OTRÁVENÉ SVETLO
Kuka muistaa vielä sen Aku Ankka -tarinan, jossa Roope-setä ja Pelle Peloton kääntävät Golf-virran suuntaa saadakseen pohjoisen pallonpuoliskon ikitalven muuttumaan syystä tai toisesta kesäksi? Vastaavanlaiset hullutukset eivät suinkaan ole Suomen suosituimman sarjakuvalehden erityisoikeus, vaan niitä on kehitelty iät ajat kaikissa mahdollisissa viestintäkanavissa. Lähes yhtä erikoinen keksintö nähdään tšekkoslovakialaisessa mykkäelokuvassa Otrávené svetlo (engl. The Poisoned Light), jossa arvostettu keksijä kehittää keinon muuttaa iltahämärä ja yö yhtä kirkkaiksi kuin päivänpaiste. Tämähän tietysti mullistaisi koko maailman. Samaan aikaan kun keksijä miettii sen mahdollisia moraalisia ongelmia ja teollisuus pyrkii suojelemaan sitä kaikelta julkisuudelta, saavat myös hämärämiehet vihiä asiasta. Ei aikaakaan, kun apajille saapuu myös kulmakunnan kekseliäin roisto, salaperäiseksi silmänkääntötemppujen taitajaksi itsensä esittelevä Durk.
Tšekin elokuva-arkiston työntekijät tuntuvat löytävän tasaisin väliajoin ties minkälaisia erikoisuuksia kätköistään. Harrastajan kannalta on parasta, etteivät tšekkiläiset pimitä nimikkeitään, vaan tuovat niitä hyvään tahtiin kaikkien saataville. Viime vuosien merkittävimpiin julkaisuihin lukeutuvat Svatopluk Innemannin Milenky starého kriminálníka (An Old Gangster’s Molls, 1927/2015), Premysl Pražskýn Batalion (Battalion, 1927/2016), Karel Antonin Tonka Šibenice (Tonka of the Gallows, 1930/2016) ja Carl Junghansin Takový je život (Sellaista on elämä, 1929/2017) ovat saaneet tänä vuonna seurakseen uusia tuttavuuksia tuplajulkaisun muodossa. Pari viikkoa sitten arvostelemani Prichozí z temnot (The Arrival of Darkness, 1921) edusti perinteisempää kauhuelokuvaa, kun taas viikko sen jälkeen ensi-iltansa saanut Otrávené svetlo on tavanomaisempi rikoselokuvagenren edustaja.
Otrávené svetlo ei ole kaikkein kekseliäin saati omaperäisin elokuva. Katsoja tietää syyllisen jo paljon ennen poliiseja ja paikoin käsikirjoittajien ratkaisut ovat turhankin yksinkertaisia. Myös onni puuttuu peliin aina silloin, kun mikään muu ei voi enää päähenkilöä pelastaa. Nämä seikat eivät koidu kuitenkaan elokuvan turmioksi, sillä ohjauksesta vastanneet Jan S. Kolar ja Karel Lamac pitävät kerronnan hyvässä liikkeessä ja toimintaakin on mukana sen verran, ettei katsojan tarvitse pitkästyä. Väkivalta on paikoin yllättävänkin suoraviivaista ja häikäilemätöntä ollen taas kerran hyvä osoitus siitä, etteivät mykkäelokuvat suinkaan olleet niin viattomia kuin millaisiksi tietämättömät ne usein mieltävät.
Ainoa asia jota jään oikeastaan kaipaamaan enenevässä määrin on miljöökuvaus, joka on tämän teoksen kohdalla harmillisen vähäistä. Suurin osa toiminnasta tapahtuu sisätiloissa, mikä häivyttää nykypäivän ja historian välisiä yhtymäkohtia. Onneksi kamera viedään edes välillä mukulakivikaduille ja syrjäisille tehtaille, jotta kaltaiseni historiasta ja vanhoista rakennuksista kiinnostuneet katsojat saavat hieman enemmän ihasteltavaa.
Elokuvan suurin tähti tänä päivänä tarkasteltuna on keksijä Grantin tytärtä esittävä Anny Ondráková, joka myöhemmin teki nimeä kansainvälisissä tuotannoissa Anny Ondrana. Tällä kertaa hän jää kuitenkin hieman tavallista syrjempään, sillä tarinan todellinen yhteenotto käydään ohjaaja Lamacin esittämän insinööri Bellin ja Emil Artur Longen tulkitseman mestarivaras Durkin kesken. Toinen ohjaaja Kolár näyttelee Durkin rikoskumppania ja kolmaskin elokuvantekijä saadaan mukaan Premysl Pražskýn myötä, hänen tehtävänään on toimia Durkin toisena apulaisena.
Tuotanto: Kalos
Ohjaus: Jan S. Kolár, Karel Lamac
Käsikirjoitus: Jan S. Kolár, Karel Lamac
Kuvaus: Otto Heller
Lavastus: Bohuslav Šula
Näyttelijät: Karel Fiala (professori Oskar Grant), Anny Ondráková (Anny, hänen tyttärensä), Karel Lamac (insinööri Milan Bell), Jindrich Lhoták (tri Karel Selin), Emil Artur Longen (Durk), Jan S. Kolár (Ferdinand Karban), P Premysl Pražský (Martin Bálek), Václav Pražský (lehtimies Hynek)