SÃO PAULO, SINFONIA DA METRÓPOLE
Paul Strandin ja Charles Sheelerin upeasta Manhattasta (1921) alkanut kaupunkisinfonioiden vuosikymmen toi katsojien eteen vaikuttavia kuvia suurkaupunkien ihmisvilinästä. Vaikka näitä elokuvia on tehty ympäri maailmaa, lähestulkoon kaikki keskeisimmät teokset on kuvattu Euroopassa ja muualla maailmassa tehdyt sinfoniat ovat jääneet harvojen herkuksi. Siksi kiinnostukseni oli suunnaton, kun sain tietää brasilialaiseen São Paulon miljoonakaupunkiin sijoittuvan elokuvan olevan yleisesti saatavilla. Kuten niin monen muunkin harvinaisuuden kohdalla, myös tämä versio on lähes ala-arvoinen. Parempaakaan ei ole tiettävästi tarjolla.
São Paulo, Sinfonia da Metrópole on Walther Ruttmannin kaksi vuotta aikaisemmin valmistuneen Berliini – suurkaupungin sinfonia -elokuvan suora jälkeläinen. Se alkaa monen muun lajityyppinsä edustajan tavoin aamusta ja päättyy auringon viimeisten säteiden painuessa horisontin taa. Vuorokauden aikana kaupunkia läpivalaistaan monelta taholta aina yllättäviäkin kohteita myöten.
Elokuvan ensimmäinen kolmannes keskittyy kaupungin yleiseen esittelyyn. São Paulon arkkitehtuuri on kyllä näyttävää ja puistot kauniita, mutta parhaimmillaan elokuva on silloin kun se vie yleisönsä elottomien seinien sisäpuolelle – käärmefarmille, vankilaan, tehtaisiin, kouluihin – ja laskee katsojan edes hetkeksi kiinni kuvattaviinsa. Valitettavasti tällaiset jaksot ovat vähissä ja suurimman osan ajasta tekijät keskittyvät esittelemään kaupungin uljasta ulkokuorta ja näyttäviä muistomerkkejä.
Kauneimmat kuvat tarjotaan loppupuolella, kun katsojille näytetään maaseudulle rakennettavia asuinalueita puistoineen, suihkulähteineen, lampineen ja eläimistöineen. Kuvien kauneutta häiritsee vain se tiedossa oleva tosiseikka, ettei näille poluille ja puiden katveeseen ole mahdollisuutta kuin kaikkein varakkaimmilla – siksi maanpäällisessä paratiisissa ei kannata jatkaa liian pitkään, vaan on aika palata takaisin suurkaupungin sykkeeseen, jossa muodin mukaisesti pukeutuvat persoonattomat ihmiset viettävät iltapäiväänsä kuka mitenkin.
Elokuvan suurin heikkous on sen tasapuolisuus. Kamera pysyttelee visusti keskiluokan mukavuusalueella, eikä eksy yllä mainittua useammin hienostokortteleihin jos slummeihinkaan. Kaikki tarjoillaan muutenkin aivan kuin tiukka sensuuri olisi käynyt tiheällä kammalla materiaalin läpi. Tämän vuoksi São Paulo, Sinfonia da metrópole jättää itsestään vaisun vaikutelman, sillä vastakohtia onnistuneesti korostamalla kaupunkikuvasta olisi saatu jonkin verran särmikkäämpi, värikkäämpi ja todenmukaisempi.
Tuotanto: Rex Filmes. Ohjaus: Adalberto Kemeny, Rudolf Rex Lustig Käsikirjoitus: Adalberto Kemeny Kuvaus: Adalberto Kemeny, Rudolf Rex Lustig