Tanskalaisen elokuvan suuruudenaika ajoittuu ensimmäistä maailmansotaa edeltäneisiin vuosiin. Sen lippulaivana toimi aikansa suurimpiin tuotantoyhtiöihin koko maailman mittakaavalla lukeutunut Nordisk Film Kompagni, jonka legendaarinen Ole Olsen oli yksi menestyneimmistä tuottajista. Muutkin tekijät olivat nimekkäitä: Asta Nilsen koko elokuvamaailman palvoma näyttelijätär ja Urban Gad, August Blom ja Viggo Larsen arvostettuja ja kehuttuja ohjaajia.
Siksi onkin ironista, että Tanska ei pystynyt tuottamaan menestyksen vuosinaan yhtään todellista, jälkipolviakin ihastuttavaa tekijää, vaan sellainen syntyi vasta kun maan elokuvateollisuus oli enää varjo entisestään. Käsikirjoittajaksi Nordiskille vuonna 1912 pestautuneesta Carl Theodor Dreyeristä kasvoi paitsi tanskalaisen elokuvan suurin mestari, myös yksi elokuvahistorian ihailluimmista ohjaajista. Ensimmäisen ohjaustyönsä Dreyer teki 1919 itävaltalaisen Karl-Emil Franzosin aikoinaan hyvin menestyneen romaanin pohjalta.
Dreyerin esikoiselokuva on kertomus korkeimman oikeuden presidentistä, Karl Victor von Sendlingenistä (Halvard Hoff), joka joutuu vastakkain salassa pidetyn menneisyytensä kanssa. Palattuaan pitkältä lomamatkaltaan Victor saa tietää, että syytettyjen penkillä istuu hänen oma tyttärensä Victorine (Olga Raphael-Linden). Tytär on syytteessä lapsenmurhasta: hän on tullut raskaaksi ylempiarvoiselle miehelle, joka on kadonnut valtameren taa. Tapauksesta tekee erittäin painostavan se, että Victor on myös aikoinaan hylännyt tyttärensä äidin ennen tytön syntymää. On selvää, ettei moinen saa tulla ulkopuolisten tietoon, joten Victorin on keksittävä kuinka hän voisi hyvittää tyttärelleen tekonsa ja saada tämä vapautettua kuolemantuomiosta.
Dreyer muistetaan langenneiden ja ahdingossa olevien naisten kuvaajana ja tämän teeman ympärille rakentuu myös hänen esikoisteoksensakin. Se on vahva kuvaus aikakaudesta, jolloin luokkaerot olivat selvääkin selvempiä eikä niiden välisiä rajoja tullut ylittää. Valta oli miehillä ja naisen tehtävänä oli kantaa sukupuolisesta kanssakäymisestä seuranneet mahdolliset ongelmat – kotimaisen näkemyksen aiheesta tarjoaa vaikkapa Minna Canthin samannimiseen näytelmään perustuva Anna-Liisa (1922). Aihe oli läheinen ohjaajalle varmasti myös osittain hänen oman menneisyytensä vuoksi. Dreyer syntyi nimittäin aviottomana lapsena ja joutui kasvatusvanhempien hoteisiin hyvin nuorena hänen äitinsä kuoltua pojan ollessa alle kaksivuotias.
Myös toteutukseltaan Presidentti on taattua Dreyeriä: huolitellut ja tarkoin sommitellut otokset, skandinaavisen yksinkertaisesti ja tyylitietoisesti luotu ajankuva sekä toimivat kerronnalliset ratkaisut takaumineen ovat elokuvan parasta antia. Dreyer muistetaan myös erittäin taitavana ja vaativana näyttelijöiden ohjaajana ja näyttelijäsuoritukset ovatkin pääsääntöisesti hillittyjä - ainoastaan Hoffin työskentely dramaattisine eleineen on paikoin häiritsevän teatraalista. On tosin hyvä muistaa, että vielä tuohon aikaan tietty ylinäytteleminen kuului asiaan, vaikka nykykatsojan silmissä moinen tuntuukin auttamattoman alkeelliselta ja vanhanaikaiselta.
Vaikka Presidentissä on paljon hyvää, on se kokonaisuutena keskinkertainen. Mielenkiintoisen tarinan vesittää elokuvan hidastempoisuus, jonka lisäksi muutamat kohtaukset ovat kömpelösti toteutettuja. Tämän lisäksi siitä puutuu viimeinen huipennus, joka nostaisi mahdollisuuksia tarjoavan draaman täyteen loistoonsa. Draamapuolen köykäisyyden vuoksi yksikään elokuvan hahmoista ei juuri jaksa kiinnostaa ja näin ollen varsin onnistunut lopetuskaan ei saa sellaista voimaa, jota se vaatisi. Mutta vaikka kokonaisuus onkin hieman hapuileva, on Presidentti kuitenkin tutustumisen arvoinen teos - kunhan siltä ei vain odota liikoja.
Tuotanto: Nordisk Film Kompagni
Ohjaus: Carl Th. Dreyer
Käsikirjoitus: Carl Th. Dreyer (Karl-Emil Franzosin romaanista)
Kuvaus: Hans Vaagö
Lavastus: Carl Th. Dreyer
Näyttelijät: Halvard Hoff (Karl Victor von Sendlingen), Elith Pio (hänen isänsä), Carl Meyer (hänen isoisänsä), Olga Raphael-Linden (Victorine), Betty Kirkeby (Victorinen äiti), Richard Christensen (asianajaja Berger)