SIMSON JA DELILA
”Israelilaiset rikkoivat jälleen Herraa vastaan, ja Herra jätti heidät neljäksikymmeneksi vuodeksi filistealaisten armoille. Soreassa eli siihen aikaan Danin heimoon kuuluva mies, jonka nimi oli Manoah. Hänen vaimonsa oli lapseton. Eräänä päivänä Herran enkeli ilmestyi Manoahin vaimolle ja sanoi: »Minä tiedän, että sinä olet hedelmätön etkä ole voinut saada lapsia. Kuitenkin sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan. Et saa juoda viiniä etkä olutta etkä syödä mitään epäpuhdasta raskautesi aikana, sillä poika, jonka synnytät, on Jumalan nasiiri jo äidinkohdusta asti, eikä veitsi milloinkaan saa koskettaa hänen hiuksiaan. Hän ryhtyy taistelemaan filistealaisia vastaan ja aloittaa Israelin vapauttamisen.” (Tuomarien kirja 13: Simsonin syntymä).
Tasan eivät käy onnen lahjat mykkäelokuvienkaan maailmassa. Siinä missä elokuvahistorioitsijat edelleenkin ihailevat Ernst Lubitschin ja Fritz Langin Saksassa tekemiä spektaakkeleita, ovat rajan toisella puolella valmistuneet suurelokuvat lähes täydellisen tuntemattomia. Eivät itävaltalaistuotannot kenties kaikilta osin saksalaisille sisarteoksille pärjääkään, mutta siitä huolimatta niilläkin on ansionsa. Yksi unohdetuista on Alexander Kordan vuonna 1922 ohjaama Simson ja Delila. Meidän valkokankaillemme se saapui jo seuraavana vuonna, tarkemmin sanoen 10. syyskuuta 1923.
Kordan ohjaama elokuva yhdistää Raamatusta tutun tarinan elokuvan valmistusaikaan, aivan kuten Cecil B. DeMille oli tehnyt Hollywoodissa jo muutamaa vuotta aiemmin. Siinä missä DeMillen tarinat limittyivät toisiinsa aikakaudellisesti hyvin, eivät Korda ja hänen käsikirjoittaja-apulaisensa Ernest Vajda ole päässeet yhtä vakuuttavaan lopputulokseen. Perusasiat ovat kyllä kunnossa, mutta nykyaikaistarinan loppuhuipentuma ei silti yllä Raamatun spektaakkelin voimaan ollen suoraan sanottuna jopa lattea.
Ulkoisilta avuiltaan elokuvaa kelpaa ihailla vieläkin. Lavasteet ovat suuria ja joukkokohtaukset parhaimmillaan vaikuttavia. Ryhmysauvaa heilutteleva Simson on oikeasti iso mies, kaukana Victor Maturen neljännesvuosisata myöhemmin esittämästä sliipatusta Hollywood-hahmosta. Puvustuksissa ei ole säästelty ja monin paikoin tulee mieleen, että Korda on opetellut DeMillen elokuvat tältäkin osin kauttaaltaan. Välitekstien runsaus vaikuttaa heikentävästi kerronnan rytmiin, vähemmän olisi ollut tässäkin tapauksessa enemmän.
Aikalaiskriitikot ovat tiettävästi olleet kriittisiä etenkin Simsonia esittäneen Alfredo Galaorin työskentelyn suhteen. Itse en lähtisi häntä arvostelemaan sen enempää, sillä eipä näyttelijöistä kukaan pysty häntä parempaan roolisuoritukseen. Kaksoisroolin tekevä Maria Corda onnistuu kyllä nykyaikaisroolissaan, mutta Delilana hän on kaukana siitä ihastuttavasta viettelijästä, jollaiseksi hänet ainakin itse olen mieltänyt. Kovin eloisaksi en kokenut myöskään Franz Herterichin kaksoisroolia kuningas Abimelekinä ja prinssi Andrej Andrejewicina, hänelle kun ei annettu kummankaan hahmon kohdalla juuri liikkumavaraa.
Tuotanto: Corda Film Consortium, Vita Konzern
Ohjaus: Alexander Korda
Käsikirjoitus: : Alexander Korda, Ernest Vajda (salanimellä Sydney Garrick)
Kuvaus: Nicolas Farkas, Maurice Armand Mondet, Josef Zeitlinger
Lavastus: Alexander Ferenczy
Leikkaus: Karl Hartl
Puvustus: Mihály Kertész, Remigius Geyling, Alexander Konia
Tehosteet: Otto Wannemacher
Näyttelijät: María Corda (Julia Sorel/Delila), Franz Herterich (prinssi Andrej Andrejewic/kuningas Abimelek), Alfredo Galoar (Simson), Franz Hauenstein (Ebn Ezra, Simsonin ystävä), Ernst Arndt (impressaario), Ettone Ricco (Paul Luckacs)
Kesto: 88 min.
Ensi-ilta: 25.3.1922 / 10.9.1923