Aatamin puvussa ja vähän Eevankin yleisömenestyksen myötä Suomi-Filmi siirsi pikapikaa valkokankaalle toisenkin Agapetuksen romaanin, vuonna 1929 ilmestyneen Rovastin häämatkat. Samannimisen elokuvan ohjaajaksi kiinnitettiin tälläkin kertaa Jaakko Korhonen, joka sai tehtäväkseen myös käsikirjoituksen laatimisen. Keskeisiin rooleihin valittiin koko joukko Suomi-Filmin nimekkäitä näyttelijöitä ja työryhmä oli muutenkin kaikin puolin laadukas. Lopputulos jäi kuitenkin kauas odotetusta.
Rovastin häämatkat kertoo hajamielisestä rovastista, joka alkaa unohdella jopa Herran siunauksen sanat. Paikalle hälytetty nuori lääkäri lähettää rovastin vaimoineen toipumislomalle kylpylään, mutta juuri ennen lähtöä he saavat kutsun häihin. Kun pariskunta saapuu paikalle, häät on peruttu. Tästä alkaa väärinkäsitysten ja outojen sattumusten summa, jossa ihmissuhdekiemuroita vatvotaan suuntaan jos toiseenkin ennen kuin ne kertaalleen perutut häät lopulta pidetään ja nuori lääkärikin saa morsiamen rinnalleen. ”Näkyy näistä meidän häämatkoista sentään olleen jotain hyötyäkin”, rovasti toteaa iloisena vaimolleen.
Korhosen edellinen ohjaustyö oli heikkouksistaan huolimatta mallikelpoinen maaseutukomedia, joten aivan näin pahaksi mahalaskuksi en olisi Rovastin häämatkoja odottanut. Alku antaa odottaa paljon, sillä huonomuistisuudesta jos mistä saa luotua vaikka minkälaista hauskuutta, mutta pakka leviää varsin nopeasti käsiin. Tilannekomiikka osuu harvoin maaliinsa ja huumori on kokonaisvaltaisesti vaatimatonta. Hauskat kohtaukset on laskettavissa yhden käden sormilla ja runsaslukuiset välitekstit jarruttavat muutenkin laiskasti etenevän tarinan vauhtia.
Näyttelijäryhmässä olisi kyllä taitoa vaikka muille jakaa, mutta jostain syystä Korhonen ei saa heistä juuri mitään irti. Muutamat tavanomaisuudesta poikkeavat kuvakulmat, erikoisesti animoidut välitekstit ja romanttiset kuvat eivät piristä kokonaisuutta kuin hitusen, kuten ei myöskään Juhani Turusen esittämä pojanviikari, josta on yritetty tehdä jonkinlainen kotimainen versio kaikkien aikojen lapsinäyttelijöihin lukeutuvasta Jackie Cooganista.
Koska tarinan toteutus on mitä on, elokuvasta kannattaakin nauttia vanhan ajan kuvaelmana pappiloineen, kylänraitteineen ja rautatiekuvauksineen. Lähes sata vuotta vanha Suomi on asetettu esille kuin parhaimpaan matkailumainokseen, kauniina ja väärentämättömänä. Tässä maisemassa kulkevat ihmiset ovat yksinkertaisia ja sympaattisia, hyvätahtoisia ja joskus hölmöjäkin, mutta aina teeskentelemättömiä kaikkine vahvuuksineen ja puutteineen. Tämä puoli Rovastin häämatkoista on sen ehdottomasti parasta antia ja siitä kelpaa kyllä nauttia.
Kriitikot ottivat elokuvan hyvin ristiriitaisesti vastaan. Osa jakeli ylisanoja vuolaammin kuin olisi kenties ollut tarpeen, toiset arvostelivat lopputulosta varsin raskaalla kädellä. Yleisö ei Rovastin häämatkoista liiemmin innostunut, vaan sen menestys jäi vaatimattomaksi, eikä Jaakko Korhonen ohjannut tämän jälkeen enää elokuvia. Suomi-Filmin kolmannesta Agapetus-filmatisoinnista, Olenko minä tullut haaremiin?, vastasi Waldemar Wohlström vuonna 1932.
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Ohjaus: Jaakko Korhonen
Käsikirjoitus: Jaakko Korhonen (Agapetuksen romaanista)
Kuvaus: Eino Kari
Lavastus: Carl Fager
Musiikki: Martti Similä
Äänitys: Kurt Jäger
Näyttelijät: Hemmo Kallio (rovasti Benjamin Jaakkola), Katri Rautio (ruustinna Elli Jaakkola), Joel Rinne (Viljo, kunnanlääkäri), Iris Knape (Elina Jaakkola), Glory Leppänen (Eeva Ekström), Mia Backman (Arviida Ekström), Birgit Nuotio (Ekströmien palvelijatar), Waldemar Wohlström (varatuomari Jalmari Arpola), Yrjö Tuominen (humalainen), Juhani Turunen (Tapani Keihänen), Mimmi Lähteenoja (linja-autosta tuleva eukko), Uuno Montonen (mies junassa)
Lähdemateriaali ja kuvat: Yleisradio (televisioesitys)