Suomalainen elokuvamaailma koki suuren menetyksen tammikuussa 1926, kun sen suuriin hahmoihin lukeutunut Konrad Tallroth menehtyi yllättävään sairaskohtaukseen Helsingissä. Valkokankaalla jo vuodesta 1913 esiintyneen ja Ruotsissakin filmaamassa käyneen Tallrothin perinnöksi jäi kaikkiaan kolmetoista ohjausta ja kymmenen roolityötä. Kuten kaikkien muidenkin maamme elokuvantekijöiden kohdalla, myös Tallrothin autonomian aikaiset elokuvat ovat kadonneet. Kovin korkea säilymisprosentti ei ole muidenkaan ohjausten kohdalla: Ruotsissa tehdyistä kahdeksasta elokuvasta vain kaksi on säilynyt kokonaisuudessaan ja itsenäisyyden ajan kolmesta kotimaisesta ohjauksesta yksi – Venusta etsimässä eli nuoren miehen ihmeelliset seikkailut (1919) – on tuhoutunut.
Tallrothin viimeiseksi jäänyt elokuva, vuonna 1924 valmistunut Suursalon häät on ollut pitkään katsojien ulottumattomissa. Kiitos KAVI:n suurprojektin, sekin on nyt restauroitu katselukelpoiseksi. Välitekstit on tosin jouduttu työstämään aivan uudelleen, sillä alkuperäisistä ei ole säilynyt ainoatakaan – varmaa on vain se, että vuoden 1924 elokuvaversiossa on tekstejä ollut merkinnöistä päätellen huomattavasti enemmän kuin uudessa restauroinnissa.
Härmän vuoden 1868 kuuluisista verihäistä innoituksensa saanut Suursalon häät kertoo Ojelmiston isännästä Eerosta, jonka vaimo sairastuu pian synnytyksen jälkeen. Ennen kuolemaansa hän ehtii kertoa, kuinka saman kylän mies, Suursalon Matti, on lähennellyt häntä sopimattomalla tavalla. Surun murtama Eero lähtee ystävineen Matin häihin, jotka päättyvät sulhasen kuolemaan puukkotappelussa. Murhasta syytetty Eero pakenee toiseen pitäjään, mutta palaa lopulta selvittämään tapahtumat.
”Suursalon häät on niitä kultaisen keskitien tyypillisiä tuotteita, jotka tuntuvat olevan luotuja saattamaan arvostelevan katsojan epätoivoon: liian huonoja kiitettäviksi, liian hyviä haukuttaviksi” – tämä Ylioppilaslehden kriitikon Olavi Paavolan kuuluisa lausahdus kummittelee edelleen Suursalon häiden taustalla, sillä se kiteyttää ensiluokkaisesti elokuvan heikkoudet ja vahvuudet. Suursalon häät keräsi aikalaiskriitikoilta kiitosta etenkin ulkoisilta avuiltaan ja niin on nykyäänkin: Ranskassa, Venäjällä ja Ruotsissa elokuvia tehneen Raoul Reynolsin kuvissa on selkeyttä ja avaruutta, vaikkakaan ei samanlaista maalauksellista kädenjälkeä kuin Suomi-Filmin kotimaisten kuvaajien otoksissa. Muutamat kohtauksista tuntuvat vajailta, joten on syytä epäillä, ettei aivan kaikki kuvamateriaali ole säilynyt. Reynolsin ura Suomessa loppui lyhyeen ja Suomen Kansallisfilmografiassa kerrotaan, että maasta poistuessaan hänen oli jätettävä elokuvauskameransa velkojensa vakuudeksi.
Juoni on hyvin suoraviivainen, joskin Suursalon Matin kuoleman ympärillä leijuva salaperäisyyden verho aukeaa vasta viime metreillä. Sitä ennen syyllisyyden taakka on laskettu Ojelmiston Eeron surun murtamille harteille. Rooli on annettu oopperalaulaja Oiva Soinille, jolle se sopii kuin nakutettu. Jykevän ja vähäilmeisen Soinin näyttelemisessä on nähtävissä viitteitä siitä potentiaalista, joka hänessä piili, mutta jota ei osattu käyttää hyödyksi sen enempää Koskenlaskijan morsiamessa (1923) kuin Pohjalaisissakaan (1925).
Elokuvassa on kolme kohokohtaa, joista valitettavasti vain viimeiseen on saatu mukaan riittävä tunnelataus. Suursalon Matin tekemä seksuaalinen väkivalta Ojelmiston Elsaa kohtaan on kömpelösti esitetty, eikä Matin ja Eeron välisestä puukkotappelustakaan saa miellettyä kovin hurmehenkistä yhteenottoa. Lopun oikeudenkäynti on puuttuvasta kuvamateriaalistaan huolimatta mallikkaasti luotu ja tarjoaa katsojalle paitsi helpotuksen, myös tyytyväisyyden asioiden päättyessä siten kuin kuuluukin.
Aina ihastuttava Heidi Blåfield-Korhonen jää vähäisen esilläoloaikansa vuoksi melko syrjään, mutta viehättävä Helmi Lindelöf on oiva valinta kyläompelijatar Anna Santalan rooliin. Mimmi Lähteenoja on oma varma itsensä kylän juoruämmänä ja Kirsti Suonio hänen tuttavanaan täyttää paikkansa moitteetta. Heikki Tuominen pärjää kelvollisesti Suursalon ylpeänä ja äkkipikaisena isäntänä. Aku Korhonen tekee elokuvadebyyttinsä rovastina, ohjaaja Tallroth esiintyy herastuomarin roolissa.
Suursalon häät menestyi vaatimattomasti, mutta saatiin kuitenkin kaupattua kansainvälisille markkinoille eli Ruotsiin ja Norjaan. Ilmari Unho palasi teeman pariin lähes 30 vuotta myöhemmin elokuvassaan Härmästä poikia kymmenen (1950), jossa pääosaa eli Isoo-Antin roolia näytteli suomalaisen elokuvan legendaarisin näyttelijä Tauno Palo.
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Ohjaus: Konrad Tallroth
Käsikirjoitus: Konrad Tallroth
Kuvaus: Raoul Reynols, Frans Ekebom
Lavastus: Carl Fager
Näyttelijät: Oiva Soini (Eero, Ojelmiston isäntä), Heidi Blåfield-Korhonen (Elsa, Eeron vaimo), Katri Rautio (Helena, Eeron äiti), Edvin Stenström (Tuomas, Elsan isä), Helmi Lindelöf (kyläompelijatar Anna Santala), Heikki Tuominen (Matti, Suursalon isäntä), Aina Mattila (Vappu, hänen morsiamensa), Mimmi Lähteenoja (Kaisa Wiemerö), Kirsti Suonio (Sanni Ylänen), Aku Korhonen (rovasti), Konrad Tallroth (herastuomari)