RAJA HARISHCHANDRA
Eksoottisten mykkäelokuvien säilyneisyys on niin heikkoa, että jokaisen nimikkeen yhyttäminen on kuin löytäisi aarteen. Erityisen innokkaana olen odottanut näkeväni intialaisen elokuvan ensimmäisen teoksen, Dadasaheb Phalken ohjaaman Raja Harishchandran, vaikka siitä ei ole säilynyt tälle vuosituhannelle kuin kolmannes alkuperäisestä kestostaan. Sekin on kuitenkin parempi kuin ei mitään, antaahan se katsojalle mahdollisuuden nähdä, millaisista lähtökohdista maailman tuotteliain elokuvamaa on aloittanut.
Dadasaheb Phalke oli esikoiselokuvansa tehdessään 43-vuotias. Koska Intiassa ei tuohon aikaan luonnollisestikaan ollut elokuvakouluja, joutui ”intialaisen elokuvan isä” opettelemaan ammattinsa kirjoista. Oppimista helpotti varmasti hänen taiteellinen taustansa, sillä Phalke oli toiminut kuvataiteiden ja näytelmien parissa koko elämänsä ajan. Ehkäpä juuri tästä syystä hän uskalsi heittäytyä suoraan pitkien elokuvien maailmaan.
Raja Harishchandra kertoo suositun ja sittemmin lukuisia kertoja filmatun tarinan hyveellisestä kuninkaasta, joka luovuttaa valtakuntansa tietäjä Vishwamitralle osoittaakseen, että pystyy elämään ilmaan maallista ylellisyyttä. Samalla hän hylkää myös vaimonsa ja poikansa. Kun Vishwamitra huomaa, että kuningas toimii sanojensa mukaisesti, hän palauttaa valtakunnan oikealle hallitsijalle.
Phalken elokuva tuo vahvasti mieleen italialaisten tuotannot samoilta ajoilta. Nekin käsittelivät historiallisia tapahtumia ja henkilöitä varsin vapaasti, mutta samalla italialaiset onnistuivat luomaan uskottavan sillan antiikin aikaan ja tarinoihin. Itse asiassa Raja Harishchandra pistää tässä jopa italialaisia paremmaksi: kaikkea ei ole nimittäin kuvattu studiossa, vaan Phalke on vienyt työryhmänsä myös luontoon, mikä antaa elokuvalle lisää syvyyttä, sävyjä ja tunnetta.
Tarinasta on vaikea luoda täyttä kuvaa, sen verran paljon materiaalia on hukassa. Säilyneistä kohtauksista voi kuitenkin päätellä, että kerronta on hallussa, vaikka kömpelyyksiltäkään ei täysin vältytä. Erikoistehosteet ovat hyvin alkeellisia ja kohtaukset selittävät välitekstit vain lisäävät elokuvan alkukantaisuutta, mutta käytäntö oli ajalle tyypillinen. Tarinan opetus on ajaton ja hyvin muotoiltu. Näytteleminen on hyvin vaatimatonta, varsinkin Vishwamitran tulkitsija innostuu melkoiseen elehtimiseen. Triviatietona mainittakoon, että kaikki elokuvassa esiintyvät näyttelijät ovat miehiä, sillä naisten esiintyminen valkokankaalla ei ollut vielä tuohon aikaan sallittua.
Tällaisen elokuvan arvottaminen on todella vaikeaa, sillä tosiasia on, että Raja Harishchandralla on nykyisessä muodossaan enemmän historiallista kuin elokuvallista arvoa. Yleisesti ottaen Dadasaheb Phalken filmi on varsin onnistunut ja kestää kyllä vertailun monien muiden maiden varhaisille tuotannoille. Raja Harishchandraa katsoessa huomaa kiroavansa taas hiljaa mielessään sitä, ettei Salaviinanpolttajista (1907) ole säilynyt yhtä ainoaa ruutua.
Tuotanto: Phalke Films
Ohjaus: Dadasaheb Phalke
Käsikirjoitus: Dadasaheb Phalke (Ranchhodbai Udayramin tarinasta)
Kuvaus: Dadasaheb Phalke, Trymbak B. Telang
Näyttelijät: D. D. Dabke (Harishchandra), P. G. Sane (Taramati), Bhalachandra D. Phalke (Rohitas), G. V. Sane (Vishwamitra), Dattatreya Kshirsagar, Dattatreya Telang, Ganpat G. Shinde