PANSSARILAIVA POTEMKIN
"We must stand in the front ranks of the revolution."
Panssarilaiva Potemkin on yksi elokuvahistorian kivijaloista, jättiläinen, joka on edelleenkin yhtä elinvoimainen ja energinen kuin ilmestyessään. Se on neuvostoliittolaisen mykkäelokuvan suuri yksinäinen, johon kaikkia tuon aikakauden elokuvia väistämättä vertaillaan. Tämä ei tietenkään ole reilua muita elokuvia ja elokuvantekijöitä kohtaan, mutta kertoo sen, kuinka vahva elokuva Potemkin on. Se on elokuvallinen aarrearkku, josta löytää aina jotain uutta ja hämmästeltävää.
Panssarilaiva Potemkinin oli alkujaan tarkoitus olla ainoastaan yksi jakso suurelokuvasta, joka käsittelisi vuoden 1905 epäonnistuneen vallankumouksen tapahtumia. Näin ollen Eisenstein ei kiinnittänyt siihen ensi alkuun suurempaa huomiota, ajankohtaiseksi se tuli vasta, kun kuvausryhmä joutui huonojen sääolosuhteiden takia siirtymään Leningradista Odessaan. Eisenstein sai inspiraation ja alkoi intensiivinen työskentely, jossa jokainen elokuvaryhmän jäsen antoi itsestään kaiken irti. Se kannatti, sillä Panssarilaiva Potemkin lukeutuu edelleenkin kaikkien aikojen suurimpien ja arvostetuimpien elokuvien joukkoon. Se on Jean Renoirin Pelin sääntöjen (1939) kanssa ainoa elokuva, joka on ollut mukana jokaisella Sight & Sound –lehden järjestämällä maailman parhaat elokuvat –listalla. Parhaimmillaan Potemkin on yltänyt sijalle kolme, vuonna 1972. Vuoden 2002 äänestyksessä se jakoi seitsemännen sijan yhdessä F. W. Murnaun Auringonnousun (1927) kanssa.
Potemkinin miehistö on kyllästynyt epäinhimilliseen kohteluun sekä laivalla tarjoiltavaan ala-arvoiseen ruokaan. Kun he valittavat tästä päällystölle, aiotaan osa miehistöstä teloittaa. Matruusi Vakulintšukin (Aleksandr Antonov) johdolla miehistö nousee kapinaan sortajiaan vastaan. Kapina onnistuu ja Potemkinista tulee vallankumouksen esikuva, joka saa kansan tuen puolelleen.
Potemkin on suuri sotaelokuva, tunteisiin vetoava teos, joka ei kuitenkaan ole millään muotoa imelä tai siirappinen, kuten amerikkalaiset virkaveljensä. Toisin kuin monissa muissa aiheen tulkinnoissa, Potemkinissa ei ole yksittäistä sankaria, joka luovisi joukkonsa voittoon. Sankarin roolissa on koko kansa, jokainen joka osallistuu kapinaan, on yhtä tärkeä. Ihmisten sorto ja yhteiskunnan kaaos ovat käsin kosketeltavan todellisia, kuten myös se toivon pilkahdus, jonka Potemkin heissä saa aikaan. Kohtaus Odessan satamassa on vahvuudeltaan ja tunteeltaan jotain ylittämätöntä. Sillä hetkellä kansa yhtyy Potemkinin miehistön sanomaan, kädet puristuvat nyrkkiin ja joku huutaa: alas tsaarinvalta! Tämän jälkeen paluu entiseen on mahdotonta. Potemkinia onkin kuvattu ihmisyyden manifestiksi, elokuvaksi, joka antaa jokaiselle sorretulle toiveen paremmasta.
