ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Vallankumoukset ja kapinat lähtevät käytännössä aina valtaapitävien tekemistä vääryyksistä ja epäinhimillisyyksistä. Itänaapurissamme tällaisia tapahtumia tuntuu olleen etenkin tsaarinvallan aikana varsin useasti ja monet niistä ovat siirtyneet myös elokuviin. Itselleni aiemmin tuntemattoman dekabristikapinan tapahtumia puidaan Grigori Kozintsevin ja Leonid Traubergin yhteistyönä ohjaamassa avantgarde-elokuvassa S. V. D. – Yökahvilan salaisuus (1927).

Dekabristikapinan taustalla kerrotaan olleen Napoleonin sotaan osallistuneiden upseerien tyytymättömyys oman maan surkeisiin oloihin ja hallitsijan toimintaan: ajaessaan Ranskan keisarin maastaan he olivat nähneet miten muualla eletään ja toimitaan ja vaatineet muutoksia myös Venäjälle. Tämä ei sopinut sen enempää tsaarille kuin muillekaan vanhoillisille, joten kapina oli valmis syttymään. Se tukahdutettiin väkivalloin ja ne kapinoitsijat, joita ei tuomittu kuolemaan, karkotettiin Siperiaan. Monen vaimon halu seurata miestään Uralin tuolle puolen on johtanut sanontaan ”dekabristivaimosta”, joka on synonyymi erityisen uskolliselle ja miestään kaikkialle seuraavalle vaimolle.

Kozintsevin ja Traubergin elokuvan keskeisinä henkilöinä nähdään keikarimainen Medoks (Sergei Gerasimov), joka toimii tsaarin joukoissa vakoilijana ja luovuttaa heille tärkeitä tietoja kapinallisten toimista. Vastapuolella on oikeudenmukaisempaa kohtelua vaativa luutnantti Suhanov (Pjotr Sobolevski) sotilasystävineen, jotka ovat valmiit uhraamaan vaikka itsensä tavoitteensa saavuttamiseksi.

S. V. D. on tarinaltaan varsin tavanomainen ja yllätyksetön. Sen viehättävyys ei perustu Eisensteinin ja Pudovkinin vallankumouselokuvien kaltaiseen hengelliseen hurmokseen, sitä tässä elokuvassa ei ole nimittäin lainkaan. Välillä tuntuu kieltämättä siltä, että Kozintsev ja Trauberg ovat tehneet teoksestaan turhankin viileän ja etäisen, sillä eikö juuri hurmoshenkisyys ole tällaisten vallankumouselokuvien suola? Ratkaisu ei ole tekijöitä ajatellen yllätys, mutta vaatii siitä huolimatta hieman sulattelemista. Merkittävää on myös näyttelijöiden ilmeettömyys, heidän motiivinsa ja päämääränsä paljastuvat väliteksteistä huomattavasti paremmin kuin heidän kehonkielestään.

Kuvastoltaan ja toteutukseltaan S. V. D. on taattua neuvostolaatua. Toisin kuin maailmankuulut kollegansa, Kozintsev ja Trauberg eivät nojaa vaikuttaviin montaasiratkaisuihin tai kamerakulmiin, vaan yksinkertaisen terävään leikkaukseen ja tarkoin sommiteltuihin kuviin. Talviaikaan ja etenkin yöhön sijoittuvat tapahtumat antavat tekijöille mahdollisuuden leikitellä varjoilla, savulla ja viimalla, joista etenkin jälkimmäistä käytetään loisteliaasti hyväksi. Jos edellisvuonna valmistunut Päällysviitta oli ”nerokas visio yön, jäätävän pakkasen, lumen, varjojen ja tsaristisen byrokratian Pietarista” (Peter von Bagh), on S. V. D. sen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, sillä tämän elokuvan jäätävä viima kalvaa katsojaa luita ja ytimiä myöten.

S. V. D. on tyylitelty ja näyttävä elokuva. Itse olisin kaivannut siihen enemmän inhimillistä lämpöä ja tunnetta, tällaisenaan se pitää katsojan kaukana hahmoistaan ja tapahtumistaan, mikä on todennäköisesti ollut tekijöiden tarkoituskin. Ei tästä ole sen enempää Päällysviitan kuin Uuden Babyloninkaan (1929) veroiseksi taideteokseksi, mutta heikkouksistaan huolimatta pidän tätä mielenkiintoisena teoksena, jonka pariin palannen vielä kerran jos toisenkin.

SVD - SOJUZ VELIKOGO DELA, 1927 Neuvostoliitto

Tuotanto: Sovkino Ohjaus: Leonid Trauberg, Grigori Kozintsev Käsikirjoitus: Juri Tynjanov, Juri Oksman Kuvaus: Andrei Moskvin Lavastus: Jevgeni Jenei
Näyttelijät: Sergei Gerasimov (Medoks), Andrei Kostritshkin (hänen palvelijansa), Pjotr Sobolevski (Suhanov), Konstantin Hohlov (kenraali Vishnevski), Sofja Magaril (Vishnevskin vaimo), Janina Zheimo (tyttönen sirkuksessa), M. Mishel (Veismar), V. Fedosjev (upseeri), Bronshtein (rumpali)