Vaikka äänielokuva oli vallannut Hollywoodin jo aikapäiviä aiemmin, eivät kaikki tahot suhtautuneet siihen ensi alkuun varauksetta. Suurista studioista hanakimmin vastaan pyristeli M-G-M, joka tuotti ahkerasti mykkäelokuvia vielä vuonna 1929. Yhtiö halusi nimittäin olla varma uuden tekniikan toimivuudesta ennen siirtymistä uudenlaisten elokuvien pariin. Samalla se halusi myös varmistaa, että sen tähdet olivat valmiita muutokseen. Erityisen jännityksen vallassa odotettiin kuinka Greta Garbo suoriutuisi tulikokeestaan. Mitään ongelmia ei lopulta ollut, vaan Garbo selviytyi äänielokuviin moitteetta.
Garbon viimeinen mykkäelokuva sai ensi-iltansa syksyllä 1929 ollen samalla myös M-G-M:n viimeinen mykkätuotanto ylipäätään. Ranskasta saapuneen Jacques Feyderin ohjaama Kohtalokas suudelma onnistui hullaannuttamaan äänielokuvasta innostuneen yleisön yllättävän hyvin, sillä elokuva oli lipputuloissa mitattuna Garbon kolmanneksi menestynein edellään vain Himo (1927) ja Anna Karenina (1927). Aikalaismenestys oli ansaittua, sillä Kohtalokas suudelma lukeutuu näin vuosikymmenten jälkeenkin Garbon parhaiden mykkäfilmien joukkoon.
Garbo esittää tässä ranskalaiseen Lyonin kaupunkiin sijoittuvassa draamassa Irene Guarrya, iäkkään miehen nuorta vaimoa, jolla on suhde asianajaja André Dubailiin (Conrad Nagel). Dubail haluaisi julkistaa suhteen, mutta Irene epäröi, sillä hän ei usko miehensä Charlesin (Anders Randolf) suostuvan avioeroon. Koska he eivät löydä ratkaisua tilanteeseensa, he päättävät olla enää tapaamatta. Se ei kuitenkaan onnistu, joskin jälleennäkeminen on huomattavasti dramaattisempi kuin mitä he ovat kuvitelleet. Ireneä syytetään miehensä murhasta olosuhteissa, joissa on paljon selvitettävää.
Alfred Hitchcockin Muukalaisia junassa (1951) on mestarillinen kertomus sattumasta, siinähän aivan viaton jutustelu johtaa ensin ehdotukseen murhien vaihdosta ja sitten tilanteeseen, jossa toinen on ottanut jutun todesta. Hanns Krälyn käsikirjoittama, George M. Savillen tarinaan perustuva Kohtalokas suudelma puolestaan osoittaa, kuinka suuret mittasuhteet voi yhdellä suudelmalla olla. Yksinkertaisesta aiheesta saadaan aikaiseksi sähköinen draama, jonka loppuhuipentuma on yllättävä. Katsojien onneksi elokuvantekijät eivät ole lähteneet venyttämään tarinaa, sillä tunnin mittaisena se kantaa juuri sen verran kuin mihin siinä on ainesta.
Jos oikein tarkkoja ollaan, ei Kohtalokas suudelma ole täysin mykkä, vaan ääniraidalla on kaksi efektiä. Näistä toista, aseen laukeamista, on käytetty kekseliäästi. Nähtyään vaimonsa tämän nuoren ihailijan (Lew Ayres) suudeltavana, päättää äkkipikainen Charles Guarry opettaa nuorukaiselle hieman tapoja. Hän alkaa mukiloida tätä säälimättömästi, jolloin nuorukainen pakenee toiseen huoneeseen. Garbon esittämä Irene säntää heidän peräänsä, ja ovi sulkeutuu. Kuuluu laukaus, mutta ei sen enempää. Sitä kuka murhasi Charles Guarryn, vai murhasiko ylipäätään kukaan, saadaan odottaa aivan viime minuuteille asti.
Kuten niin monesti muulloinkin, myös tässä elokuvassa Garbo esittää rakkaudettomassa liitossa riutuvaa nuorta naista. Ei siis ihme, että vaativampia rooleja kaivannut ruotsalainen tuskaili usein studion tarjoamien aiheiden kanssa. Tälläkään kertaa Garbon rooli ei ole kaksinen, mutta hän saa siihen enemmän eloa ja tunnetta kuin moni muu: erityisen komea on kohtaus, jossa Irene ja André tapaavat puistossa tietäen, ettei heillä ole yhteistä tulevaisuutta. Garbo käy kohtauksessa läpi erinomaisesti sekä menetyksen tuskan että viimeisen intohimon kaikki vivahteet.
Conrad Nagel ei vakuuttanut minua Salaperäisessä naisessa (1928), mutta tällä kertaa hänen roolisuorituksessaan ei ole moittimista. Osa tästä kunniasta kuuluu varmasti myös Feyderille, joka oli henkilöohjaajana huomattavasti Salaperäisen naisen ohjannutta Fred Nibloa etevämpi. Myös nuori Lew Ayres onnistuu roolissaan, hänen ja Garbon välisissä kohtauksissa on erikoista eroottista virettä. Kohtalokas suudelma oli 20-vuotiaan Ayresin kolmas elokuvarooli juuri ennen kuin hän teki lopullisen läpimurtonsa sotaelokuvaklassikossa Länsirintamalta ei mitään uutta (1930).
Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer
Ohjaus: Jacques Feyder
Käsikirjoitus: Hanns Kräly (George M. Savillen tarinasta)
Kuvaus: William Daniels
Lavastus: Cedric Gibbons
Leikkaus: Ben Lewis
Musiikki: William Axt
Puvustus: Adrian
Välitekstit: Marian Ainslee
Näyttelijät: Greta Garbo (Irene Guarry), Conrad Nagel (André Dubail), Anders Randolf (Charles Guarry), Lew Ayres (Pierre Lassalle), Holmes Herbert (Lassalle), George Davis (yksityisetsivä Durant), André Cheron (syyttäjä)