Kuten olen monesti maininnut, Abel Gancen ohjaama Napoleon (Napoléon vu par Abel Gance, 1927) on yksi mykkäelokuvaintoiluuni eniten vaikuttaneista teoksista. Se oli pitkään myyttinen elokuva: olin lukenut aiheesta Peter von Baghin Elämää suuremmat elokuvat -kirjasta, mutta kun Napoléon esitettiin televisiossa joulukuussa 1995, nukuin sananmukaisesti onneni ohi (näytös oli tietenkin keskellä yötä, eihän tällaista voi mitenkään päivällä esittää). Tämän jälkeen kesti vuosia, ennen kuin sain sen nähtäväkseni keskiverrolta vhs-kopiolta. Muutamaa vuotta myöhemmin tämä samainen versio tuli myyntiin Australiassa, tällä kertaa dvd:llä. Ehdin hankkia sen ennen kuin julkaisu myytiin loppuun. Tällä sivustolla oleva arvostelu on tehty tuon version pohjalta.
Mitä enemmän mykkäelokuvista luin, sitä tietoisemmaksi tulin myös ns. Kevin Brownlow’n versiosta, johon musiikin oli säveltänyt Carl Davis (1936—2023). Maineikkaan englantilaisen elokuvahistorioitsijan pitkäaikainen projekti oli rakentaa Napoleonin sirpaleisesta materiaalista niin täydellinen elokuva kuin mahdollista, ja hän olikin onnistunut työssään loistavasti löytäen siihen aina silloin tällöin jotain lisää. Siinä missä televisiossa aikoinaan esitetyn version kesto oli hieman alle neljä tuntia, ymmärsin Brownlow’n version olevan lähes kuuden tunnin mittainen. Se pysytteli kuitenkin pitkään ulottumattomissani, kunnes sain mahdollisuuden nähdä sen Lontoossa marraskuussa 2013. Tämän tarjosi minulle Otto Kylmälä, ja tuosta unohtumattomasta päivästä kirjoittamani tekstin voit lukea täältä.
Pian Lontoon esityksen jälkeen alkoi liikkua huhuja, että myös Ranskan elokuva-arkisto valmistelee omaa, Brownlow’n versiota vieläkin pidempää rekonstruktiota. Vuosien saatossa huhut vahvistuivat ja haalistuivat milloin mitenkin, kunnes koronapandemian jälkeen alkoi tuntua siltä, että jotain valmista saattaisi olla luvassa. Niin lopulta olikin: La Cinémathèque françaisen ylpeys sai ensi-iltansa 4.–5. heinäkuuta 2024 Pariisissa. Uusi, seitsemän tunnin mittainen rekonstruktio on nimeltään Grande Version, jota pidetään nykyään elokuvan referenssiversiona: onhan se kestoltaan pisin ja eniten kuvamateriaalia sisältävä näkemys Gancen mammutista.
En oikein tiennyt, kuinka suhtautua. Toisaalta olin äärimmäisen kiinnostunut ranskalaisten aikaansaannoksesta, toisaalta Brownlow’n versio oli jo vuosia ollut minulle se kaikkein definitiivisin versio, jolle en uskonut löytyvän voittajaa. En tosin tiedä halusinko edes, sen verran vahvasta kokemuksesta vuonna 2013 oli ollut kyse. Kun sitten sain käsiini Ranskan televisiossa esitetyn, uuden version, otin sen silti vastaan ilomielin – en voinut enkä halunnut antaa henkilökohtaisten mieltymysteni vaikuttaa elokuvan katsomiseen.
Uuden, 16 vuotta kestäneen rekonstruktion pääarkkitehtinä toimi ranskalainen Georges Mourier. Hänellä ja työryhmällään oli lähtötilanteessa edessään 300 kelaa järjestelemätöntä filmimateriaalia. Mourierin mukaan ”kaikki oli luetteloitava uudelleen, sillä 80 % Cinémathèquen tietokannassa olleista tiedoista olivat virheellisiä”. Pian apua tarjosi myös CNC, jolla oli niin ikään 300 kelan verran materiaalia. Kun tähän vielä lisätään kaikki muu projektia varten säilötty ja entisöintiin tarjottu materiaali, työryhmällä oli koossa lähes 1000 kelaa eli yli 300 kilometriä katsottavanaan.
