Suomalaisen mykkäelokuvan osalta 1910-luku on kuin valtaisa musta aukko, johon lähes kaikki materiaali on peruuttamattomasti kadonnut. Sanon lähes, koska Teuvo Puron vuonna 1911 ohjaama, mutta rahoitusvaikeuksien vuoksi vasta vuonna 1913 ensi-iltansa saanut Sylvi on säilynyt lyhyenä katkelmana ja muutamina järjestelemättöminä kohtauksina. Näiden johtolankojen perusteella on tietysti mahdotonta tietää, millainen elokuva Sylvi on kokonaisuudessaan ollut, vaikka säilyneen kuvamateriaalin perusteella voimme jonkinlaisen kuvan luoda.
Näin Sylvistä jäljellä olevat jaksot vieraillessani KAVI:lla tänä keväänä. En ajatellut kirjoittaa elokuvasta ensi alkuun mitään, mutta tulin ystäväni kehotuksesta toisiin ajatuksiin. Mikäli tässä on ainoa materiaali, mitä Sylvistä ja ylipäätään koko 1910-luvun näytelmäelokuvasta on olemassa, on oikeus ja kohtuus esitellä se näilläkin sivuilla. Aiheesta syvemmin kiinnostuneille voin varauksetta suositella kulttuurihistorian professori Hannu Salmen kirjaa Kadonnut perintö: Näytelmäelokuvan synty Suomessa 1907-1916, jossa aihetta käsitellään laajasti.
JUONI
Sylvin tarina on alun perin tapahtunut Hämeenlinnassa, jossa lehtori Sainion rouva myrkytti aviomiehensä kevättalvella 1892. Elokuvaversiossa tapahtumapaikkaa ei ole määritelty, mutta tarina noudattelee tapahtumaketjua. Se kertoo keski-ikäisestä notario Aksel Vahlista ja hänen nuoresta vaimostaan Sylvistä, joka on alkanut tapailla lapsuuden ystäväänsä Viktor Hovingia. Viktorin ja Sylvin suhde syvenee vähitellen rakkaudeksi, mutta Aksel ei huomaa tätä.
Viktorin sisar Alma tuo julki mielipiteensä ja arvostelee juhlatanssiaisten aikana Viktoria tämän käytöksestä: sen lisäksi että Viktor liehittelee Sylviä, hän laiminlyö rakastettuaan Karinia. Sylvi pahoittaa mielensä ja lähtee kotiin ja niin ikään juhlissa oleva Aksel säntää hänen peräänsä. Tässä vaiheessa järjestelty materiaali loppuu, mutta muissa kohtauksissa näemme Sylvin tuomittuna rikoksesta. Canthin näytelmän (1893) tai Edvin Laineen elokuvaversion nähneet tietävät että Sylvi on myöhemmin myrkyttänyt miehensä ja tuomitaan vankilaan.
ELOKUVAN TEKEMISESTÄ JA SEN VAIKEUKSISTA
Sylvin tekijäryhmä oli hyvin pitkälti sama kuin maamme ensimmäisessä näytelmäelokuvassa, Salaviinanpolttajissa vuonna 1907. Teuvo Puro otti tehtäväkseen ohjaamisen sekä näytteli myös Aksel Vahlin osan. Myös Eero Kilpi, Jussi Snellman ja Teppo Raikas esittelivät näyttelijäntaitojaan molemmissa elokuvissa, Carl Fagerin toimiessa lavastajana ja Frans Engströmin hoitaessa kuvaamisen. Ainoa Salaviinanpolttajista syrjään jäänyt keskeinen tekijä oli Alex Rautio, jolle oli tosin rooli samassa ryppäässä kuvatussa Anna-Liisassa, joka sittemmin kuitenkin tuhoutui. Salaviinanpolttajista poiketen rahoitusvastuu oli nyt Frans Engströmillä, joka sai tukea todennäköisesti Nordiska Biograf Kompanietilta, ”ainoalta suomalaiselta biografialan suuryhtiöltä, jonka ketju ulottui useisiin kaupunkeihin” (tutkijatohtori Outi Hupaniittu). Naispääosaa Sylvissä esitti Aili Rosvall, jonka tiedetään ihailleen erityisesti tanskalaisten elokuvanäyttelijöiden vähäeleistä tyyliä. Sivuosissa nähtiin lukuisia Kansallisteatterin näyttelijöitä, mm. Urho Somersalmi ensimmäisessä elokuvaroolissaan.
