Melkoisella vauhdilla saksalaisten elokuvaohjaajien eturiviin nousseen G. W. Pabstin viides ohjaustyö, vuonna 1926 valmistunut Sielun salaisuus on Sigmund Freudin suosittuun Unien tulkinta -kirjaan perustuva kertomus ihmissielun tummanpuhuvista salaisuuksista ja himoista. Tuotantoyhtiön suureksi harmiksi Freud ei suostunut yhteistyöhön elokuvantekijöiden kanssa, sen sijaan Freudin kollegat, tohtorit Karl Abraham ja Hanns Sachs antoivat heille konsulttiapua. Varsin hillityn vastaanoton saanutta elokuvaa pidetään monilla tahoilla Pabstin muiden suurtöiden veroisena, mutta itse en ole valmis vastaavanlaista arvostusta tälle teokselle suomaan.
Elokuvan tekoaikaan sijoittuvan Sielun salaisuuden päähenkilö on muuan kemisti (Werner Krauss), joka elää onnellisessa, joskin platonisessa suhteessa nuoren ja kauniin vaimonsa (Ruth Weyher) kanssa. Kotona tapahtuneen mitättömän onnettomuuden seurauksena mies alkaa kuitenkin pelätä, että jotain kauheaa tulee tapahtumaan. Tilanne pahenee kun vaimon Hans-serkku (Jack Trevor), joka on myös kemistin hyvä ystävä, palaa maailmalta ja saapuu heidän luokseen. Kemisti näkee painajaisia, joissa Hans liehittelee hänen vaimoaan. Tässä vaiheessa veitsifobiaan sairastunut kemisti jättää kotinsa ja päättää mennä psykiatrin (Pawel Pawlow) hoidettavaksi.
Symboliikkaa, pieniä ja tarkkoja yksityiskohtia, peilejä. Unijaksoja, takaumia, muistoja. Selityksiä, tulkintoja, pohdintaa. Tuottaja Hans Neumannin kokoama työryhmä on tehnyt kaikkensa saadakseen elokuvaan mahdollisimman paljon selkeää materiaalia ihmissielun prosesseista. Kaiken tarkoituksena on ollut tiivistetty ja kaikelle kansalle tarjottu kuvaus psykoanalyyttisesta terapiasta sekä niistä näkemyksistä, joista Freud oli kirjoittanut kuuluisat tutkielmansa. Ratkaisut ovat monin paikoin kekseliäitä, unijaksot mielenkiintoisia ja paikoin varsin rohkeitakin, mutta ne eivät yksin riitä kantamaan teosta maaliin saakka. Tarina itsessään ei ole nimittäin kiinnostava.
Elokuvan hahmot ovat ohuita ja mielenkiinnottomia: heidän keskinäisiä välejään ei selvitellä tai pohjusteta juuri lainkaan, eikä heistä näin ollen pystytä rakentamaan mitään kiinnostavaakaan. Elokuvan alkupuoliskolle, kemistin ja hänen vaimonsa perhe-elämää kuvaavalle jaksolle, olisi tarvittu runsaasti lisää syvyyttä – nyt miehen sairastuminen tulee kuin tyhjästä. Loppupuolella, kemistin käymissä terapiaistunnoissa pyritään myös valaisemaan kolmikon yhteistä menneisyyttä, mutta silloin on jo liian myöhäistä, koska mielenkiinto on jo menetetty. Elokuva epäonnistuu myös siinä, että se ei anna katsojalle tulkinnanvaraa, vaan selittää ja alleviivaa kaiken tapahtuneen. Lopun epilogi on hyvin amerikkalainen ja Pabstin mykkäelokuviin tutustuneelle jo valitettavan odotettu.
Pabst tekee sen mitä tehtävissä on, eikä hänen työssään ole juuri muuta huomautettavaa kuin se, että Werner Kraussin näyttelemiseen olisi voinut kiinnittää hieman enemmän huomiota. Ilottomassa kadussa (1925) erinomaisesti näyttelevä Krauss on tämän elokuvan kohdalla kaikkea muuta kuin vakuuttava: Tohtori Caligarin roolin kaltaisilla maneereilla roolinsa läpikäyvän veteraanin ilmeily on paikoin valitettavan teatraalista. Tämä korostuu vielä senkin vuoksi, että niin Feyher kuin Trevorkin eläytyvät osiinsa hyvin hillitysti ja modernisti.
Psykoanalyyttisenä trillerinä mainostettu Sielun salaisuus on elokuva, joka jättää itsestään hyvin ristiriitaisen jälkimaun. Kuten niin monen muunkin elokuvan kohdalla, toteutus ja sisältö eivät kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla: Sielun salaisuus on teknisesti korkealaatuinen ja ihailtava (erityisesti Guido Seeberin toteuttamien unijaksojen osalta), mutta tarinaltaan tavanomainen ja mielenkiinnoton. Ei sen enempää saksalaisen mykkäelokuvan kuin Pabstinkaan suuria teoksia, mutta kyllä tämän kerran katsoo.
Tuotanto: Neumann-Film-Produktion
Ohjaus: G. W. Pabst
Käsikirjoitus: Colin Ross, Hans Neumann (tieteelliset avustajat tri Karl Abraham ja tri Hanns Sachs)
Kuvaus: Guido Seeber, Curt Oertel
Lavastus: Ernö Metzner
Näyttelijät: Werner Krauss (kemisti), Ruth Weyher (hänen vaimonsa), Jack Trevor (Hans), Ilka Grüning (äiti), Pawel Pawlow (psykiatri)