HRÍCHY LÁSKY
Entisten itäblokin maiden elokuva-arkistot – Puola ja Tšekki etupäässä – ovat tehneet jo kauan loisteliasta työtä etenkin mykkäelokuvien saralla. Niiden kätköistä on löydetty monia jo kadonneiksi merkittyjä nimikkeitä, ne ovat itse restauroineet ja tuoneet omien maiden harvinaisuuksia kaikkien ulottuville sekä julkaisseet koko joukon elokuvia, joiden näkemisestä ei vielä kymmenen vuotta sitten pystynyt kuin haaveilemaan. Tšekin elokuva-arkisto Národní filmový archiv meni tänä keväänä vieläkin pidemmälle: se alkoi striimata Youtube-kanavallaan viime vuosien restaurointejaan ja vieläpä täysin ilmaiseksi.
Sarjan aloitti Karel Lamacin Bílý Ráj (engl. White Paradise, 1924), jossa Alfred Hitchcockin mykkäelokuvista tutun Anny Ondran esittämä orpotyttö auttoi vankikarkuria tapaamaan kuolevaa äitiään viimeisen kerran. Toisena elokuvana esitettiin Svetopluk Innemannin erikoinen partioelämää kuvaava dokumentaari Bud Priraven (engl. Be Prepared! 1923), jonka parasta antia olivat kuvat Prahasta ja Tšekin maaseudulta. Molemmat olivat kiinnostavia vain kuriositeettimielessä, kun taas sarjan toinen Lamac-elokuva ansaitsee tulla esitellyksi arvostelun kautta, sen verran hienosta elokuvasta Hríchy Láskyn (engl. Sins of Love / Sin of a Beautiful Woman) tapauksessa on kyse.
Tšekkiläis-saksalaisena yhteistyönä valmistunut Hríchy Lásky on juoneltaan kovin tavanomainen kertomus pienen maalaiskylän teatteritähdestä, joka lähtee suureen kaupunkiin toteuttamaan kutsumustaan ja haaveitaan. Mukaan lähtee hänen kaunis vaimonsa, johon miehen uusi työnantaja tuntee välittömästi vetoa ja pestaa tämän hätäapulaiseksi William Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmään. Esitys on menestys ja pian naisen ympärillä pyörii myös hänen vastanäyttelijänsä. Ei aikaakaan, kun aviomies on pelattu laudalta.
Tšekkiläisen mykkäelokuvan kiistattomiin mestareihin kuuluva Lamac kuljettaa tarinaa rauhallisesti, mutta riittävän ripeästi, eikä suvantokohtia juurikaan synny. Tyylillisesti Hríchy Lásky lähentelee saksalaisia intohimodraamoja toistaen kaikuja erityisesti G. W. Pabstin elokuvista Vallankumouksen hornankattila (1927) ja Pandoran lipas (1929). Julma loppuhuipentuma tuo puolestaan mieleen Lupu Pickin Sylvesterin (1923) ja Paul Lenin Hintertreppen (1921). Kuvaajana toiminut Otto Heller ja lavastuksesta vastanneet Hanus Gödert ja Heinrich Richter tekevät laatutyötä tahoillaan.
Saksassa ja Tšekissä mainetta niittänyt Josef Rovenský on todennäköisesti maansa hienoin mykkäelokuvanäyttelijä, eikä hänen omistautumistaan pohjalle ajautuvasta maaseutunäyttelijästä voi kuin ihailla. Emil Janningsin vahvasti mieleen tuovan Rovenskýn hahmon viimeisissä kuvissa on hyvin autenttisen kaltaista voimaa, mikä saattaa johtua miehen siviilielämässäkin tutuista huumeiden ja alkoholinhuuruisista elintavoista. Holtiton elämäntyyli vei hänet tiettävästi lopulta hautaan, Rovenskýn nimittäin huhutaan kuolleen kokaiinin yliannostukseen.
Rovenskýn ympärille koottu kansainvälinen kaarti tekee tasaisen varmaa työtä, joskaan kukaan heistä ei nouse puolalaistähden tasolle. Naiskauneutta edustava italialaissyntyinen Marcella Albani oli huipulla maailmansodan jälkeen tehden uraa ympäri Eurooppaa, mutta äänielokuvan tultua hänen suosionsa hiipui nopeasti. Saksalaisen Walter Rillan ura kesti huomattavasti pidempään, mutta jälkipolvet tuskin muistavat häntä. Ranskalainen Gaston Jacquet on niin ikään painunut unohduksiin, vaikka hän ehti tehdä urallaan lähes sata roolia vuosien 1919–1957 välisenä aikana.
Tuotanto: Bratri Deglové
Ohjaus: Karel Lamac
Käsikirjoitus: Václav Wasserman (omasta tarinastaan)
Kuvaus: Otto Heller
Lavastus: Hanus Gödert, Heinrich Richter
Näyttelijät: Josef Rovenský (Ivan Kristen), Marcella Albani (Sona Kristenova, hänen vaimonsa), Gaston Jacquet (teatterinjohtaja Eduard Warren), Walter Rilla (Richard Kent), Ladislav H. Struna (Ferda Stika), Karel Schleichert (vanha ravintolanpitäjä), Alois Charvát (maaseututeatterin johtaja), Theodor Pistek (poliisi)