Vaikka Sylvin ensi-ilta olikin alkutalvesta 1913, se tehtiin jo kesällä 1911. Engström, Puro ja Raikas (Puro ja Raikas kuvassa alh. vas.) suunnittelivat kolmen elokuvan filmaamista, mikä ei ollut tuohon aikaan epätavallista. Sylvin lisäksi tarkoitus oli saada ohjelmistoon niin ikään Minna Canthin näytelmään perustuva Anna-Liisa (1895) sekä ruotsalainen romaani Brottsjöar (1891), joka kääntyi elokuvaksi nimellä Hyökyaaltoja. Koska studiotiloja ei Suomessa vielä ollut, kuvaukset hoidettiin ulkona. Hyökyaaltoja kuvattiin saaristossa ja Anna-Liisa Helsingissä. Mielenkiintoiseksi jälkimmäisen tekee se, että Mimmi Lähteenoja teki jo tuolloin Husson roolin, aivan kuten vuoden 1922 filmatisoinnissakin.
Myös Sylvi kuvattiin Helsingissä. Kuvauspaikkana toimi hotelli Fennian kattotasanne, jossa oli hyvänä kuvauspäivänä riittävästi aurinkoa ja valoa. Hannu Salmen mukaan kuvauspaikan valintaan saattoi vaikuttaa myös se, että lavastuksesta huolehtinut Carl Fager maalasi töitään Fennian katolla, tämän lisäksi Salmi toteaa olleen myös mahdollista, että hotellin omistaja tuki elokuvaprojektia. Lavasteita Sylvissä on neljä (Sylvin ja Aksel Vahlin koti, tanssiaistila, oikeudenkäynti, vankilan seurusteluhuone), tämän lisäksi elokuvaa kuvattiin myös Kaivopuistossa. Kaikki erilaiset lavastekohtaukset ovat tallella säilyneessä fragmentissa.
Kun Sylvi palasi päivänvaloon 1930-luvun löydön myötä, se esittäytyi tuon ajan katsojille tietysti hyvin primitiivisenä luomuksena. Niinpä Elokuva-aitta -lehden reportterikin äityi naureskelemaan ”elokuvan kömpelyydelle”, mikä tarkoitti Sylvin tapauksessa kuvausten aikana sattuneita virheitä: kulissit ja vaatteet lepattivat tuulessa tai hotellin savupiippu tuprautti pilven suoraan keskelle tanssiaisia ja nokesi pääosan esittäjän, Aili Rosvallin kasvot. Toisaalta kirjoittaja muistuttaa, ettei tällainen ollut mitenkään ennen näkemätön tapaus elokuvan historiassa, mikä pitää paikkansa: lavasteiden heilumista vaikkapa ovea läimäytettäessä on nähtävissä muissakin tuon ajan tuotannoissa. Todennäköisintä kuitenkin on, ettei näitä otoksia käytetty elokuvan ensi-iltakopioissa, Salmen mielestä saattaa olla jopa mahdollista, että ”1930-luvulla julkisuuteen päästetty kuva Sylvistä perustuukin leikkauspoistoihin”.
MITÄ NÄEMME TÄNÄÄN, KUN NÄEMME SYLVIN?
Sylvi muistuttaa tyylillisesti hyvin paljon tanskalaisteoksia, joiden suosio oli suuri meilläkin. Tosin sillä erotuksella, että Sylvistä puuttuu sellainen elokuvallinen vivahde, joita tuon ajan johtavien elokuvamaiden filmit sisälsivät. Lähes kaikki kohtaukset – myös vaihtoehtoiset otokset – on kuvattu suoraan edestäpäin, kuvakulmaa juurikaan muuttamatta. Poikkeuksen muodostaa viistosti oikealta kuvattu joukkokohtaus, jossa Sylvin ystävättäret puivat tämän ja Viktorin suhdetta. Kuvat Sylvin ja Akselin kotoa ovat melko kaukaa otettuja, aivan kuin kameramiehenä ja rahoittajana toiminut Engström olisi halunnut varmistaa, että kaikki valmistetut ja maksetut lavasteet saadaan tallennettua filmille. Ainoa säilynyt lähikuva nähdään kohtauksessa, jossa Aksel saattaa itkuisen Sylvin pois juhlista ja pariskunta kävelee kameran ohi.
