Jenny Hagen on aikansa suurin näyttelijätär. Mikään rooli ei ole hänelle liian vaikea, hänen kauneutensa on häikäisevää ja hänen taiteensa koskettaa miljoonia katsojia. Jopa Euroopan kuninkaalliset ovat tarjoamassa hänelle suosiotaan ja kun Jenny Hagen tanssii Salomen roolin, jokaisen paikallaolijan katse nauliutuu hänen kuolemattomaan suoritukseensa.
Näin siis unelmissa. Tosielämässä Jenny on näyttelijän elämästä ja parrasvaloista haaveileva tarjoilija halvassa lounasruokalassa ja ihastunut työpaikkansa pannarinpaistajaan, Orme Wilsoniin. Jennyn pettymykseksi Orme ihailee yli kaiken näyttelijättäriä ja kun läheisellä joella risteilevä teatterilaiva saapuu kaupunkiin, iskee nuorukainen silmänsä yhteen sen tähdistä. Tällöin Jenny päättää näyttää Ormelle, että hänestäkin on näyttelijäksi – Jenny pestautuu laivalle töihin ja saa mahdollisuuden todistaa kykynsä.
Gloria Swansonin ja Allan Dwanin viimeinen yhteinen mykkäelokuva Famous Players-Laskylle, loppuvuodesta 1925 ensi-iltansa saanut Teatteritauti on nimensä mukaisesti kertomus teatterimaailmasta. Juonessa ei ole mitään mullistavaa eikä erikoista, vaan se on teatterikappalevalintaa lukuun ottamatta hyvin tyypillinen elokuvakertomus rakastamisen vaikeuksista. Tässä ei ole lähtökohtaisesti mitään pahaa, onhan samoja tarinoita varioitu elokuvissa aina. Ongelmaksi muodostuu kerronnan verkkaisuus: Dwan ei saa missään vaiheessa pyörää pyörimään, vaan tarina laahaa etenkin alkupuoliskolla sen verran pahoin, ettei pitkästymiseltä voi välttyä. Teatterilaivalle siirtymisen jälkeen tahti hieman kiihtyy, mutta ainakaan itse en jaksa enää innostua ja siksi kieltämättä varsin miellyttävä loppuhuipentumakaan ei tunnu juuri miltään.
Teatteritaudin parasta antia ovat työläismiljöökuvauksen sekä Swansonin, Gertrude Astorin ja aina tyylikkään Ford Sterlingin roolisuoritusten lisäksi alku- ja loppujaksot, jotka on toteutettu kaksivärisellä Technicolor-värijärjestelmällä. Edelleenkin hienona tehokeinona toimiva värisysteemi antaa elokuvalle kosolti glamouria ja Dwan osaa myös käyttää sitä edukseen. René Hubertin suunnittelema puvustus kruunaa kokonaisuuden.
Elokuva sai ilmestyessään hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Kriitikot olivat tottuneet näkemään Swansonin pukudraamoissa, eivätkä lämmenneet Teatteritaudin kaltaiselle romanttiselle komedialle. Yleisölle se kelpasi paremmin kuin hyvin, eikä tähdelläkään ollut lopputuloksen suhteen valittamista. Tänä päivänä elokuvan arvo on vain noussut ja nykyään se luokitellaan Swansonin parhaiden 1920-luvun teosten joukkoon. Itse olen toista mieltä, enkä pidä Teatteritautia millään muotoa Miesten moraalin (1924) tai Sadie Thompsonin (1928) veroisena taideteoksena.
Tuotanto: Famous Players-Lasky
Ohjaus: Allan Dwan
Käsikirjoitus: Forrest Halsey (Frank R. Adamsin tarinasta)
Kuvaus: George Webber
Lavastus: Van Nest Polglase
Leikkaus: William LeBaron
Puvustus: René Hubert
Näyttelijät: Gloria Swanson (Jenny Hagen), Lawrence Gray (Orme Wilson), Gertrude Astor (Lillian Lyons), Marguerite Evans (Hilda Wagner), Ford Sterling (Waldo Buck), Emil Hoch (hra Wagner), Carrie Scott (rva Wagner)