Jevgeni Bauerin ja Wladyslaw Starewiczin rinnalla tsaarinajan Venäjän elokuvateollisuudessa seisoi kolmaskin suurmies, Jakov Protazanov. 1910-luvun alussa aloittaneen Protazanovin työskentely jatkui Venäjällä vielä vallankumouksen jälkeenkin, toisin kuin edellä mainittujen: Bauer kuoli vuonna 1917 ja Starewicz siirtyi pysyvästi ulkomaille. Protazanovin menestys uudessa ja uljaassa Neuvostoliitossa ei ollut aivan Eisensteinin ja kumppaneiden veroista, mutta ainakin yhden muistettavan mykkäelokuvan hän onnistui 1920-luvulla luomaan: Aleksandr Tolstoin tarinaan pohjautuva Aelita (1924) on Protazanovin käsialaa.
Protazanov teki tsaarinajan Venäjällä monia huomattavia elokuvia, vaikka onkin nyttemmin jäänyt Bauerin varjoon. Tunnetuin Protazanovin tuon ajan ohjauksista on vallankumouksen molemmin puolin työstetty Isä Sergius (1917), mutta vähäpätöinen ei ole myöskään edellisvuonna valmistunut Patarouvakaan, Aleksandr Pushkinin samannimiseen novelliin perustuva kertomus uhkapelin maailmasta.
Patarouvan päähenkilö on Ivan Mozzhuhinin esittämä nuori upseeri German. Vaikka hän ei koskaan pelaa korttia, hän seuraa aktiivisesti upseeritovereidensa peliä. Kunnes erään pelikerran päätteeksi toveri Narumov kertoo isoäidistään, ikääntyneestä kreivitär Anna Fedotovnasta. Narumov kertoo, kuinka kreivitär hävisi aikoinaan suuren omaisuuden korttipöydässä, mutta voitti sen takaisin ja vielä enemmänkin ainoastaan kolmen kortin avulla. Sen jälkeen hän ei enää koskaan pelannut. Tarina innostaa Germania, joka päättää ottaa selvää, mitkä ovat olleet kreivittären onnenkortit.
Protazanovin käsikirjoittama Patarouva on rauhallisesti etenevä ja Pushkinin alkuperäistarinalle uskollinen elokuva. Tarinan kuljetus on sulavaa, eikä katsojalla ole huolta pitkästymisestä tunnin mittaisen elokuvan aikana. Tuotantopuolella ei ole moitteen sijaa ja erikoistehosteetkin ovat komeaa katsottavaa. Pääosaa esittävä, vahvasti meikattu Mozzhuhin on roolissaan aina kulloiseenkin kohtaukseen sopiva.
Patarouva on kertomus pakkomielteestä sekä siitä, kuinka mielikuvitus sekoittaa todellisuuden ja saa aikaan myllerryksen, joka tuhoaa lopulta elämän. German, hillitty ja rationaalinen upseeri tarraa tilaisuuteen saavuttaa helppoa rahaa ja helpon elämän, eikä huomaa mitä pakonomainen tarve unelman toteuttamiseen hänessä saa aikaan, sillä kaikki muu jää sen varjoon. Mutta unelmien tavoittelussa on aina riskinsä, sen Germankin tulee peruuttamattomasti huomaamaan. Protazanovin elokuvaa (ja Pushkinin novellia) voi siis pitää myös moraalisena opetuksena kaikille ansaitsemattomasta onnesta haihatteleville. Loppukohtaus on erityisen vakuuttava.
Jakov Protazanovin ohjaama Patarouva on aikakautensa suuria teoksia, joskaan ei aivan Isä Sergiuksen veroinen. Siinä on mielenkiintoinen tarina, erinomainen toteutus erikoistehosteineen eikä sen moraalinen opetuskaan ole liian päällekäyvä. Tunnelma on sopivan salamyhkäinen, lopussa ahdistavakin, myös pääosaa esittävä Ivan Mozzhuhin on vahvassa vedossa. Pituutta olisi voinut olla hivenen lisää, mutta kokonaisuus toimii tällaisenaankin.
Tuotanto: Ermoltev
Ohjaus: Jakov Protazanov
Käsikirjoitus: Fjodor Otsep, Jakov Protazanov (Aleksandr Pushkinin novellista)
Kuvaus: Jevgeni Slavinski
Lavastus: Vladimir Balliazek, S. Lilienberg, W. Przybytniewski
Näyttelijät: Ivan Mozzhuhin (German), Vera Orlava (Lizaveta), Elizabeta Shebueva (kreivitär vanhana), Tamara Duvan (kreivitär nuorena), Pavel Pavlov (kreivi), Nikolai Panov (kreivi Saint-Germain)