Lähikuvien käyttö on mielenkiintoinen asia, sillä ainakin siitä työryhmän tiedetään olleen eri mieltä. Puro toivoi lähikuvia ja etenkin hänen kuolinkohtauksestaan, mutta Engströmin mukaan näyttelijöiden tuli näkyä kuva-alassa aina kokonaisina. Samanlainen keskustelu käytiin aikoinaan todennäköisesti kaikkialla, missä elokuvia vain valmistettiin. Teatterikeinojen käyttö oli tavallista, eikä niistä tahdottu hevillä luopua. ”En sano tätä siksi, että mekään olisimme lähikuvista mitään ymmärtäneet”, Puro kertoi myöhemmin, ”mutta senhän me ymmärsimme, että täten oli mahdollisuus saada ihmiset suurikokoisiksi, kun ne Engströmin pitäessä konettaan vain yhdessä paikassa hävisivät varsinkin taustalla olemattomiin.”
Sylviä mainostettiin ilmestyessään ”tunnin kestäväksi taidefilmiksi”. Aivan täyttä varmuutta elokuvan kestosta ei kuitenkaan ole, mutta todennäköisesti se on esitetty kolmelta kelalta, mikä monesti tarkoittaa n. 40-50 minuutin kestoa. Kelojen vaihdon yhteydessä tapahtunut tauotus on hyvä huomioida, joten kenties Sylvin esityksiin käytettiin tunti kerrallaan. Näin elokuva sopisi erinomaisesti myös ohjelmistoon.
Kadonnutta materiaalia on runsaasti, tärkeimpänä tapahtumana Aksel Vahlin myrkyttäminen ja kuolinkamppailu. Valitettavasti myös alkuperäiset välitekstit ovat kateissa ja nykyään nähtävät tekstiplakaatit on muokattu elokuvaan vuonna 1934, kun sen ainoa jäljellä ollut materiaali löydettiin. Ehkäpä erikoisinta tässä oli se, että toisin kuin nykyään, jolloin kaikki mahdolliset asiasta tietävät tahot saisivat mahdollisuuden osallistua pelastekopion tekoon ja tietojen keräämiseen, tuolloin elokuvan käsiinsä saaneet Heikki Aho ja Björn Soldan kääntyivät ainoastaan Engströmin puoleen. Puroa ei asialla vaivattu, vaikka varmasti hänelläkin olisi ollut kerrottavaa elokuvan sisältöpuolesta.
Sylvin tarinan hahmottaminen on puuttuvista ja lyhennetyistä kohtauksista huolimatta mahdollista, sillä tarinan ydin tuntuu olevan tallella: myrkyn eli tulevan murhavälineen esitteleminen, Sylvin ja Viktorin jälleennäkeminen ja tunteiden syveneminen, ystävien paheksunta, tanssiaiset, tuomio… Elokuvan alkuteksteissä mainitaan ulkokohtausten puuttumisesta, mutta lopputulokseen ne eivät vaikuta merkittävästi. Mikäli kuvamateriaalin järjestetään kohdalleen ja välitekstit paikoilleen, on Sylvistä mahdollista työstää jos nyt ei ensi-iltaversion veroista filmiä, niin ainakin seurattavissa oleva lyhytelokuva.
SUURI MENESTYS, SYVÄ UNOHDUS
Kun Sylvi, Anna-Liisa ja Hyökyaaltoja oli saatu kuvattua, filmit oli tarkoitus lähettää Tanskaan kehitettäviksi. Tekijöiden rahat olivat tässä vaiheessa jo valitettavasti vähissä, joten lähetys pystyttiin hoitamaan vasta seuraavana vuonna. Kun elokuvat palasivat takaisin, sekä Anna-Liisa että Hyökyaaltoja olivat tuhoutuneet katselukelvottomiksi. Sylvi oli sentään säilynyt ja se saatiinkin kaupaksi Hjalmar V. Pohjanheimolle, joka otti hoitaakseen elokuvan esitykset Helsingissä. Tätä ennen elokuvaa oli esitetty ainakin Viipurissa ja Turussa.
