SHOW PEOPLE
Ilveilijöitä
Vuosi 1928 oli viimeinen, jolloin mykkäelokuvatuotantoja tehtiin enemmän kuin äänielokuvia. Vuosi on jäänyt elokuvahistoriaan yhtenä kaikkien aikojen suurimmista, tehtiinhän tuolloin von Stroheimin Häämarssi, Sjöströmin Pohjoismyrsky, Chaplinin Sirkus, Keatonin Kameramies, Lloydin Hiljaa mäissä, Borzagen Kadun enkeli, Walshin Sadie Thompson – eurooppalaisista tuotannoista puhumattakaan. Mutta samana vuonna tehtiin myös Bryan Foyn ohjaama Lights of New York sekä Al Jolsonin suursuosittu Sonny Boy, jotka lopulta sinetöivät mykän elokuvan kohtalon.
King Vidorille vuosi oli paitsi kiireinen, myös menestyksekäs. Hän aloitti sen tavallisesta amerikkalaisesta kertovalla mestariteoksella Kansan mies ja jatkoi Marion Daviesin tähdittämällä komedialla Tulinen tyttö. Vuoden viimeiseksi elokuvaksi valmistui ikään kuin tilaustyönä Show People, Hollywoodista kertova vauhdikas ja hauska satiiri, jossa pääosaa esittää niin ikään Davies, suotta vähätelty näyttelijätär.
”Say, are you punks trying to crash into the movies?”
Georgialainen kenraali Pepper saapuu tyttärensä Peggyn kanssa Hollywoodiin tarkoituksenaan tehdä tästä elokuvatähti. Askel elokuvamaailmaan ei ole kuitenkaan niin helppo kuin mitä Peggy on kuvitellut. Suuren draamanäyttelijän urasta haaveillut neito päätyy pienen Comet-yhtiön slapstick-komediaan, joka ei todellakaan vastaa Peggyn käsitystä laatuelokuvasta. Komedian yllättävä menestys poikii hänelle sopimuksen High Art Studiolle, draamojen ja taide-elokuvien maailmaan.
Peggystä tulee uuden yhtiönsä valovoimainen ja kallispalkkainen tähti. Hänelle luodaan uusi imago, sillä vanha on turhan arkinen eikä lainkaan niin jännittävä kuin mitä elokuvatähdellä tulee olla. Niinpä nuoresta georgialaisneidosta sukeutuu Patricia Pepoire, kenraali Robert E. Leen jälkeläinen. Mitä paremmin hänen elokuvansa menestyvät, sitä ylpeämpi hänestä tulee ja sen saavat huomata myös hänen entiset ystävänsä.
Hollywoodin kulissientakaista elämää on saatu tutkiskella kirjallisuuden kautta vaikka kuinka paljon, mutta elokuvien saralla on ollut hiljaisempaa. Nekin vähät ja merkitykselliset elokuvat ovat olleet joko draamoja (Tähti on syntynyt -filmatisoinnit, Elia Kazanin Viimeinen valtias) tai sitten erittäin mustaa huumoria (Billy Wilderin Auringonlaskun katu). Komedioita ei aiheesta juuri ole ja jo pelkästään siksi Vidorin Show People on tutustumisen arvoinen elokuva. Aiheen toinen kuuluisa mykkäfilmatisointi, James Cruzen Tyttö joka tuli Hollywoodiin (1923) on valitettavasti kadonnut.
Show People alkaa ryminällä Peggy Pepperin etsiessä paikkaansa elokuvakartalla. Ensimmäinen puolituntinen on silkkaa naurua neitosen luodessa uraa sekopäisessä slapstick-komediassa, joka tuo mieleen Mack Sennettin hurjavauhtiset Keystone-farssit. Vidor on selvästi tehnyt läksynsä, sen verran taitavasti hän hallitsee edellisen vuosikymmenen elokuvien omaperäisen toiminnan. Tässä vaiheessa esille nousee peruuttamaton ja aina keskustelua herättävä kysymys, millainen elokuva on taidetta: ovatko komediat sitä ja jos ovat, voiko mikä tahansa komedia olla taidetta?
Peggyn aloittaessa uuden uran High Art Studiolla, muuttuu elokuvan tyyli ivallisemmaksi ja satiiri astuu täysipainoisesti esiin. Osansa saavat erityisesti valkokankaan suuret diivat, todellisesta elämästä lopullisesti vieraantuneet olennot, jotka sepittivät ja joille sepitettiin mitä uskomattomimpia elämäntarinoita. Peggyn, alias Patricia Pepoiren ulkoasu, eleet ja ilmeet viittaavat selkeästi M-G-M:n kuningattareen Mae Murrayhin, toinen ivailun kohde on Gloria Swanson, Sennettin komediatallissa uransa aloittanut näyttelijätär, joka nai 1920-luvulla ranskalaisen aristokraatin saadakseen arvokkaalta kalskahtavan arvonimen. Osansa saavat myös M-G-M:n pukudraamat ja niiden suuri tähti John Gilbert, jota Paul Ralli oivasti parodioi. Mutta osaa Vidor nauraa myös itselleen, sillä juuri hän oli monien Gilbert-elokuvien ohjaaja. Myös Gilbert vilahtaa elokuvassa, joten tosikkona ei voi pitää häntäkään.
Pääosaa esittävä Marion Davies muistetaan kenties parhaiten William Randolph Hearstin rakastajattarena, jolle Orson Welles irvaili menestyselokuvassaan Citizen Kane (1941). Tämä ei tee Daviesille oikeutta, sillä jo pelkästään Peggyn rooli osoittaa hänen olleen osaava komedienne. Daviesin vastanäyttelijäksi Vidor aikoi kiinnittää Kansan miehessä edukseen esiintyneen James Murrayn, mutta tämä oli ajautunut jo sen verran syvälle kamppailussaan alkoholiongelmansa kanssa, ettei suunnitelmista tullut loppujen lopuksi mitään. Murrayn tilalle valittu William Haines suoriutuu osastaan Peggyä rakastavana Billynä kiitettävästi, eikä Murrayta lopulta jää kaipaamaan.
King Vidorin Show People on viihdyttävä elokuva, jonka parissa viihtyy helposti sen hieman alle puolentoista tunnin keston ajan. Lisäväriä tuo aito Hollywood-maailma studiotiloineen, vanhojen elokuvien ystäviä kiehtovat myös lukuisten tähtien cameo-roolit, joista Peggyn kohtaaminen Chaplinin kanssa on kaikkein kuuluisin. Show People on elokuva, jossa on jotakin jokaiselle vanhan ajan Hollywoodista kiinnostuneelle.
Tuotanto: Cosmopolitan Productions / Metro-Goldwyn-Mayer
Ohjaus: King Vidor
Käsikirjoitus: Agnes Christine Johnston, Laurence Stallings (Wanda Tuchockin tarinasta)
Kuvaus: John Arnold
Lavastus: Cedric Gibbons
Leikkaus: Hugh Wynn
Puvustus: Henrietta Frazer
Välitekstit: Ralph Spence
Näyttelijät: Marion Davies (Peggy Pepper), William Haines (Billy Boone), Dell Henderson (kenraali Pepper), Paul Ralli (Andre Telefair), Polly Moran (Peggyn palvelustyttö), Albert Conti (tuottaja)