Musiikista vastasi ranskalaisamerikkalainen Simon Cloquet-Lafollye. Arthur Honeggerin kirjoittamaa alkuperäistä partituuria ei ole enää tallella, joten Cloquet-Lafollyen harteille jäi säveltää ja sovittaa elokuvan musiikki kokonaisuudessaan. Uuden partituurin esittivät Ranskan kansallisorkesteri, filharmoninen orkesteri ja Radio Francen kuorokoulu kapellimestarinaan Frank Strobel. Kaiken kaikkiaan tässä mammuttimaisessa tuotannossa on käytetty 148 musiikkikappaletta, jotka oli koottu 48 eri säveltäjän 104 teoksesta aina Joseph Haydnista (1732—1809) Krzysztof Pendereckiin (1933—2020).
REKONSTRUKTIOT
Koska Napoléonista on ollut mykkäelokuvaharrastukseni aikana olemassa jo kolme erilaista versiota (ja lisää on mahdollisesti tulossa, ranskalaiset ovat ilmeisesti löytäneet lisää filmimateriaalia, samoin amerikkalaiset ovat huhujen mukaan valmistelemassa omaansa), päätin vertailla näitä kolmea keskeisintä, toisistaan jonkin verran poikkeavaa rekonstruktiota toisiinsa, saadakseni tietää, kuinka Napoléonin tarina on kasvanut vuosikymmenten aikana. Päivitykset on tehty noin parinkymmenen vuoden välein. Yhden asian huomaa välittömästi: viimeisin versio on ainoa, jossa välitekstit on kirjoitettu ranskaksi – seikka, joka on tärkeä monelle mykkäelokuvafanille.
Tämä vertailu ei ole täydellinen. Siinä ei ole eroteltu yksittäisiä kuvia, eikä kellotettu eri kohtausten kestoja saati siirtymiä. Vaikka Gancen alkuperäinen, vuonna 1927 julkaistu kuvaussuunnitelma on luettavissa Kevin Brownlow’n Napoleon-kirjasta (1983/2004), suhtaudun siihen varauksella, koska historia on osoittanut, että Gance oli valmis tekemään elokuvaansa kaikenlaisia muutoksia. Näin ollen on hyvin vaikeaa olla varma, mitkä kohtaukset eivät ole mahdollisesti kuuluneet alkuperäiseen levitysversioon. Musiikin vertailemisen olen jättänyt sikseen, totean vain, että se soi onnistuneesti kaikissa kolmessa versiossa. Jos joku haluaa tehdä täydellisemmän vertailun, kannustan häntä siihen. Tämän perusteella haluan vain havainnoida, kuinka elokuva on vuosien saatossa muuttunut.
Coppola-versio on kestoltaan 226 min (3h 46 min, 24 fps), Brownlow-versio 332 min (5h 32 min, 20 fps) ja La Cinémathèque françaisen versio 430 min (7h 10 min, 18 fps). Ensin mainittu on julkaistu Australiassa R4-alueen dvd:nä vuonna 2003, keskimmäinen BFI:n toimesta Blu-rayllä vuonna 2016. Uusinta versiota ei ole vielä saatavilla fyysisessä formaatissa, mutta todennäköisesti se tuodaan markkinoille vuoden 2025 aikana.
Brienne
Prologissa erot ovat vähäisiä. Sekä Coppolan että Brownlow’n versio alkaa suoraan lumisodasta, kun taas uusimmassa nähdään lyhyt jakso, jossa pojat juoksevat leikkikentälle. Tässä versiossa on reilu viisi minuuttia enemmän materiaalia: Napoleonin ja hänen vihollistensa, Phélippeaux’n ja Peccaducin, välinen tappelu on tuplasti aiemman mittainen, tyynysotataistelun jälkeiseen kuulusteluun lisätyt yövartijan olankohautukset puuttuvat Brownlow’n ja Coppolan versioista. Napoléonin ja hänen kotkansa jälleennäkemiseen on löydetty myös uutta kuvamateriaalia. Väliteksteissä ei ole suuria eroja, poikkeuksena Coppolan lumisotakohtauksen planssi ”20 vastaan 60”, joka on myöhemmissä versioissa muutettu muotoon ”10 vastaan 40”.
