PALAVA PELTO
Kadonneeksi merkityn elokuvan ilmaantuminen päivänvaloon on aina merkittävä tapahtuma. Erittäin huomattava löytö tehtiin 1970-luvun lopulla, kun italialaisesta luostarista löytyi F. W. Murnaun vuosikymmeniä kadoksissa olleen Palavan pellon kopio. Erityisen merkittäväksi löydön tekee se, että sittemmin yhdeksi ylistetyimmistä ohjaajista nousseen Murnaun kahdestatoista ensimmäisestä ohjauksesta valtaosa on teillä tietymättömillä. Nosferatun (1922) jälkeen valmistunut Palava pelto antaa näin hieman lisää perspektiiviä Murnaun urasta ennen UFA:lla tehtyjä suurelokuvia.
Vanhan maatilan isäntä tekee kuolemaa. Hänen viimeinen toiveensa on, että kaupunkiin muuttanut Johannes-poika palaisi kotitilalleen ja ottaisi sen hoitoonsa. Isänsä kuoleman jälkeen paikalle ehtinyt Johannes kieltäytyy halveksien kunniasta ja antaa tilan veljensä Peterin hoteisiin. Itse hän asettuu taloksi kreivi Rudenburgin luo, jonka tytär on ihastunut Johannekseen. Tytär unhoittuu kuitenkin nopeasti, kun Johannes saa kuulla kreivin omistuksessa olevan Devil's Field –maatilkun kätkemästä aarteesta, jonka kuolemansairas kreivi on testamentannut vaimolleen. Välittömästi tämän jälkeen Johannes alkaa liehitellä tulevaa leskeä. Se käykin helposti ja kreivin kuoltua ei mikään voi estää Johannesta pääsemästä käsiksi maan povessa uinuvaan miljoonaomaisuuteen.
Murnau käsitteli useassa elokuvassaan teemaa, jossa ulkopuolinen henkilö saapuu paikalle sekoittamaan yhteisön arjen. Palavan pellon ulkopuolisena toimii Johannes, kylästä sittemmin kaupunkiin muuttanut nuori mies. Aika kaupungissa on tehnyt Johanneksesta kylmäkiskoisen ja laskelmoivan, kotiaan ja taustojaan häpeävän pyrkyrin, jolle tärkeintä on saavuttaa vaurautta ja valtaa keinoja kaihtamatta. Tarinan taustalla on kolmihenkinen käsikirjoittajaryhmä, josta esille nousee Fritz Langin elokuvista tuttu Thea von Harbou. Saippuasarjat mieleen tuova tarina juonitteluineen ja salamyhkäisyyksineen on napakka ja mikäli loppu olisi rakennettu elokuvan tapahtumille uskollisena, olisi Palavalla pellolla ollut aineksia nousta Stroheimin Ahneuden (1925) vanaveteen ihmisen vallanhimon ja ahneuden tutkielmana. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan käsikirjoitusryhmä onnistuu vesittämään kertomuksen kalkkiviivoilla.
Murnau ohjaa elokuvaa taidolla. Kohtaukset ovat ytimekkäitä ja tarina kulkee sulavasti eteenpäin. Näyttelijäsuoritukset ovat aikakauteensa nähden hillittyjä ja varsinkin pääosaa esittävä Vladimir Gajdarov on roolissaan erinomainen. Visuaalisesti näyttävän elokuvan kuvauksesta ovat huolehtineet alansa ehdottomat mestarit, Fritz Arno Wagner ja Karl Freund.
Palava pelto on laadukas draama Murnaun uran alkuajoilta. Ilman tarinan loppupuolella tapahtuvaa notkahdusta sillä olisi ollut mahdollisuuksia nousta Murnaun suurten klassikoiden joukkoon, tällä kertaa siitä jäädään niukasti.
Tuotanto: Deulig Film AG
Ohjaus: F. W. Murnau
Käsikirjoitus: Thea von Harbou, Willy Haas, Arthur Rosen
Kuvaus: Karl Freund, Fritz Arno Wagner
Lavastus: Rochus Gliese
Musiikki: Alexander Schirmann
Näyttelijät: Eugen Klöpfer (Peter Rog), Vladimir Gajdarov (Johannes Rog), Werner Krauss (isäntä Rog), Eduard von Winterstein (Rudenburgin kreivi), Stella Arbenina (Helga), Lya De Putti (Gerda), Alfred Abel (Ludwig von Lellewel)