Saksalaisen elokuvan kolmas erikoisuus ekspressionismin ja katuelokuvan lisäksi oli kamarielokuva, pienimuotoinen ja intiimi draama, jossa tavalliset ihmiset elivät arkeaan selvitellen henkilökohtaisia suhteita läheistensä kanssa. Kamarielokuvan tunnetuin taituri oli käsikirjoittaja Carl Mayer, jonka kynästä lähti koko joukko tyylisuunnan kuuluisimpia teoksia. Hänen tärkeänä yhteistyökumppaninaan toimi romanialaislähtöinen näyttelijä-ohjaaja Lupu Pick, jonka kanssa Mayer alkoi 1920-luvun alussa työstää kamarielokuvatrilogiaa. Sen ensimmäinen osa, Pirstaleita, sai ensi-iltansa syksyllä 1921.
Elokuva kertoo iäkkäästä ratavahdista ja tämän perheestä. He asuvat vuoristossa, jonka hiljaisuuden rikkoo ainoastaan satunnainen junan pillin vihellys. Eräänä päivänä he saavat vieraakseen rautateiden tarkastajan. Vanhempien suureksi järkytykseksi tarkastaja houkuttelee heidän tyttärensä sänkyynsä. Tästä seuraa tragedia, joka ei säästä ketään asianosaista.
Pirstaleita on monen Mayerin käsikirjoittaman elokuvan tavoin erittäin synkkä ja dramaattinen, täynnä symboliikkaa ja alleviivaavia otoksia sisältävä kokonaisuus, joka ei anna aihetta edes pienimpään hymynkareeseen. Lukuisia kertoja nähty ja kuultu kertomus pienen yhteisön rauhaa traagisesti sekoittavasta ulkopuolisesta tahosta on aavistuksen liian suoraviivainen, mutta silti taitavasti kerrottu. Erityisen onnistuneesti Pick on tallentanut tapahtumapaikkaa ympäröivän alakuloisen tunnelman ja synkkyyden. Kuvat pienessä ja vaatimattomassa ratavahdin talossa asuvasta, vahvasti uskonnollisesta perheestä korostavat tarinan lohduttomuutta. Skandinaavista henkeä huokuvat ulkokuvat antavat sille puolestaan lisäväriä.
Lupu Pick kuuluu tätä nykyä unohdettujen suuruuksien joukkoon, mutta 1920-luvulla hän oli melkoisen suuri nimi saksalaisessa elokuvassa. Hänen Mayerin kanssa tekemänsä elokuvat vaikuttivat valtavasti koko maailman elokuvaan, sillä kaksikon pyrkimykset kuvallisen kerronnan kehittämiseen olivat uraauurtavia. Pirstaleita onkin pääsääntöisesti kuvin kerrottu, vain muutamalla välitekstillä höystetty elokuva. Vaikka se ei saavutakaan trilogian muiden osien, vuonna 1924 valmistuneiden Sylvesterin ja Viimeisen miehen kaltaista hienostuneisuutta, on sen kuvakieli niin taitavaa, ettei välitekstejä tämän enempää tarvita.
Lopputuloksen kannalta on harmi, ettei Pick ole vaatinut näyttelijöiltään hienostuneempaa näyttelemistä. Nyt eleet ovat ekspressionistisen korostettuja: suru painaa hartiat kasaan, järkytys saa kädet huitomaan, kaipaus suuntaamaan katseen ylös taivaalle. Toisaalta tyyli sopii tällaiseen draamaan, toisaalta se taas alleviivaa tapahtumia liikaa. Erityisen raskaasti liikehtivä Werner Krauss on ratavahtina turhankin teatraalinen, eikä hänen vaimoaan esittävä Hermine Strassmann-Witt elehdi sen paremmin. Paul Otto rautateiden tarkastajana esiintyy sen sijaan vähäeleisesti ja uskottavasti.
Pirstaleita on teknisesti komea ja tarinaltaan vaikuttava, mutta turhan vähälle huomiolle jäänyt draama saksalaisen elokuvan suuruuden ajoilta. Mikäli tuntee kiinnostusta karuihin ja sievistelemättömiin kertomuksiin, joissa yhdistyvät Jevgeni Bauerin elokuvien kaltaisen traagiset ihmiskohtalot ja saksalainen elokuvan tekemisen taito, on Pirstaleita ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos.
Tuotanto: Rex-Film GmbH
Ohjaus: Lupu Pick
Käsikirjoitus: Carl Mayer, Lupu Pick
Kuvaus: Friedrich Weinmann
Musiikki: Giuseppe Becce, Alexander Schirmann
Näyttelijät: Werner Krauss (ratavahti), Hermine Strassmann-Witt (hänen vaimonsa), Edith Posca (hänen tyttärensä), Paul Otto (tarkastaja), Lupu Pick (matkustaja)