Pohjanheimo mainosti elokuvaa melkoisesti (kuva alh. oik.) ja Sylvistä tulikin suuri menestys, vaikka sen esitysaika Teatteri Lyyrassa jäikin vain viikon mittaiseksi. Outi Hupaniittu tietää kertoa, että ”biografissa saattoi käydä viikossa yli 10 000 katsojaa ja Sylvi pyöri täysille huoneille – ja iltanäytöksissä pääsylipuista perittiin korotetut hinnat.” Hupaniitun mukaan ”on todennäköistä, että hankintakulut kerättiin viikossa ja päästiin voitollekin. Tämä oli vasta alkua, sillä kauppaan kuului yksinoikeus elokuvan levittämiseen Suomessa.” Maaliskuun ensi-iltaviikon jälkeen Sylvi matkasi muualle Suomeen, palatakseen Helsinkiin taas toukokuussa ollen tuolloinkin valtaisa yleisömagneetti.
Sylvin menestys kartutti Pohjanheimon kukkaroa, mutta elokuvantekijöille heidän kunnianhimoisesta projektistaan ei jäänyt voittoa. Sylvistä saatu hinta oli Hupaniitun mukaan hyvä, lähellä suurimpien menestysfilmien hintaa, mutta kahden muun elokuvan aiheuttamien tappioiden vuoksi kokonaissumma jäi miinusmerkkiseksi. Hupaniittu muistuttaa, että ”jos Engströmillä olisi ollut levitys- ja esitystoimintaa, ei Sylvi olisi jäänyt hänelle tappiolliseksi”.
Elokuvien historiallista arvoa ei tuohon aikaan vielä tunnustettu, joten Sylvinkin kohtaloksi koitui unohdus. Se palasi kuitenkin parrasvaloihin kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kun erään romukaupan valikoimasta löytyi ”huonosti palavaa tavaraa”. Romukauppias otti yhteyttä Heikki Ahon ja Björn Soldanin elokuvayhtiöön, joka työsti materiaalista sittemmin kaksi erilaista lyhytelokuvaa. Julkiseen esitykseen Sylvi – tai siis se mitä filmistä oli enää jäljellä – palasi vuosina 1937 ja 1938, jolloin elokuvakerho Projektio järjesti kaksi näytäntöä suomalaisen elokuvan historiasta. Toivo Särkkä ohjasi elokuvasta uuden version vuonna 1944, jolloin nimiroolin tulkitsi Helena Kara, hänen aviomiestään esitti Edvin Laine ja Viktor Hovingin roolissa nähtiin Leif Wager.
SYLVI, 1913 Suomi
Tuotanto: Frans Engström, Teuvo Puro, Teppo Raikas
Ohjaus: Teuvo Puro
Käsikirjoitus: Teuvo Puro (Minna Canthin näytelmästä)
Kuvaus: Frans Engström
Lavastus: Carl Fager
Näyttelijät: Teuvo Puro (notario Aksel Vahl), Aili Rosvall-Somersalmi (Sylvi, Akselin vaimo), Teppo Raikas (arkkitehti Viktor Hoving), Olga Salo (Alma Hoving, Viktorin sisar), Ester Forsman (Karin Löfberg), Olga Leino (Elin Grönkvist), Eero Kilpi (Harlin), Jussi Snellman (Idestam), Paavo Jännes (tuomari), Uuno Kantanen, Urho Somersalmi
Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI
LÄHTEET:
Hupaniittu, Outi: Biografiliiketoiminnan valtakausi: Toimijuus ja kilpailu suomalaisella elokuva-alalla 1900-1920-luvuilla, Turun yliopisto, Turku 2013.
Salmi, Hannu: Kadonnut perintö: Näytelmäelokuvan synty Suomessa 1907-1916, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2002.
Uusitalo, Kari (toim.): Suomen kansallisfilmografia 1: Vuosien 1907-1935 suomalaiset kokoillan elokuvat, Edita Publishing, Helsinki 2002.
Suomen Elokuva-arkisto: http://www.sea.fi/filmintahden/sylvi.html (luettu 12.4.2014)