SUMURUN
Egypti ja muut eksoottiset maailmankolkat olivat suuressa suosiossa mykän elokuvan aikakaudella – tietysti studioon rakennettuina maailmoina, joilla oli harvemmin mitään tekemistä kuvaamiensa maiden kanssa. Niin myös Saksassa, jossa varsin moni varteenotettava ohjaaja käytti itämaita elokuvissaan: F. W Murnaun Satanas (1919), Joe Mayn Unelmien temppeli (1921), Fritz Langin Väsynyt kuolema (1921) sekä Paul Lenin Vahakabinetti (1924) sisältävät kaikki matkoja kaukaisiin maihin ja aikakausiin.
Myös Euroopan rahamiesten ylellisiä palatseja sekä menneiden vuosisatojen kuninkaiden näyttäviä hoveja kuvannut Ernst Lubitsch tunsi mieltymystä kaukaisiin maihin. Vuonna 1918 valmistunut Die Augen der Mumie Ma ei ole jäänyt elokuvahistorian lehdille merkittävänä teoksena, sen sijaan kaksi vuotta myöhemmin ensi-iltansa saanut Sumurun tuntuu lukeutuvan monilla tahoilla Lubitschin Saksan-kauden kohokohtiin. Erikoislaatuinen ihmissuhdekomedia pohjautuu Max Reinhardtin kymmenen vuotta aikaisemmin tekemään pantomiimiin, josta käsikirjoituksen muokkasivat Lubitsch ja aikansa kynävirtuoosi Hanns Kräly.
Sumurunin päähenkilöt ovat kaunis nuori tanssijatar Yannaia (Pola Negri), häntä ihaileva kyttyräselkä (Lubitsch), kankaita kaupitteleva Nur-Al Din (Harry Liedtke), ikääntynyt sheikki (Paul Wegener), hänen haareminaisensa Sumurun (Jenny Hasselqvist) sekä vielä nuori ja lemmenkipeä sheikki (Carl Clewing), joka tuntuu ihastuvan jokaiseen viehättävään neitokaiseen. Kaikki kuusi henkilöä ovat keskeisessä osassa, kun ikääntynyt sheikki alkaa etsiä uutta haaremineitoa hänet pettäneen Sumurunin tilalle. Hän iskee silmänsä tanssijattareen, jolle miehet ovat kuitenkin enemmän hauskanpitoa kuin vakavia kumppaneita. Sheikki pitäytyy kuitenkin suunnitelmissaan ja houkuttelee neidon palatsiinsa.
Lubitsch oli osoittanut jo edellisvuonna valmistuneessa Madame Dubarryssa että hän hallitsi intiimin elokuvan luomisen suurtenkin puitteiden keskellä. Hän osasi käsitellä suuria väkijoukkoja aivan yhtä taitavasti kuin Griffithkin, minkä seurauksena molempien ohjaajien töissä on paitsi suuruutta, myös intiimiyttä. Griffithin tavoin myös Lubitsch piti huolen siitä, etteivät hänen elokuviensa hahmot hukkuneet suuriin lavasteisiin. Juuri sen ansiosta myös Sumurun onnistuu edelleenkin viihdyttämään.
Suurella rahalla tuotetun elokuvan juoni ei ole niin mielenkiintoinen kuin puitteet, johon se on rakennettu ja hahmot, jotka herättävät sen henkiin. Eroottiset ihmissuhdeviritelmät tuntuvat paikoin aikansa eläneiltä ja kokonaisuus sekavalta, mutta kekseliäs hahmogalleria jatkuu pitkälle päähenkilöiden ulkopuolellekin: juutalaiskauppiaat, haaremineitosten houkutuksiin lankeavat eunukit ja mattokauppiaan toilailevat apulaiset piristävät kokonaisuutta oivasti. Ulkoisilta avuiltaan elokuva on myös toimiva ja muinainen arabimaailma varsin komeasti toteutettu.
Savipatsas Golemina parhaiten muistettu Paul Wegener yrmistelee vanhan sheikin roolissa aivan kelvollisesti, joskaan mitään suurta hänen ei tarvitse tehdä. Pola Negri sen sijaan keimailee koko rahan edestä, eikä tähden elkeitä katsoessa tarvitse ihmetellä, miksi hän oli aikakautensa suuria elokuvatähtiä. Lubitsch on kyttyräselän roolissaan hauska ja hyvin onnistuu myös ruotsalainen Jenny Hasselqvist haaremineitona, mutta jostain syystä sekä hänen rakastettuaan esittävä Harry Liedtke että nuoren sheikin roolissa nähtävä Carl Clewing jäävät täysin yhdentekeviksi. Suuri syy on tosin heidän roolihahmoissaan, joissa ei ole lainkaan särmää.
Sumurun on elokuva, jota on helppo seurata ja joka ei pitkästytä. Siinä on yllin kyllin komiikkaa, toimintaa ja vauhtia eikä valittamista ole puitteissakaan, mutta liekö tarinan sekavuus ja kerronnan poukkoilu syynä siihen, että kokonaisuus jättää ainakin ensimmäisen katselukerran jälkeen jotenkin tyhjän tunteen – tässäkö tämä olikin? Toisaalta Lubitschin komediat tuntuvat monesti tarvitsevan useamman katselukerran avautuakseen, joten Sumurunia ei kannata täysin tyrmätä, vaikka siitä ei ensimmäisellä kerralla pitäisikään.
Tuotanto: Projektions-AG Union (PAGU)
Ohjaus: Ernst Lubitsch
Käsikirjoitus: Ernst Lubitsch, Hanns Kräly (Richard Riessin kirjan pohjalta tehdystä pantomiimista)
Kuvaus: Theodor Sparkuhl, Kurt Waschneck
Lavastus: Ernö Metzner, Kurt Richter
Musiikki: Friedrich Hollaender
Puvustus: Ali Hubert
Näyttelijät: Paul Wegener (vanha sheikki), Pola Negri (Yannaia, nuori tanssijatar), Ernst Lubitsch (Yeggar, kyttyräselkä), Jenny Hasselqvist (Sumurun), Aud Egede Nissen (Haidee), Harry Liedtke (Nur-Al Din), Carl Clewing (nuori sheikki), Margarete Kupfer (vanha eukko), Jakob Tiedtke (eunukki)