Vaikka toiset pitävätkin Potemkinia autenttisena historian kuvauksena, se ei ole sitä. Tosielämässä panssarilaivan miehistön kapina päättyi tappioon eivätkä historioitsijat ole varmoja siitä, tapahtuiko Odessan portailla verilöylyä vai ei. Eisensteinin tavoitteena onkin ollut yhdistellä vuosien 1905 ja 1917 vallankumouksia ja niiden tapahtumia, aatteita ja toiveita. Potemkinin luoma illuusio on kuitenkin niin vahva, että elokuvaa on alettu pitää autenttisena kuvauksena aikakautensa tapahtumista. Aivan samoin kävi muutamaa vuotta myöhemmin Eisensteinin elokuvalle Lokakuu (1927), jonka Talvipalatsin valtausta kuvaavia kohtauksia erehdyttiin pitämään todellisina.
Panssarilaiva Potemkin on tunnettu monista kohtauksistaan, jotka ovat syöpyneet ikiajoiksi katsojien mieliin: pilaantunut liha, kauhukuva hirtetyistä miehistön jäsenistä, Vakulintšukin kuolema sekä tietysti Odessan portaat, Chaplinin Kultakuumeen kengänsyönnin ohella yksi elokuvahistorian kuuluisimmista kohtauksista. Teknisesti se jalostaa saksalaisten kehittämän liikkuvan kameran käytön äärimmilleen: kameraa varten rakennettiin portaiden viereen rata, jonka avulla sitä voitiin liikuttaa helposti edestakaisin. Tämän lisäksi käytettiin käsikameraa, jonka käyttäjä kaatuili, hyppi sekä juoksenteli ympäri portaita. Pelkästään tekniseltä toteutukselta kohtaus ei olisi ylivertainen, mutta Eisenstein summaa kohtaukseen koko kansan kohtalon sekä vallanpitäjien tavan ratkaista kansan syvissä riveissä kytevän kapinamielialan.
Elokuvan sydän on sen salamannopea leikkaus, montaasi, jota Eisenstein oli käyttänyt menestyksekkäästi jo esikoiselokuvassaan Lakko. Potemkinissa hän meni kuitenkin vielä pidemmälle. Yksikään kohtaus ei kestä muutamaa sekuntia kauempaa ja elokuva liikkuukin seurattavuuden ja sekamelskan välisellä linjalla – muutama leikkaus lisää ja koko sen illuusio ja voima särkyisi. Skeptisimmät elokuvan ystävät ovatkin todenneet, ettei elokuva ole mennyt teknisesti yhtään eteenpäin sitten Potemkinin. Tämä ajatuksia herättävä lausahdus kuvaa hyvin, kuinka ainutlaatuinen teos se on.
Vaikka Potemkin onkin nykyään arvostettu teos, voisi kaikki olla toisin. Ensimmäisten näytösten jälkeen se painui unholaan eikä sitä levitetty käytännössä lainkaan. Itse asiassa koko elokuva oli vaarassa kadota. Viimein asialle tehtiin jotain myymällä elokuvan alkuperäisnegatiivi Berliiniin, silloiseen eurooppalaisen elokuvan keskukseen. Sieltä Potemkin aloitti maailmanvalloituksensa, mutta negatiiville kävi vuosien saatossa huonosti. Se tuhoutui, mikä tarkoittaa, ettei täysin alkuperäistä, vuoden 1925 versiota ole enää olemassa. Elokuva myös kiellettiin monissa maissa, Suomessa sen ensimmäinen virallinen esitys oli vuonna 1952, Iso-Britanniassa 1954 sekä Portugalissa vasta 1974.
Tuotanto: Goskino
Ohjaus: Sergei Eisenstein
Käsikirjoitus: Sergei Eisenstein, Nina Agadžanova-Šutkon
Kuvaus: Vladimir Popov, Eduard Tissé
Lavastus: Vasili Rakhals
Leikkaus: Sergei Eisenstein
Musiikki: Edmund Meisel, v:n 1950 versiossa Nikolai Krjukov, v:n 1976 versiossa Dimitri Šostakovitš
Välitekstit: Nikolai Aseyev, Sergei Tretyakov
Näyttelijät: Aleksandr Antonov (matruusi Vakulintšuk), Vladimir Barski (komentaja Golikov), Grigori Aleksandrov (luutnantti Giljarovski), Mihail Gomorov (matruusi Matrušenko)