Marseljeesi
Kevin Brownlow’n versiossa on enemmän materiaalia kuin Coppolan versiossa. Suhteellisesti eniten uutta kuvaa on kolmen jumalan (Danton, Marat, Robespierre) huoneesta. Nyt nähdään enemmän Dantonin suitsuketta levittävää palvelijaa sekä Robespierreä, joka kuuntelee marseljeesia kotkapatsaan edessä kasvot peruslukemilla. Myös salin puolelta on lisää materiaalia ja muutamia uusia välitekstejä on lisätty. Kuvarajauksissa on paikka paikoin eroa Coppolan versioon.
Uusin versio on aiempaa neljä minuuttia pidempi. Siinä on muutamia yksittäisiä lisäkuvia, mutta myös pidempiä kohtauksia, kuten vaikkapa marseljeesin sanojen jakaminen ja lopun sotajumalattaren mukana olo. Marseljeesi kaikuu pitempään ja hurmoksellisemmin kuin Brownlow’n versiossa. Välitekstit ovat muilta osin samat, mutta jakso alkaa aikakausikuvauksella, eikä aiemmin käytössä olleella ”9 vuotta myöhemmin…” ilmaisulla. Mykkäelokuvapuristit saattavat ärsyyntyä lauletusta marseljeesista.
Coppolan versio jatkuu marseljeesin jälkeen kansannousun kuvaamisella, kun taas Brownlow ja ranskalaiset tuovat ensin esiin Napoleonin ja Josephinen kohtaamisen. Kuvamateriaaleissa ei ole suurempia eroja, tosin olin huomaavinani, että Napoleonin vahingonilo hirtettävää miestä kohtaan oli uusimmassa rekonstruktiossa hillitympi. Siitä puuttui myös Brownlow’n version huomautus puuttuvasta kohtauksesta, jossa mainitaan Napoleonin korsikalaiset maanmiehet, Pozzo di Borgo ja Salicetti. Uudessa versiossa oli lisäyksenä köyhälistökuvastoa, jonka tekstiplanssin mukaan ”Napoleonin kurjuus ei ollut mitään verrattuna faubourgien kurjuuteen”. Myös Dantonille on annettu pari tekstiplanssia lisää.
Korsika
Coppola-versio on tässäkin tapauksessa lyhin, ja siitä puuttuu kokonaan saarta kuvaileva Casone-jakso miljöökuvauskommentteineen (uudessa versiossa Napoleonille tärkeiden asioiden esittely poikkeaa Brownlow’n järjestyksestä). Tämä osuus on siinä myös kestoltaan pisin, sisältäen kuvamateriaalia, jota aikaisemmista versioista puuttuu. Myös välitekstejä on aiempaa enemmän.
Napoleonin vierailu Paolin luona sisältää pari otosta enemmän ja siitä puutuu kokonaan Brownlow’n version kamerazoomaus tricoloria esittelevään ja viestiään tuovaan Bonaparteen. Myös Paolin luota lähdön jälkeen on muutama kuva lisää. Pakomatka tavernalta veneelle ja turvaan kestää uusimmassa rekonstruktiossa lähes 12 minuuttia, lyöden Brownlow’n noin kahdella minuutilla. Brownlow’lla on sen sijaan ainakin yksi otos, joka muista rekonstruktioista puuttuu.
Napoleonin pakomatka myrskyävällä merellä rinnastetaan kansalliskokouksen väkivaltaisiin käänteisiin. Giljotiinisymboliikkaa on kaikissa kolmessa versiossa, mutta Coppolalta puuttuu kokonaan lainsuojattomien riehuminen Napoleonin kotitalolla ja tämän perheen pakomatka metsissä ja pelloilla – niinpä heidän jälleennäkemisensä ranskalaisella aluksella jää selittämättä. Brownlow’n ja ranskalaisversion välisiä eroja löytyy yksittäisistä kuvista, uusimmasta versiosta puuttuu myös yksi väliteksti, joka molemmissa aikaisemmissa versioissa on ollut.
