KUOLEMAN JÄLKEEN
Samaan aikaan kun amerikkalainen elokuva teki nousua koko elokuvamaailman eturiviin ja ranskalainen sarjaelokuva eli kukoistuskauttaan, loi entinen teatterilavastaja ja muusikko Jevgeni Bauer Venäjällä elokuvia, jotka eivät ole nousseet kuuluisuudessa edellä mainittujen tasolle, mutta ovat silti säilyttäneet vetovoimansa ja tuoreutensa meidän päiviimme saakka. Bauerin ennenaikainen kuolema sekä se, että valtaosa hänen elokuvistaan on kadonnut, ovat jättäneet venäläisen taiturin aiheetta taka-alalle, eikä Bauer todennäköisesti tule koskaan saamaan sellaista arvostusta, joka hänelle kuuluisi. Toivottavasti olen väärässä, sillä monet Bauerin teoksista edustavat aivan aikakautensa terävintä kärkeä.
Bauerin vahvimpien teosten joukkoon lukeutuva Kuoleman jälkeen on traaginen kertomus rakkaudesta, jota sen päähenkilöt eivät pysty saavuttamaan. Nuori Andrei kiinnostuu kauniista tanssijattaresta, mutta antaa tälle kaikesta huolimatta rukkaset. Kolmen kuukauden kuluttua Andrei saa tietää, että neito on tehnyt itsemurhan hänen takiaan ja tapahtumat jäävät piinaamaan Andrein mieltä. Tytön muisto ei jätä nuorta miestä rauhaan, joka alkaa itsekin menettää otetta elämästä.
Jevgeni Bauerin ja hänen aikalaistensa kiehtovin taituruus on se, että he loivat kerta toisensa jälkeen dynaamista elokuvaa – mikään ei saanut olla turhaa, kohtausten tuli olla viimeisen päälle hiottuja ja tarinoiden tiiviisti kokoon puristettuja. Nykykatsojalle nämä yksinkertaisen oloiset ja usein askeettisetkin teokset ovat ehkäpä liiankin tiiviitä, kun muistaa millainen ero suosiossa 1910- ja 1920-luvun elokuvien välillä on. Ensin mainitut tuntuvat primitiivisiltä muinaiselokuvilta verrattuna mykän elokuvien viimeisten vuosien huikeisiin elokuvanautintoihin, joissa ala oli saavuttanut täydellisyytensä. Siitä huolimatta näiden varhaisten teosten näennäisen yksinkertaiseen maailmaan on hauska palata, jos ei muuten niin historiallisessa mielessä.
Kuoleman jälkeen on mukaansa tempaava, kaikessa eriskummallisuudessaankin kiehtova kuvaus elämästä, jossa pienistä vääristä valinnoista voi koitua vakavat seuraukset. Teknisesti se on selvästi edistyneempi ja uskaliaampi kuin Bauerin kehuttu esikoisteos Naisen sielun iltahämärä (1913). Erityisen silmiinpistävää on leikkauksen ja tarinankerronnan tiiviys, sillä lukuisat unijaksot, houreet ja takaumat eivät sekoita tapahtumien kulkua lainkaan. Myös rohkeat ja ennakkoluulottomat kuvaustekniset ratkaisut ovat aikaansa edellä, kuuluisimpana kolmeminuuttinen jakso, jossa kamera panoroi ja liikkuu täysin sulavasti.
Monet neuvostoliittolaisista mykkäelokuvista vaikuttavat nykyään varsin teatraalisilta, siksi onkin yllättävää kuinka modernia myös näytteleminen Bauerin teoksissa oikein on. Suurimpia tunteenpurkauksia luonnollisestikin liioitellaan, mutta muuten meininki on todella hillittyä ja ammattimaista. Vitold Polonski on Andrein roolissa ensiluokkainen ja Vera Karalli tanssijattarena tekee myös laadukasta työtä. Ainoa huomauttamisen aihe on siinä, että muut hahmot ovat pelkkiä koristeita – vaikka he ovat tarinassakin sivustakatsojia, olisi heissä voinut olla siitä huolimatta hieman enemmän luonnetta. Kokonaisuutena Kuoleman jälkeen on silti laadukas teos, jota ei pidä ylenkatsoa.
Tuotanto: A. Hanzhonkov i Ko
Ohjaus: Jevgeni Bauer
Käsikirjoitus: Jevgeni Bauer (Ivan Turgenevin kertomuksesta)
Kuvaus: Boris Zavelev
Näyttelijät: Vitold Polonski (Andrei Bagrov), Olga Rahmanova (Kapitolina Markovna), Vera Karalli (Zoja Kadmina), M. Halateva (Zojan äiti), Marija Kassatskaja (ruhtinatar Tsarskaja)