POLYTEEKKARIFILMI
Kun mustasukkaisuuden sokaisema ja kilpailuvietin huumaama Kalle Rask päättää kukistaa hiihtokisassa vastustajansa vilppiä käyttäen ja oikaista metsän poikki, on se lähtölaukaus erikoiselle tapahtumasarjalle, jossa Olympon jumalat Hermes ja Afrodite saapuvat lentokoneella Helsinkiin. Mitä ihmettä he tekevät Suomessa keskellä kylmintä talvea ja mitä metsässä on oikein tapahtunut? Se selviää vain katsomalla kotimaisen mykkäelokuvan erikoisimpiin teoksiin kuuluva Polyteekkarifilmi.
Vuosi 1924 oli Pariisin olympialaisten vuosi. Suomi oli menestynyt loistavasti edellisissä, Belgian Antwerpenissä järjestetyissä kisoissa, mutta siitä huolimatta urheilujoukkueen lähettäminen maailmalle oli pienelle ja köyhälle Suomelle varsin kallista lystiä. Välitekstin mukaan ”Saavutetut voitot velvoittavat jatkuvaan, uutteraan työhön sekä taloudellisiin uhrauksiin – Suomen osanotto Pariisin kisoihin maksaa n. 10,000 kg markanrahoja”. Niinpä Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta, Polyteekkarit, halusi olla mukana auttamassa kisajoukkueen rahoittamista. He järjestivät laskiaissunnuntaina reklaamikulkueen, jonka tuotto olikin varsin huomattava, 350 000 silloista markkaa. Elokuvan myötä voiton odotettiin nousevan, mutta toisin kävi: Polyteekkarifilmi tuotti ylioppilaskunnalle 125 000 markan tappion.
Polyteekkarifilmi koostuu urheilulajien esittelystä, reklaamikulkueen järjestämisestä ja sen kuvaamisesta sekä kieltämättä omaperäisestä, mutta harmillisen löysästi kirjoitetusta tarinasta, jossa muinaiset jumalat laskeutuvat kuolevaisten joukkoon. Tämä osa osoittautuu kokonaisuuden kannalta ongelmallisimmaksi: käsikirjoittajilla olisi ollut mahdollisuus vaikka minkälaiseen irrotteluun ja kekseliäisiin juonenkäänteisiin, mutta jostain syystä sen enempää Hermeksen kuin Afroditenkaan persoonallisuuksista ja ominaisuuksista ei oteta mitään irti. Jälkimmäisen kauneuskin taitaa olla tekijöiden mielestä liioiteltua, vai miksi muuten hänen pitää sen ainoan kerran, kun voisi viehätysvoimallaan ratkaista tilanteen, käyttää apuvoimia? Lopulta he päättävät lähteä yhtä yllättäen kuin ovat saapuneetkin. Kenties elokuvantekijät ovat olleet sitä mieltä, etteivät jumalat saa puuttua kuolevien elämään konkreettisesti?
Ei juonta pidä kuitenkaan täysin tuomita ja käsikirjoittajia lytätä, onhan elokuvassa silti hauskuutensa. Kekseliäin on tietysti jakso Olympon saleissa, jossa hellyttävän kömpelösti maskeeratut jumalat tuskastelevat ankeita olojaan ja sitä, kuinka korkokanta on nousussa ja nektari ja ambrosia ovat vaihtuneet huonoon teehen. Toinen mukava oivallus on iäkkään vanginvartijan Tri Jekyll & hra Hyde -tyylinen muodonmuutos nuorukaiseksi.
Polyteekkarifilmin parasta antia on kuitenkin aikalaiskuvaus. Historiasta kiinnostuneena ihailen enemmän urheilujaksoja ja kuvia Helsingistä kuin jumalten seikkailuja. Mainoselokuvista ja mainostamisesta kiinnostuneille elokuva tarjoaa kosolti hauskuuksia, kuten vaikkapa Fazerin mainion suklaarevolverin sekä Abloyn lukon, joka on niin vaikea tiirikoida auki, että helpommalla selviää repimällä ovi sorkkaraudalla sijoiltaan. Elokuvaa katsoessa tulee mieleen, että näinköhän missään muussa kotimaisessa näytelmäelokuvassa on nähty vastaavia mainossikermiä? Tuskin.
Polyteekkarifilmi on erikoinen kuriositeettitapaus, jolle soisi kömpelyydestään huolimatta näyttöpaikan laajemmillakin areenoilla. Rohkeuden puutteesta ei elokuvantekijöitä voi syyttää, mutta omaperäisen tarinan hukkaaminen harmittaa. Näyttelijöiden joukosta voi tunnistaa muutamia tuttuja kasvoja, mutta pääosin elokuva valmistui teekkareiden ja heidän tyttöystäviensä voimin. Televisioesityksiä elokuvalla ei tätä kirjoitettaessa ole, joten ehkä olisi jo aika?
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Ohjaus: Adolf Lindroos, Carl Fager
Käsikirjoitus: Viljo Castrén, Rafael Roos
Kuvaus: Rafael Roos, Kurt Jäger
Leikkaus: Rafael Roos, Kurt Jäger
Näyttelijät: Rurik Ekroos (polyteekkari Kalle Rask), Emil Lindh (Zeus, jumalten hallitsija), Kirsti Suonio (Hera, oikeuden jumalatar), Edda von Bidder-Ehrnrooth (Pallas Athene), herra van Dhosa (Hefaistos), Leo Golowin (Apollon), May Pihlgrén (Arthemis), Adolf Lindfors (Dionysos), Edvin Stenström (Poseidon), Jeanne Forsman-Sundman (Nea / Afrodite / ”neiti Darling”), Aarne Leppänen (Hermes / ”filmivalokuvaaja Leppänen”), Urho Seppälä (Ares), Waldemar Wohlström (kerjäläinen)
Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI