VIIMEISEEN MIEHEEN
Se tavallinen tarina poissaolleesta pojasta (Richard Dix), joka saapuu auttamaan isäänsä tämän ranchille, tutustuu matkallaan naapuritilan tyttäreen (Lois Wilson) ja rakastuu, mutta nuorten rakkauden tielle tulevat heidän isiensä huonot välit. Rakastavaisten suhde on tuhoon tuomittu, kunnes vanhat on riidat on selvitetty ja lyöty sovinnon eleeksi kättä päälle – tai vuodatettu viimeinenkin veripisara perheen kunnian ja ylpeyden puolesta.
Suositun lännenkirjailijan, Zane Greyn samannimiseen romaaniin (1922, suom. 1928) pohjautuva Viimeiseen mieheen lukeutui pitkään kadonneiden elokuvien listalle. Gosfilmofondin arkistossa oli vuosien ajan lojunut hyvin epätäydellinen ja siksi julkisuudesta poissa pidetty versio. Viime vuonna löydetty lisämateriaali täydensi jo olemassa ollutta sen verran, että Viimeiseen mieheen koettiin mahdolliseksi palauttaa julkisuuteen – olkoonkin, ettei elokuva ole vieläkään aivan täydellinen, vaan siitä puuttuu hieman yli kymmenen minuuttia materiaalia. Ensi-iltaa juhlittiin tänä syksynä Pordenonessa.
Elokuvan pohjalla on kymmenvuotinen lampaankasvattajien ja karjanomistajien välinen Pleasant Valleyn sota, jota pidetään yhtenä verisimmistä Yhdysvaltojen historiassa. Samalla sen on myös traaginen perhetarina, jossa ollaan valmiita pyyhkäisemään vastapuoli laudalta kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen. En osaa sanoa kuinka tarkasti elokuva pitäytyy faktoissa, mutta toimintaa, ruudinsavua ja ruumiita elokuvassa on yllin kyllin. Valitettavasti toiminta yltää myös eläimiin, en nimittäin usko, että esimerkiksi lopun näyttävää kivivyöryä on toteutettu ilman hevosten uhraamista.
Verenvuodatuksen vastapainoksi luodaan myös monia kauniita ja koskettaviakin kohtauksia: nuorten ensimmäinen kohtaaminen vuorilla, Richard Dixin esittämä Jean kieltäytyy ampumasta pentujen kanssa kulkevaa karhua, leski hautaa miehensä taistelukentällä. Victor Flemingin ohjaus on kokonaisuudessaan hyvin tasapainoista, tyylitietoista ja liioittelematonta.
Vaikka Pordenonessa esitettävä kopio olikin heikkolaatuinen, antoi se selkeää osviittaa kuinka näyttävästä elokuvasta on alun perin ollut kyse. Kuva-alan käyttö on ensiluokkaista ja James Wong Howe tallentaa kamerallaan huikeita otoksia Arizonan vuoristoista ja havumetsistä. Howea voikin hyvällä syyllä pitää yhtenä elokuvan tähdistä, vaikka häntä ei luonnollisestikaan nosteta pääosia esittävien Dixin ja Lois Wilsonin rinnalle. Kaikkiaan kolmessa yhteisessä lännenelokuvassa esiintyneet Dix ja Wilson ovat erinomainen parivaljakko ja heidän yhteispelinsä toimii lyömättömästi. Erityisen yllättynyt olen Wilsonista: Karavaanin (1923) väritön naistähti ihastuttaa heti ensimmäisessä kohtauksessaan, eikä anna lumouksen haihtua missään vaiheessa. Yhtä elokuvan pahinta roistoa esittävä Eugene Pallette on niin ikään hyvä tahollaan.
Tuotanto: Famous Players-Lasky
Ohjaus: Victor Fleming
Käsikirjoitus: Doris Schroeder (Zane Greyn romaanista)
Kuvaus: James Wong Howe, Bert Baldridge
Näyttelijät: Richard Dix (Jean Isbel), Lois Wilson (Ellen Jorth), Noah Beery (Colter), Robert Edeson (Gaston Isbel), Fred Huntley (Lee Jorth), Leonard Clapham (Guy), Frank Campeau (Blue), Eugene Pallette (Simm Bruce)