhäistä, sillä lipevä kreivi Ravelli (Nils Asther) ihastuu Simonetteen ja pyytää tätä vaimokseen.

Aiemminkin traagista sirkusklovnia (Hän joka saa korvapuustit, 1924) menestyksekkäästi näytellyt Chaney osoittaa jälleen kerran olevansa paljon muutakin kuin vain maskin takaa näyttelevä kummajainen. Chaneyn suorituksessa on syvää traagisuutta ja inhimillisyyttä surun ja tuskan painaessa hänen harteitaan. Hyvän vastakohdan sympaattiselle Titolle tarjoaa lipevä kreivi Ravelli, jota Asther tulkitsee mallikkaasti. Valittamista ei ole myöskään vasta 14-vuotiaassa Youngissakaan, vaikka hänen ei paljoa tarvitse taitojaan esitelläkään. Näyttelijätyöskentely on kauttaaltaan hyvää Chaneyn ollessa kuitenkin aivan omissa korkeuksissaan.

Huolellisesti toteutettu Pajazzo on sisällöltään kuitenkin vähäpätöinen kolmiodraama, jonka saippuaoopperamainen juoni ei jaksa oikein innostaa. Mustasukkaisuutta ja kaksinaamaisuutta on nähty elokuvissa loputtomiin, eikä Pajazzo nouse millään muotoa kanssasisariaan paremmaksi. Varsin käsittämättömältä tuntuu eritoten ilon ja rakkauden tärkeydestä potilailleen muistuttava tohtori, joka kyllä sopii juoneen, mutta on nykykatsojan silmissä ainoastaan huvittava. Elokuvasta on kuitenkin vuosien saatossa kadonnut muutamia kohtauksia, joten tälläkin on vaikutusta sen jättämään tyhjyyden tunteeseen. Ilman tunnelmallista lopetusta Pajazzo jäisi suhteellisen mitättömäksi elokuvaksi, mutta se pelastaa tarinaa sentään hieman.

Naura pajazzo sai miltei poikkeuksetta kriitikoiden tuen ja menestyi lippuluukuillakin kelvollisesti. Joseph Farnham sai Oscar-ehdokkuuden väliteksteistään – kerta oli ainoa, jolloin kyseinen kategoria oli mukana – mutta joutui jakamaan voiton George Marion Jr:n kanssa. Kokonaisuutena Naura pajazzo on tavanomainen mykän kauden tuote, jota tuskin liiemmälti noteerattaisiin ilman Lon Chaneyn hienoa roolisuoritusta.

LAUGH, CLOWN, LAUGH, 1928 Yhdysvallat

Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer Ohjaus: Herbert Brenon Käsikirjoitus: Elizabeth Meehan (Gausto Martinon Ridi Pagliacci –näytelmän pohjalta tehdystä amerikkalaissovituksesta) Kuvaus: James Wong Howe Lavastus: Cedric Gibbons Leikkaus: Marie Halvey Puvustus: Gilbert Clark Välitekstit: Joseph Farnham
Näyttelijät: Lon Chaney (Tito), Bernard Seigel (Simon), Loretta Young (Simonette), Nils Asther (kreivi Luigi Ravelli), Gwen Lee (Lucretia), Emmett King (tohtori)