SODOMA JA GOMORRA - SYNTI JA RANGAISTUS
Itävaltalaiset elokuvat eivät Michael Haneken tuotantoja lukuun ottamatta ole juuri parrasvaloissa paistatelleet. Tilanne oli samanlainen myös mykkäkaudella, sillä Fritz Langin ja G. W. Pabstin kaltaiset suurnimet työskentelivät ennemmin rajan takana Saksassa kuin kotimaassaan, jossa heille ei ollut tarjolla samanlaisia resursseja. Koska itävaltalaiset mykkäelokuvat ovat tätä nykyä erittäin vaikeasti saatavilla, on sitäkin suurempi nautinto saada hyppysiinsä vuonna 1922 valmistunut suurelokuva Sodoma ja Gomorra – synti ja rangaistus. Eikä mielenkiintoa ainakaan vähennä se, että elokuvan on ohjannut unkarilaissyntyinen Mihály Kertész, sittemmin Hollywoodiin siirtynyt ja siellä nimensä Michael Curtiziksi vaihtanut virtuoosi.
Itävallan kalleimmaksi tuotannoksi mainostettu Sodoma ja Gomorra oli alun perin kaksiosainen ja kolme tuntia pitkä järkäle. Vuodet ovat kuitenkin kohdelleet elokuvaa kaltoin ja nykykatsojan on tyydyttävä versioon, joka on puolet elokuvan alkuperäiskestosta. Yllättävää kyllä, runsaasta materiaalihävikistä huolimatta elokuvan seuraaminen on helppoa, eivätkä juonenkäänteetkään ole aivan niin täynnä aukkoja kuin mitä voisi kuvitella.
Sodoman ja Gomorran ensimmäinen puolisko sijoittuu elokuvan valmistusaikaan. Sen päähenkilö on nuori nainen Mary Conway, jonka äiti myy rikkaalle pankkiirille taloushuoliensa vuoksi. Tyttö ei ensi alkuun tahdo hyväksyä kohtaloaan, mutta ei näe tilanteessa kuitenkaan muuta mahdollisuutta, joten hänen ei auta kuin alistua. Hänen poikaystävänsä, arvostettu kuvanveistäjä, yrittää tapahtuneen vuoksi itsemurhaa. Mary ei tunne kuitenkaan syyllisyyttä, vaan jatkaa miesten hurmaamista – kohtalokkain seurauksin.
Jälkimmäinen puolisko on silkkaa spektaakkelia. Hillittömyyksistään muistetun Sodoman ja Gomorran kaupunkiin saapuu lammaspaimen, joka saarnaa hyveellisempää elämää. Kun edes kaupungin hehkein kaunotar ei pysty kääntämään saarnamiehen päätä, päättävät kaupungin johtajat uhrata miehen epäjumalilleen. Juuri kun lammaspaimen on viety roviolle, näyttää Jumala raivonsa syntisille kaupunkilaisille.
Sodoman ja Gomorran tiedetään tehneen suuren vaikutuksen aikalaisiinsa ja vaikka elokuva näyttäytyykin nykykatsojalle tyypillisenä aikakautensa spektaakkelina, on sillä vieläkin ansionsa. Monituhatpäiset joukkokohtaukset ja jopa Griffithin Suvaitsemattomuutta (1916) suuremmat lavasteet ovat komeaa katsottavaa, eikä ”synnin pesän” tuhojaksossakaan ole moittimista. Silkkana spektaakkelina Sodoma ja Gomorra olisi varmasti keskivertoa parempi kokonaisuus, vaikka tarinassa ei liiemmälti syvyyttä olekaan.
Cecil B. DeMilleä on pidetty aina laskelmoidun elokuvan mestarina, joka antoi ensin hahmojensa rypeä synnissä ja irstaudessa, kunhan vain viimeisten kelojen aikana nämä katuivat ja pelastautuivat. Samaan räikeään muottiin on puserrettu myös Sodoma ja Gomorra, sillä elokuvan tuottajat suunnittelivat teosta nimenomaan Yhdysvaltojen markkinoita varten. Se mikä amerikkalaisille kelpasi 1920-luvulla, on tänä päivänä kuitenkin katsojan aliarvioimista ja niinpä Sodoma ja Gomorra häviää tarinassa sen, minkä näyttävyydessä voittaa. Erityisen paljon tässä moraalisaarnassa jää ärsyttämään tarinan loppuhuipennus, joka on vielä DeMillen mauttomuuksiakin heikompi.
Sodoma ja Gomorra – synti ja rangaistus on ohjaajansa nimellä ja tuotantonsa kalleudella ratsastava mykkäspektaakkeli, jossa ei ole sen enempää syvyyttä kuin keskivertomelodraamoissakaan. Itävallan elokuva-arkiston restauroima printti on sen sijaan varsin hyvätasoinen, eli jos Michael Curtizin ura ennen Hollywoodia ja sen komeita elokuvia kiinnostaa, kannattaa Sodoma ja Gomorra hankkia hyllyyn. Mikään välttämättömyys tämä ei kuitenkaan ole.
Tuotanto: Sascha-Filmindustrie AG
Ohjaus: Mihály Kertész
Käsikirjoitus: Mihály Kertész, Ladislaus Vajda
Kuvaus: Franz Planer, Gustav Ucicky
Lavastus: Edgar G. Ulmer, Julius von Borsody, Hans Rouc, Stefan Wessely
Puvustus: Remigius Geyling
Näyttelijät: Lucy Doraine (Mary Conway/Lootin vaimo/Syyrian kuningatar), Erika Wagner (rva Agatha Conway), Georg Reimers (hra Jackson Harber), Victor Varconi (pappi/herran enkeli), Kurt Ehrle (Harry Lighton, kuvanveistäjä/Lor), Walter Slezak (Edward Harber/kultaseppä), Richard Berczeller (Loot)