ZVENIGORA
Aleksandr Dovženko oli jonkinlainen outo lintu neuvostoliittolaisessa elokuvassa, johon hän ilmestyi täysin yllättäen vuonna 1926. Ukrainalaissyntyinen Dovženko oli 32-vuotias, kun hänen kerrotaan jättäneen kaiken aiemman taakseen ja päättäneen ryhtyä elokuvaohjaajaksi. Jos Dovženkon elokuvia pidetään vaikeina lokeroida, helppoa se ei ole henkilönkään kohdalla: hän oli kirjailijan ja elokuvaohjaajan lisäksi yhtälailla maalari, runoilija kuin bardikin. Hän oli Ukrainan suuri kuvittaja, jonka teoksissa kotimaa saa poikkeuksetta myyttiset mittasuhteet.
Dovženkon kuuluisin mykkäelokuvaluomus on vuosina 1928-1930 valmistunut Ukraina-trilogia, jossa hän kuvaa kotimaansa elämää useamman vuosisadan ajalta. Sarjan avauselokuva kertoo maasta, jonka Zvenigora-vuoreen vuoreen on piilotettu mittaamattoman arvokas aarre. Vuosisatojen ajan muualta tulleet valloittajat ja seikkailijat ovat koettaneet löytää tarumaista aarretta, mutta turhaan. Nyt ikääntynyt vaari (Mikola Nademski) päättää kertoa siitä pojanpojilleen Pavlolle (Aleksandr Podorožny) ja Tymišille (Semjon Svašenko). Neljään osaan jakautuva elokuva kertoo ikiaikaisista seikkailuista aina vuoden 1918 tapahtumiin.
”Ukrainan Suvaitsemattomuudeksi” toisinaan kutsuttu Zvenigora on tyylillisesti ohjaajansa koukeroisin teos, persoonallinen ja mielikuvitusta kiihottava työ, joka ei päästä katsojaansa helpolla. Paikka paikoin varsin koukeroiseksikin äityvä elokuva ei ole kuitenkaan pahimpien avantgarde-teosten lailla kylmä ja tekninen taidonnäyte, vaan siinä on havaittavissa lämminhenkistä rakkautta ja kunnioitusta aihetta kohtaan. Elokuvan kertojana toimivan vaarin seikkailuja on miellyttävä seurata ja Dovženkon montaasiratkaisut herättävät ihailua edelleen. Ohjaaja kutsui myöhemmin läpimurtoelokuvaansa kaikkien luovien mahdollisuuksiensa läpileikkaukseksi.
Dovženko oli erinomainen maisemamaalari ja luonnon kuvittaja, jonka teoksissa luonto ja maaseutu esittäytyivät aina aidoimmillaan. Ohjaajan viimeiseksi mykkäelokuvaksi jäänyt Maa (1930) on silkkaa ylistyslaulua ukrainalaiselle maaseudulle ja sen viljelijöille, mutta myös Zvenigora sisältää unohtumattomia maaseutujaksoja. Dovženko kuvaa maalaisia vähään tyytyviksi ihmisiksi, jotka elämän mahdollisesta niukkuudesta huolimatta osaavat arvostaa elinympäristöään. Vastaavasti sotilaat ja vallankumoukselliset kuvataan ylpeinä ja mitään pelkäämättöminä, oikean asian puolesta taistelevina ja kaatuvina urhoina. Myös sotakuvaajana Dovženko oli mestari, kuten neuvosto-ohjaajat yleensäkin.
Zvenigora on Ukraina-trilogian vaikeimmin avautuva elokuva ja jo ensi-iltakierroksella sitä arvosteltiin paikoittain liian symboliseksi ja vaikeasti hallittavaksi. Muut elokuvantekijät sen sijaan ihastuivat siihen välittömästi ja Sergei Eisenstein nimitti Dovženkon neuvostoelokuvan Michelangeloksi. Dovžhenko oli noussut teoksellaan elokuvaohjaajien suurmiesluokkaan, jossa hän pysyikin aina kuolemaansa (1956) saakka. Seuraavaksi valmistunut Arsenal (1929) vain vahvisti ohjaajan asemaa entisestään. Suuri elokuvarunoilija oli löytänyt tyylinsä. Valitettavasti julkaisijat eivät ole kiinnostuneet hänen töistään, sillä ainoat Zvenigorasta liikkeellä olevat laitokset ovat ala-arvoisia.
”Kuulenko huomautuksen, jonka mukaan kaikki yleisöstä eivät kenties ymmärrä elokuvaani? En voi kuitenkaan auttaa. En voi saapua joka näytökseen ja kertoa teille, että jos elokuvassani on jokin mitä ette ymmärrä, se ei tarkoita että elokuvani on huono tai käsittämätön. Syy miksette ymmärrä elokuvaani on teissä itsessänne. Ehkä olette vain kykenemättömiä ajattelemaan, kun taas minun päämääränäni on johdatella ajatuksianne elokuvani aikana. Jos tyttöystävänne kuiskuttaa teille pitävänsä elokuvaani tylsänä, älkää epäilkö vaan viekää hänet katsomaan jotain toista elokuvaa.” Aleksandr Dovženko
Tuotanto: VUFKU
Ohjaus: Aleksandr Dovženko
Käsikirjoitus: Mihail Johansen, Juri Jurtik
Kuvaus: Boris Zavelev
Lavastus: Vasili Kritševski
Näyttelijät: Semjon Svašenko (Tymiš), Aleksandr Podorožny (Pavlo), Mikola Nademski (vaari), Vladimir Uralski (maanviljelijä), Georgi Astafjev (skyyttien päällikkö), Igor Seljuk (Ataman), L. Barné (munkki), L. Parshina (Tymišin vaimo)