POLIZEIBERICHT ÜBERFALL
Überfall
Unkarilaissyntyinen Ernö Metzner teki pitkän ja komean uran elokuvalavastajana niin Saksassa kuin Yhdysvalloissakin työskennellen mm. Ernst Lubitschin, Robert Wienen, G. W. Pabstin ja René Clairin kanssa. Monien kollegoidensa tavoin Metzner sai kokeilla taitojaan myös ohjaajana. Tämä tapahtui 1920-luvun lopulla, jolloin hän ohjasi kaikkiaan neljä elokuvaa. Yksikään niistä ei saavuttanut suurta menestystä, mutta ainakin yksi on säilynyt jälkipolville osoituksena Metznerin taidoista. 500 dollarin kengännauhabudjetilla tehty Polizeibericht Überfall (aka Überfall) on mielenkiintoinen lyhytelokuva, joka maineestaan huolimatta on huomattavasti lähempänä valtavirran elokuvaa kuin avantgardea, johon se useasti lokeroidaan.
Polizeibericht Überfall on synkkä kertomus tavallisen kadunmiehen painajaiseksi muuttuvasta iltapäivästä. Löydettyään kadulta kolikon, hän suuntaa läheiseen kuppilaan ja osallistuu noppapeliin. Voitettuaan sievoisen summan hän poistuu kuppilasta, jolloin kaksi roistoa lähtee hänen peräänsä. Takaa-ajettu mies pelastautuu prostituoidun luo, mutta tulee myöhemmin ryöstetyksi tämän sutenöörin toimesta. Kaiken kukkuraksi toinen miestä kuppilasta seuranneista roistoista mukiloi tämän sairaalakuntoon.
Työttömyys, vaikeat elinolot ja yleinen kurjuus moukaroivat Saksaa koko 1920-luvun, mikä heijastui tietysti myös elokuviin. Erityisen selkeästi yhteiskunnan alennustila oli nähtävissä katuelokuvissa, jotka esittivät suurkaupungin kadut ja sen asukkaat eräänlaisena läpileikkauksena vallitsevasta yhteiskuntarakenteesta. Toiset näistä elokuvista kärsivät turhasta romantisoinnista, jonka seurauksena ”katutasolle pudonnut” yksilö selvisi vaikeuksistaan rakkauden ansiosta. Toiset elokuvat taas maksimoivat niin kurjuuden kuin lohduttomuudenkin, joka huipentui roskajoukon esiintuloon aina päivänvalon hiipuessa. Näistä elokuvista tulee poikkeuksetta mieleen Travis Bicklen kuuluisa yksinpuhelu Taksikuskissa (1976), kuinka ”elukat ryömivät esiin yöllä…”.
Polizeibericht Überfallin erikoisuus on siinä, että se tapahtuu päiväsaikaan. Käsikirjoittajina toimineiden Metznerin ja Grace Chiangin tarkoituksena on ollut osoittaa, kuinka turvattomiksi suurkaupungin kadut olivat muuttuneet jokaiselle niitä käyskentelevälle. Tarinan uhri on sattumanvaraisesti valittu, henkilöt ovat anonyymejä, väkivalta brutaalia ja yllättävää, lopputulos kaunistelematon ja realistinen. Sensuuri ei kuitenkaan hyväksynyt radikaalia elokuvaa, vaan piti sitä raaistavana ja katsojaa turmelevana. Tämä ei varmastikaan johdu itse tarinasta, vaan loppukohtauksesta, jossa sairaalavuoteella makaava mies kieltäytyy yhteistyöstä poliisin kanssa. Auktoriteetin vastustaminen ei ollut hyvän moraalin mukaista toimintaa.
Metznerin taitavasti ja luontevasti rakentama lyhytelokuva ei ole kestoltaan kuin parikymmentä minuuttia, mutta sisällöltään se on yhtä antoisa kuin monet huomattavasti tunnetummat kokoillan elokuvat. Teknisesti elokuva on moitteeton ja erityisen tyylikäs on sairaalavuoteella makaavan miehen hallusinaatio, jossa hän käy läpi traagisen päivän tapahtumat. Murnaunsa katsoneet löytävät selkeitä viittauksia mestarin elokuviin. Tämä pienimuotoinen katuelokuvaklassikko on public domain -materiaalia eli vapaasti katsottavissa verkosta.
Ohjaus: Ernö Metzner
Käsikirjoitus: Ernö Metzner, Grace Chiang
Kuvaus: Eduard von Borsody
Näyttelijät: Heinrich Gotho, Eva Schmid-Kayser, Sybille Schmitz, Alfred Loretto, Han Ruys, Rudolf Hilberg, Heinrich Falconi, Gustav Püttjer, Hans Casparius, Kurt Gerron, Alexander Granach, Imre Ráday