TIE VOIMAAN JA KAUNEUTEEN
Mitä kauemmas elokuvan alkuvuosista ajaudumme, sitä vaikeampaa on murtautua eri elokuvamaiden kaanonin ulkopuolelle ja löytää poikkeavia nimikkeitä – olkoonkin, että lähestulkoon jokaisella maalla niitä on. Saksasta tällaisten teosten yhyttäminen on onneksi mahdollista, sillä sen lisäksi että niitä on säilynyt, niitä on myös saatettu kotikatsojankin ulottuville. Eli ei aina pelkästään Nosferatua, Caligaria tai Metropolista, sillä katalogeista voi valita vaikkapa ihmisen ahneudesta ja luonnon tuhoamisesta kertovan Sprengbagger 1010:n (1929), Münchenin synkkää puolta esittelevän Gefahren der Großstadt-Straßen (1924) tai aikansa menestyselokuviin lukeutuneen, ihmiskehon ylistyslauluksi sopivan opetuselokuvan Tie voimaan ja kauneuteen.
Tie voimaan ja kauneuteen alkaa jaksolla, jossa esitellään aikansa ihmisen turmeltuneisuus. 1920-luvun saksalainen oli ajautunut kauaksi antiikin ihmisen ihanteista ja pilannut elämänsä kiireellä, stressillä ja huonoilla elintavoilla. Koneet tekivät kaiken työn ja ihminen laiskistui niiden rinnalla. Eikä meno vapaa-ajalla ollut juuri sen parempaa, sillä silloin kun ihmisen olisi pitänyt ladata akkujaan ja huoltaa ruumistaan, hän tuhlasi elämänsä juhlimiseen tai laiskottelemiseen.
Kuuteen osaan jaettu elokuva esittelee koko joukon erilaisia urheilulajeja soudusta uintiin, nyrkkeilystä yleisurheiluun, golfista baseballiin ja jalkapallosta judoon. Myös erilaiset voimistelu- ja tanssijaksot saavat esilläoloaikaa ja etenkin ensin mainitun komeita miesvartaloita korostetaan useilla hidastetuilla jaksoilla. Mukaan on yhytetty niin maailmankuuluja urheilijoita Babe Ruthista Jack Dempseyhin ja Johnny Weissmülleriin, kuin julkkiksiakin John D. Rockefelleristä Englannin pääministeriin David Lloyd Georgeen ja kirjailija Gerhart Hauptmanniin. Benito Mussolinin kohtaloksi tuli tiettävästi päätyä myöhemmin leikkaamon lattialle, häntä ei nykyään esillä olevassa versiossa nähdä.
Tällaisenaan Tie voimaan ja kauneuteen on ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Kuvallinen ilmaisu yhdistelee onnistuneesti 1920-luvun kameratemppuja, mutta ennakoi myös Leni Riefenstahlin Olympiaa (1938) ja armeijakohtausten osalta myös Tahdon riemuvoittoa (1935). Tämä ei sinänsä yllätä, sillä onhan Riefenstahl tämänkin elokuvan tekijäryhmässä mukana, tosin näyttelijänä. Myös ruotsalainen Jenny Hasselquist nähdään lyhyessä roolissa balettitanssijana.
Elokuvan kesto muodostuu sen ongelmaksi. Vaikka meno onkin esteettisesti vaikuttavaa ja urheilulajien esittely innostavaa, on puolitoista tuntia jatkuvaa kuvavirtaa liikaa – etenkin, kun elokuvassa ei ole mitään varsinaista juonta tai draamaa. Tai ehkä olin vain saanut tällaisista tuotteista yliannostuksen katsottuani liikaa vanhoja olympiafilmejä? Mene ja tiedä, niiden veroiseksi historian oppitunniksi tästä mainosmielessä rakennetusta elokuvasta ei kuitenkaan ole.
”Mutta jos suuri enemmistä bioyleisöstä suhtautuu filmiin oikealla tavalla – jota ei sovikaan epäillä, kun filmin ohjaaja on onnistunut näin hyvin tehtävässään – niin on filmitaide saavuttanut uuden huomattavan voiton. Se on hiihtänyt ladun sille kummulle, jolle pyrkiessään muut ovat eksyneet, se näyttää tien pois sotavuosien epäterveistä olosuhteista, tien voimaan ja kauneuteen.” (Filmiaitta 14/1925).
Tuotanto: Ufa-Kulturfilmabteilung
Ohjaus: Wilhelm Prager, Nicholas Kaufmann
Käsikirjoitus: Nicholas Kaufmann, Wilhelm Prager, Ernst Krieger
Kuvaus: (Eugen) Hrich, (Friedrich) Paulmann, (Friedrich) Weinmann, (Jakob) Schatzow, (Erich) Stöcker
Musiikki: Guiseppe Becce
Näyttelijät: kymmeniä näyttelijöitä, urheilijoita ja julkkiksia
Kesto: 90 min.
Ensi-ilta: 16.3.1925 / 12.10.1925