”Suomen suojeluskunnat ovat vapaussodan perintö ja kansan puolustustahdon ilmaus. Hankoniemen kärjestä Lapin perukoille, Itämeren ja Pohjanlahden partailta Aunuksen ja Vienan rajoille saakka ulottuu niiden monisilmäinen verkko. Kaupunkeihin, pitäjiin ja kyliin hajaantuneena toimii 100,000 sarkatakkia rauhan töissä, mutta kun suojeluskuntatyö kutsuu, jättävät he arkiset askareensa ja uhraavat aikaansa maan puolustusvalmiuden hyväksi. Suojeluskuntajärjestö on isänmaanrakkauden valtava voimannäyte ei vain sanoissa vaan ennen muuta töissä.”
Suomen maine dokumenttielokuvien vahvana maana ulottuu kauemmas historiaan kuin mitä voisi äkkiseltään kuvitella, nimittäin aivan itsenäisyytemme ensi vuosiin. Suomi-Filmin tuottamaa Finlandiaa (1922) tai Heikki Ahon ja Björn Soldanin dokumentteja ei ole ainakaan vielä saatavana kotikatseluun, mutta onneksi tuolta aikakaudelta jotain on julkaistukin. Kyseessä on Suojeluskuntain Yliesikunnan tuottama, usean vuoden ajalta kuvatuista lyhytelokuvista koostettu suurteos Suomen suojeluskuntajärjestö, joka on aikanaan toiminut paitsi opetuselokuvana, myös todisteena suuresta kotirintamajoukosta, johon kuului parhaimmillaan yli satatuhatta miestä. Vuonna 1918 perustettu Suojeluskuntajärjestö lakkautettiin 26 vuoden toiminnan jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta vuonna 1944.
Seitsemään osaan jaettu elokuva alkaa prologilla muutamista maamme tärkeistä nähtävyyksistä ja maamerkeistä – Imatran koski, Viipurin linna, Kolin kansallismaisema, Punkaharju, Olavinlinna – aivan kuin muistuttaakseen katsojaa, miksi ja minkä vuoksi olemme valmiita puolustamaan maatamme aseellisesti. Lyhyen esittelyjakson jälkeen alkaa Suojeluskuntajärjestön kuvaus, jonka mukana mennään niin kesä- kuin talvileirille, urheilukilpailuihin, paraateihin ja sotaharjoituksiin.
Näinä pitkinä rauhan vuosina saattaa tuntua erikoiselta, että tällainen elokuva on joskus ylipäätään tehty ja se on saanut teatteriesityksiäkin muutamissa kaupungeissa (Oulu, Mikkeli). Veikkaanpa, että se on aikoinaan saattanut olla varsin hyödyllinen kuvaus maanpuolustuksen perusteista ja kohottanut nuoren kansakuntamme ylpeyttä ja kansallismielialaa. Opetusmateriaalina se on ollut pikkutarkkaa, kaiken läpikäyvää kerrontaa taistelemisen ja linnoitustöiden rakentamisen suhteen. Olipa suojeluskunnista ja niiden tarpeellisuudesta mitä mieltä tahansa, on tämä elokuva mielenkiintoista seurattavaa jokaiselle maamme historiasta kiinnostuneelle.
Suojeluskunnat olivat muutakin kuin pelkkää sotilaallista toimintaa, vaikka se siihen tähtäsikin. Urheilukilpailuja järjestettiin säännöllisesti ja niiden voittajia juhlittiin kuin suuria mestareita ikään. Työväestölle se oli myös oiva sivistyskoulu, joskin järjestöä pidettiin aina valkoisten armeijana, jota eivät kaikki punaisten joukossa sotineet hyväksyneet. Tällaiset erimielisyydet ja näkemyserot puuttuvat dokumentista täysin, mikä on aivan ymmärrettävää, onhan sen tarkoituksena kaikkea muuta kuin vanhojen haavojen auki repiminen.
”Sydämettä, Jumalatta ihminen se, jok’ ei saata
innostua saakka kuoloon puoltamahan tätä maata.”
Tuotanto: Suojeluskuntain Yliesikunta
Kuvaus: Anton Podworsky
Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI