Arkkitehtuuria ja kuvataiteita opiskellut ja Eurooppaa kierrellyt Fritz Lang tunsi aina vetoa eksoottisia miljöitä kohtaan, mikä näkyy etenkin hänen Saksassa ohjaamiensa mykkäelokuvien kohdalla. Ketään ei siis todennäköisesti yllätä, että suurohjaajan ensimmäinen säilynyt elokuvakin sijoittuu maailman toiselle laidalle, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Alun perin neliosaiseksi tarkoitettu, mutta lopulta kahden osan mittaiseksi jäänyt Hämähäkit (Kultajärvi, 1919 ja Briljanttilaiva, 1920) oli suurmenestys, joka teki ohjaajasta kiinnostavan nimen maailmansodan jälkeen vahvaan nousukiitoon lähteneessä saksalaisessa elokuvamaailmassa.
Hämähäkkien tarina alkaa kohtauksella, jossa inkojen vankina ollut mies lähettää pullopostia vain hetkeä ennen kuin hänet tapetaan. Posti päätyy maailmankuulun miljonäärin ja purjehtijamestarin Kay Hoogin hoteisiin, joka päättää lähteä ottamaan paikan päälle selvää mitä on tapahtunut. Peräänsä hän saa Hämähäkeiksi nimetyn rikollisjärjestön, joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen inkojen tarunhohtoisen kulta-aarteen itselleen. Samalla he myös ajavat takaa vuosisatoja sitten kadonnutta, Buddhan kuvalla varustettua jalokiveä, jonka kohtalo alkaa kiinnostaa myös Hoogia.
Ranskalaisen Louis Feuilladen maailmankuulujen sarjafilmien hengessä valmistunut Hämähäkit on mainio esimerkki Langin elokuvataidoista jo aivan uran alkuvaiheessa. Etenkin ensimmäinen osa ihastuttaa, sillä käsikirjoittajana toiminut Lang kuljettaa juonta napakasti eteenpäin ja tarjoilee riittävästi niin toimintaa kuin jännitystäkin. Hoogin ja rikollisjoukon kilpajuoksu ei suinkaan pääty pakoon inkojen kaupungista, vaan kisailu jatkuu aina Falklandin saarille asti, jossa käydään lopullinen kamppailu hyvän ja pahan välillä.
Vaikka Lang käyttääkin oivallisesti hyväkseen lähes kaikkia sarjafilmeistä tuttuja aiheita – salakäytäviä, peilejä, hypnoosia, varjoista astuvia rikollisia – ei lopputulos ole Feuilladen teosten veroinen. Ensimmäisen osan lennokkuus ja kekseliäisyys vaihtuvat jälkimmäisessä turhanpäiväiseen jahkailuun ja toiminnan puutteeseen, aivan kuin tekijällä olisi ollut jo muita elokuvasuunnitelmia tulevaisuutta ajatellen. Myös miljöön osuus tapahtumiin vähenee, mikä kieltämättä latistaa tapahtumien yleistä mielenkiintoa. Nykykatsojaa saattanee myös haitata elokuvan etnisten ryhmien vahva mustavalkoisuus.
Lang ei ollut elokuvaa tehdessään vielä suurnimi eikä tuottajana toimineen Erich Pommerin perustama Decla Bioscop suuryhtiö, joten näyttelijäluettelo ei ole yhtä hohdokas kuin ohjaajan myöhempien elokuvien kohdalla. Kay Hoogia tulkitseva Carl de Vogt teki pitkän uran kotimaassaan, samoin kuin hänen vastapelurinaan nähtävä Ressel Orla, mutta kumpaakaan ei enää tänä päivänä tunneta. Georg John ja Lil Dagover ovat jääneet sen sijaan paremmin jälkipolvien mieleen, esiintyiväthän he monissa kuuluisissa saksalaistuotannoissa vielä äänielokuvienkin aikaan. Mainitsemisen arvoista on myös se, että Hämähäkit oli Langin ja kuvaajamestari Karl Freudin ensimmäinen yhteistyö.
Tuotanto: Decla-Bioscop AG
Ohjaus: Fritz Lang
Käsikirjoitus: Fritz Lang
Kuvaus: Emil Schünemann, Karl Freund
Lavastus: Otto Hunte, Carl Ludwig Kirmse, Hermann Warm, Heinrich Umlauff
Musiikki: Max josef Bojakowski
Puvustus: Otto Hunte, Carl Ludwig Kirmse, Hermann Warm, Heinrich Umlauff
Näyttelijät: Carl de Vogt (Kay Hoog), Ressel Orla (Lio Sha), Georg John (tri Delphas), Lil Dagover (aurinkopapitar Naela), Rudolf Lettinger (John Terry, timanttikuningas), Thea Zhander (Ellen Terry, hänen tyttärensä), Reiner Steiner (timanttilaivan kapteeni), Friedrich Kühne (All-Hab-Mah)