VIETTELIJÄTÄR
Vaikka Greta Garbon ura Hollywoodissa olikin lopulta suuri menestys, ei alku näyttänyt lupaavalta. Hän saapui kaupunkiin yhdessä oppi-isänsä Mauritz Stillerin kanssa, mutta siinä missä Stiller oli jo tunnustettu suureksi elokuvantekijäksi, oli Garbo vain yksi – joskin kiinnostava – tyttö tuhansien joukossa. M-G-M ei alussa edes tuntunut tietävän, kuinka hänen suhteen tulisi menetellä. Kun he lopulta saivat idean, sai Garbo näyteltäväkseen samanlaisia, miehiä viettelevän naisen hahmoja elokuva toisensa jälkeen, ainoastaan erilaisiin tarinoihin kytkettyinä. Tällainen tyhjänpäiväisyys on myös hänen toinen Hollywoodissa tekemänsä elokuva, Vicente Blasco Ibáñezin tarinaan pohjautuva Viettelijätär.
Elokuvan tapahtumat alkavat Pariisista, suurista naamiaisista, joissa Garbon esittämä kuvankaunis Elena tutustuu nuoreen argentiinalaisinsinööriin, Robledoon (Antonio Moreno). He viettävät romanttisen yön yhdessä ja vaikka molempien on aamun valjettua jatkettava matkaansa, he lupaavat tavata samassa paikassa pikapuoliin uudelleen. Totuus naisesta selviää Robledolle kuitenkin jo samana päivänä tämän osoittautuessa hänen hyvän ystävänsä vaimoksi. Lisää paljastuksia seuraa rikkaan pankkiiri Fontenoyn (Marc McDermott) päivällisillä, joissa selviää Elenan toimineen miehen rakastajattarena – tosiasiassa Elenan aviomies on myynyt vaimonsa pankkiirin seuralaiseksi taloudellisista syistä. Elenan rakkaudettomuudesta murtunut pankkiiri tekee itsemurhan. Tapahtumista järkyttynyt Robledo palaa takaisin Argentiinaan, jonne myös Elena aviomiehineen saapuu pian perässä. Ei aikaakaan, kun ihmissuhteet ovat sekaisin sielläkin.
Viettelijättären oli tarkoitus valmistua skandinaavisena yhteistyönä, jossa Stiller toimi ohjaajana ja Garbo päätähtenä. Toisin kuitenkin kävi: Stillerin hitaan työskentelymetodit eivät tyydyttäneet studiota ja kun hän vielä sattui riitautumaan heti kuvausten alussa pääosaa esittäneen Morenon kanssa, siirrettiin Stiller pian syrjään. Tilalle kiinnitettiin Fred Niblo, joka aloitti kaiken alusta. Kun elokuva lopulta valmistui, oli sen tekoon käytetty aikaa neljä kuukautta, mikä oli vielä tuolloin käsittämättömän kauan. Myös budjetti oli ylitetty reilusti.
Tiedä sitten olisiko Stillerkään saanut elokuvasta irti mitään suurempaa, sillä tosiasia on, että ainoastaan Garbon mukanaolo tekee Viettelijättärestä edes jollain muotoa merkittävän elokuvan. Sen tarina, kliseillä vuorattu tyhjänpäiväinen melodraama, on hengetön ja turhan jaaritteleva, eivätkä sen rakkaudesta riutuvat päähenkilötkään juuri mielenkiintoa lisää. Mukaan ujutetut jännitteet Robledon johtaman patotyömaajoukon ja paikallisen rettelöitsijä Manos Durasin (Roy D'Arcy) johtaman roistojoukon välillä eivät nekään oikein vakuuta – ruoskin käytävästä kaksintaistelusta huolimatta. Kaiken kaikkiaan Viettelijätär jää elokuvaksi, jossa ei alusta lähtienkään ollut potentiaalia juuri mihinkään. Kahdesta erilaisesta kuvatusta loppuratkaisusta alkuperäinen, synkempi, on huomattavasti parempi, joskin sen moraalinen viesti on turhan alleviivaava.
Näyttelijät tekevät minkä osaavat ja voivat. Moreno koettaa kyllä parhaansa, mutta hänen hahmonsa on aivan liian väritön ja tavanomainen, jotta siitä voisi puristaa irti mitään mainittavampaa. Näyttelemisestään runsaasti kehuja saaneen Garbon työskentelyssä ei vielä ole sitä hienostuneisuutta, josta hänet muistetaan, vaan monin paikoin hän sortuu turhaan yliyrittämiseen. Varsin nimivahvasta sivuosaryhmästä parhaiten onnistuu Lionel Barrymore, tosin ei ole D'Arcyn vika, että hänen värikkäästä hahmostaan on tehty ennemminkin koominen kuin uhkaava.
Kun Viettelijätärtä katsoo, ei tarvitse ihmetellä, miksei Garbo liiemmälti pitänyt elokuvistaan – niin heikkotasoisia ne pahimmillaan olivat. Kuten tämäkin: ylitsepursuavaa ihmissuhdedraamaa kyllästymiseen asti, mitätön tarina, keskitason ohjaus. Parhaimmillaan Viettelijätär on teknisen toteutuksen osalta, varsinkin näyttävää alkujaksoa jaksaa ihailla. Garbon kahta ensimmäistä Hollywood-elokuvaa voi kuitenkin pitää vain harjoitelmina, sillä pian hän sai seurakseen koko joukon laadukkaampia tekijöitä. Seuraavaksi valmistunut Himo (1927) on jo klassikko.
Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer
Ohjaus: Fred Niblo
Käsikirjoitus: Dorothy Farnum (Vicente Blasco Ibáñezin romaanin pohjalta)
Kuvaus: Tony Gaudio, William H. Daniels
Lavastus: James Basevi, Cedric Gibbons
Leikkaus: Lloyd Nosler
Puvustus: André-ani
Välitekstit: Marian Ainslee
Näyttelijät: Antonio Moreno (Manuel Robledo), Greta Garbo (Elena), Roy D'Arcy (Manos Duros), Lionel Barrymore (Canterac), Virginia Browne Faire (Celinda), Armand Kaliz (Torre Blanca), Robert Anderson (Pirovani), Francis McDonald (Timoteo), Marc McDermott (Fontenoy)