TULINEN TYTTÖ
Harvalla ohjaajalla on ollut niin vahvaa elokuvavuotta kuin King Vidorilla vuonna 1928, jolloin hän ohjasi mykän elokuvan suurimpiin teoksiin lukeutuvan Kansan miehen ohella myös yhden kaikkien aikojen Hollywood-kuvauksista, Show Peoplen. Näiden kahden loistavan elokuvan väliin on suotta jäänyt puristuksiin moderni tuhkimotarina Tulinen tyttö, jossa Marion Davies saa irrotella koko sydämestään ja osoittaa taas kerran lukeutuneensa Hollywoodin parhaisiin komedienneihin.
Tulinen tyttö on kertomus yläluokkaisesta amerikkalaisperheestä, jossa vanhempi tytär Grace (Jane Winton) saa läpi kaiken haluamansa, kun taas nuorempi Patricia (Davies) joutuu aina äitinsä (Marie Dressler) höykytyksen kohteeksi – tytär kun ei ole äidin mielestä kelvollinen juuri mihinkään. Ongelmia ei aiheuta ainoastaan Patrician omaperäinen käytös, vaan erityisesti se, että hän on rakastunut Gracen poikaystävään Tonyyn (Orville Caldwell). Gracen rakkaus on sen verran häilyvää, että Patricia päättää olla antamatta periksi ja tehdä kaikkensa, jotta saa Tonyn näkemään hänen todelliset tunteensa tätä kohtaan.
Teatterinäytelmään pohjautuva elokuva on silkkaa riemumielistä farssia alusta loppuun. Heti ensimmäinen kohtaus osoittaa tarinan peruskuvion: ruokapöydän ympärillä ruokaileva perhe nauttii keittoateriaa kuin metronomin tahdittamana ja kun tilanteen naurettavuuden huomaava Patricia alkaa temppuilla lusikoimisrytmiä vastaan, hän saa heti päällekäyvän ja tylyn äidin sadattelut osakseen. Osansa naljailusta saa myös isä, joka antaa Patricialle kaiken tukensa tämän äidin ja tekopyhän Gracen muodostamaa rintamaa vastaan. Perheen sisäinen, vuosia käyty valtataistelu saa lopussa päätöksensä tavalla, joka jättää taatusti hyvän mielen kaikille katsojille.
Juoni ei siis ole mullistava, mutta Vidor pitää tapahtumat jatkuvasti liikkeessä ja kohtaukset toimivina. Ydinperheen sisäisiä ongelmia käsitellään hersyvällä huumorilla ja nuoren tytön rakkaudentuskia hillityn draaman keinoin. Hahmoista eloisimmat ovat alati törmäyskurssilla olevat Patricia ja hänen äitinsä, mutta muista vastaavanlaisista elokuvista poiketen Vidor suo riittävästi aikaa myös muille hahmoille ja siten myös heistä tulee katsojalle läheisiä – siksi Tulisen tytön ihmissuhdekuviot tuntuvatkin poikkeuksellisen uskottavilta. Välitekstien sommitteluun ja suunnitteluun on käytetty tavallista enemmän aikaa ja ne tuovatkin tapahtumiin mukavasti lisää hauskuutta. Kuuluisimmassa jaksossa Davies parodioi Mae Murrayta, Lillian Gishiä ja Pola Negriä.
Tulinen tyttö on erityisesti kahden loistavan näyttelijän show. Kaikki Show Peoplen nähneet tietävät Daviesin näyttelijäntaidot, kun taas Marie Dresslerin työskentelyä olemme saaneet ihailla oikeastaan vain Keystonelle tehdyssä Suuressa romanssissa (1914). Lähes kymmenen vuotta elokuvista pois ollut ja vasta edellisvuonna comebackin tehnyt Dressler muodostaa erinomaisen vastakohdan nuoruutta ja raikkautta säteilevälle Daviesille ja heidän kohtauksensa ovatkin silkkaa nautintoa alusta loppuun. Tulinen tyttö oli veteraaninäyttelijälle todellinen lottovoitto, sillä sen menestyksen myötä hänen uransa palasi takaisin raiteilleen.
Tuotanto: Cosmopolitan Productions, Metro-Goldwyn-Mayer
Ohjaus: King Vidor
Käsikirjoitus: Agnes Christine Johnston (Barry Connersin näytelmästä)
Kuvaus: John Seitz
Lavastus: Cedric Gibbons
Leikkaus: Hugh Wynn
Puvustus: Gilbert Clark
Välitekstit: Ralph Spence
Näyttelijät: Marion Davies (Patricia Harrington), Marie Dressler (hänen äitinsä), Dell Henderson (hänen isänsä), Orville Caldwell (Tony Anderson), Lawrence Gray (Billy Caldwell), Jane Winton (Grace Harrington)