ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Tänä uusintafilmatisointien kirottuna aikakautena tulee harvoin miettineeksi, että moinen on ollut itse asiassa hyvin yleistä koko elokuvan historian ajan – sitä mukaa kun tekniikka ja tekijöiden taidot ovat kehittyneet, on valkokankaalle päivitetty jopa kuolemattominakin pidettyjä klassikoita. Mykän elokuvan vuosina näin tehtiin verrattain useasti, sillä aihepiirit olivat suppeammat kuin tänä päivänä. Läheskään aina uudet näkemykset eivät nouse alkuperäisten tasolle, mutta satunnaisia onnistumisiakin löytyy sieltä täältä. Kuten vaikkapa Henrik Galeenin versio Prahan ylioppilaasta (1926), jonka tarinan oli valkokankaalle ensimmäisen kerran tuonut ”saksalaisen kauhuelokuvan edelläkävijä” Paul Wegener juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Vuoteen 1826 sijoittuva Prahan ylioppilas kertoo nuoresta Balduinista, kaupungin parhaasta miekkamiehestä. Vaikka Balduinilla on ystäviä ja arvostusta, on hän silti onneton, sillä köyhyytensä vuoksi hänellä ei ole mahdollisuutta saada haluamaansa kaunotarta omakseen. Onnekseen Balduin tutustuu salaperäiseen Scapinelliin, joka tarjoaa hänelle auliisti apuaan. Vastineeksi Scapinelli vaatii Balduinin peilikuvan. Nuorukainen suostuu moiseen sopimukseen naureskellen eikä ymmärrä, millaiseen umpikujaan hän vielä päätyy.

Wegenerin teoksen historiallinen arvo on kiistaton, mutta kokonaisuutena vuoden 1926 versio on huomattavasti vahvempi. Suuri budjetti ja nimivahva tekijäjoukko eivät koskaan ole tae onnistuneesta lopputuloksesta, mutta tällä kertaa palaset loksahtavat kohdalleen. Kertomus paholaiselle sielunsa myyvästä opiskelijasta on tässä versiossa huomattavasti laveammin kerrottu ja myös sen hahmoissa on enemmän syvyyttä kuin edeltäjässään. Monien saksalaisklassikoiden (mm. Nosferatu, Der Golem, Vahakabinetti) käsikirjoittajana kunnostautunut Henrik Galeen ohjaa napakasti ja parantelee useita jo Wegenerin teoksessakin vaikuttaneita kohtauksia – huikein on Balduinin viimeinen pakoyritys peilikuvaltaan juuri ennen lopullista yhteenottoa. Myös tunnelma on painostava ja aavemainen alusta alkaen. Galeenin panos lopputulokseen on kiistaton, mutta ei sovi myöskään sivuuttaa hänen apunaan ollutta työryhmää, joista moni lukeutuu saksalaisen elokuvan suuriin tekijöihin.

Huomattavaa tämän elokuvan kohdalla on se, että vaikka sen tekoaikaan valmistui sellaisia teknisesti vaikuttavia suurteoksia kuin Varietee (1925), Faust (1926) sekä Metropolis (1927), on Prahan ylioppilas toteutettu melko perinteisin keinoin. Sen teho perustuu kuvien voimaan ja leikkauksen rytmiin, eikä aikakaudelle ominaisia kamera-ajoja ja muita tehokeinoja käytetä juuri lainkaan. Ratkaisu on yllättävä jo senkin vuoksi, että valtaosa tuon ajan elokuvantekijöistä tuntuu olleen erinäisten teknisten kokeilujen lumoissa.

Pääosaa esittävä Conrad Veidt on suurenmoinen. Hänen Balduininsa on ahneudessaan ja itsekeskeisyydessään iätön hahmo, jolle ei riitä mikään: hänellä on harras ihailija, mutta hän haluaa rikkaan rakastajattaren. Balduinilla on ystäviä, mutta seurapiirit vetävät häntä puoleensa eikä pieni asuntokaan ole mitään palatsien ja kartanoiden rinnalla. Hetken huumasta hän on valmis myymään sielunsa Werner Kraussin niin ikään upeasti tulkitsemalle Scapinellille. Harmi vain, että Krauss on loppujen lopuksi suhteellisen vähän esillä, sillä häntä olisi katsonut mielellään enemmänkin. Eikä vähiten siksi, että Kraussin roolisuorituksesta tulee vahvasti mieleen Emil Janningsin Mefisto Murnaun Faustissa ja näin ollen näiden kahden suuren saksalaisen vertaileminen olisi tuonut lisää mielenkiintoa molempiin teoksiin.

Galeenin näkemys Prahan ylioppilaasta on hienoa katsottavaa, mutta Wegenerinkään näkemystä ei kannata aliarvioida, vaikka se onkin toteutukseltaan luonnollisesti yksinkertaisempi. Natsit, joille aihe oli varmasti läheinen vertauskuvallisten hahmojen puolesta (Scapinellin natsipropaganda tarjoaa kansaa edustavalle Balduinille menestyksekkään tulevaisuuden) tuottivat kolmannen version vuonna 1935 (O: Arthur Robison). Tämä teos on jo kuitenkin hautautunut historian hämärään.

DER STUDENT VON PRAG, 1926 Saksa

Tuotanto: Sokal-Film GmbH Ohjaus: Henrik Galeen Käsikirjoitus: Henrik Galeen, Hanns Heinz Ewers – jälkimmäisen tarinasta Kuvaus: Günther Krampf, Erich Nitzschmann Lavastus: Hermann Warm Musiikki: Willy Schmidt-Gentner
Näyttelijät: Conrad Veidt (Balduin), Werner Krauss (Scapinelli), Agnes Esterhazy (kreivitär Margit), Ferdinand von Alten (kreivi Waldis-Schwarzenberg), Elizza La Porta (Liduschka)