IHMEELLINEN VALHE
Useimmilla elokuvien parissa aikaansa viettävillä on listoillaan teoksia, joiden näkemistä he ovat syystä tai toisesta odottaneet ties kuinka kauan. Niin myös minulla. Äänielokuvien osalta lista tuntuu loputtomalta, mutta mykkäelokuvien kohdalla olen pystynyt täyttämään aukkoja melko kiitettävästi. Vieläkin tosin löytyy sellaisia nimikkeitä, joiden yhyttäminen maailmalta on ällistyttävän vaikeaa. Tällainen teos on Ufan viimeiseksi mykän kauden suurtuotannoksi jäänyt Ihmeellinen valhe, traaginen kolmiodraama tsaarinajan Venäjältä.
Ihmeellinen valhe kertoo eversti Beranovin rakastajasta Nina Petrovnasta, joka ihastuu nuoreen kornettiin Mihail Rostoviin. Eversti ei luonnollisestikaan suostu jakamaan seuralaistaan ja Ninan on tehtävä valinta joko entisen ylellisyyden tai uuden, vaatimattoman elämän välillä. Nina hylkää everstin ja aloittaa suhteen Mihailin kanssa. Kostonhimoinen eversti ei aio kuitenkaan unohtaa kokemaansa nöyryytystä, vaan iskee takaisin heti kun saa siihen mahdollisuuden.
Aikansa tunnetuimpiin elokuvatuottajiin lukeutunut Erich Pommer jätti kotimaansa loppuvuodesta 1926 ja suuntasi Paramountin studioille Hollywoodiin. Ura unelmakaupungissa jäi lopulta lyhyeksi, joten Pommer palasi Saksaan ja Ufaan. Kotiinpaluuta seurasi sarja näyttäviä elokuvia, joissa yhdistyivät amerikkalainen ja saksalainen elokuvatyyli huikealla tavalla. Ihmeellinen valhe on tämän tyylin ja aikakauden näyttävimpiä edustajia, ”hehkuva hyvästijättö liikkuvan kameran kulta-ajalle”. (Antti Alanen).
Elokuva alkaa näyttävällä, tarinan päätähden ja hänen sielunelämänsä tarkasti paljastavalla kamera-ajolla, jossa parvekkeella tylsistyneenä seisova Nina Petrovna seuraa sotilasparaatia ja sen nuoria, komeita upseereita. Kuvallinen loisto jatkuu läpi elokuvan ja kameramiehenä toiminut Carl Hoffmann loihtii tarpeen mukaan sekä mahtipontista hohdokkuutta että ihastuttavaa yksinkertaisuutta. Maanmiehensä Karl Freundin varjoon jääneen Hoffmanin työskentely on kauttaaltaan varmaotteista ja palvelee koko ajan vain ja ainoastaan elokuvaa ja sen tapahtumia.
Niin hieno elokuva kuin Ihmeellinen valhe onkin, en voi väittää, ettenkö olisi hivenen pettynyt. Kenji Mizoguchin naiskuvia ennakoiva tarina toimii erinomaisesti aina viimeisille metreille asti, mutta loppuhuipentumaan johtavat juonenkäänteet tuntuvat etenkin Ninan osalta liian äkkinäisiltä ja yksinkertaisilta. Olisin kaivannut tapahtumiin hieman lisää pohjustusta, jotta ne olisivat olleet yhtä uskottavia ja toimivia kuin tarinan muut osat.
Kuten niin monesti muulloinkin, kolmesta näyttelijästä kaksi nousee selkeästi esille. Metropoliksessa (1927) maailmanmaineeseen astunut Brigitte Helm on erinomainen ja Antti Alanen vertaakin oikeutetusti hänen roolisuoritustaan Greta Garbon vastaaviin. Eversti Beranovia esittävä Warwick Ward on niin ikään mainio ja onnistuu pienin elein tekemään hahmostaan erittäin pirullisen, suorastaan piinaavan tuttavuuden. Franz Lederer jää heidän taakseen, mikä ei tosin johdu roolisuorituksesta, vaan yksinkertaisesti turhan yksiulotteiseksi ja värittömäksi kirjoitetusta roolihahmosta.
Tuotanto: Ufa
Ohjaus: Hanns Schwarz
Käsikirjoitus: Hans Székely
Kuvaus: Carl Hoffmann
Lavastus: Robert Herlth, Walter Röhrig
Musiikki: Willy Schmidt-Gentner (alkuperäinen), Maurice Jaubert (restauroitu versio)
Puvustus: René Hubert
Näyttelijät: Brigitte Helm (Nina Petrovna), Warwick Ward (eversti Beranov), Franz Lederer (kornetti Mihail Rostov), Lya Jan (kotiapulainen), Harry Hardt, Ekkehard Arendt