Toulonin piiritys
Kaikki versiot alkavat eri tavalla. Coppola aloittaa kenraali Carteaux’n saapumisella tavernaan, Brownlow esittelee Marat’n murhan ja uudessa käydään läpi Toulonin kaupungin sisäisiä väkivaltaisuuksia, jotka ravisuttavat myös Tristan Fleurin omistamaa tavernaa. Kahden jälkimmäisen version kohtausjärjestyksissä on eroa, sillä siinä missä Brownlow kuvaa alkupuoliskoa yhdistelmällä Carteaux-Napoleon-taverna-linnoitus, kääntää tuorein restaurointi kaksi ensimmäistä jaksoa päinvastoin eli ensin nähdään Napoleon saapumassa kaupunkiin ja katsomassa taistelutahtonsa menettäneitä sotilaita, ennen kuin kamera siirtyy Carteaux’n ruokataukoon. Uudessa rekonstruktiossa Napoleon antaa korvatillikan ”liian lyhyenä” pitämälleen sotapojalle toiselta puolelta kuin aiemmin.
Hyökyaallon lailla vyöryvä hyökkäys on saksittu Coppolan versioon lähes torsoksi. Kahdessa uudemmassa ei ole hirvittävästi eroa, uusimmassa rekonstruktiossa on muutamia aiemmin käyttämättömiä kuvia (Napoleon seisomassa suuren tornin edessä, amiraali Hood katsomassa tulevaa keisaria kaukoputkella englantilaisten vetäytymisen yhteydessä). Uuden version värisävytys poikkeaa aiemmista siinä määrin, että tällä kertaa koko jakso mennään punaisella värillä, aiemman vaihdellessa sinisen ja punaisen välillä. Coppolan versio päättyy väliaikatekstiin, jälkimmäiset ilmoittavat ensimmäisen epookin loppumisesta. Panttivankien teloittamiskohtausta ei ole uusimmassakaan versiossa.
Terrorin aika
Coppola aloittaa elokuvan toisen puoliskon Marat’n murhalla, kaksi uudempaa alkavat Salicettin huoneesta. Koska Brownlow oli esittänyt Marat’n murhan jo edellisessä osassa, hän jatkaa kertomusta Robespierren hovista, Dantonin teloituksesta, Napoleonin pidätysmääräyksestä ja Antibes’n vankilasta, jonne myös Josephine päätyy. Uusin versio esittää muilta osin samat jaksot kuin Brownlow’nkin versio, mutta Marat’n murha tulee vasta nyt ja pidempänä kuin edellisissä rekonstruktioissa. Myös Robespierren hovista on aiempaa enemmän kuvamateriaalia, vankilasta puolestaan erilaisia kuvia ja kuvakulmia (mm. yhden kuolemaantuomitun noutamista ei esitetä lainkaan, samoin toisen noudettavan reaktiot jäävät näyttämättä). Dantonin viimeiset sanat poikkeavat hieman toisistaan ja giljotiiniin tuomitun runoilija André Chénierin jäähyväiskirje esitetään ainoastaan tuoreimmassa versiossa.
Vallankaappausjakso on kuvamateriaaliltaan hyvin samanlaista kaikissa versioissa. Väliteksteissä on pieniä eroja suuntaan ja toiseen. Ranskalaisessa restauroinnissa on muutamia aiempaa pidempiä kohtauksia sekä yksi täysin uusi, ”Salicettin sovitus”, jossa kapinaan nousseet kansalaiset pahoinpitelevät Napoleonin pitkäaikaisen vihamiehen. Napoleonin nimittäminen rojalistien kansannousun torjujaksi menee kaikissa versioissa lähestulkoon samalla tavalla, joskin uusimmassa on eniten köyhää kansaa esittävää materiaalia – vastavuoroisesti siitä tosin puuttuu otos, jossa Napoleon hiljentää takanaan seisovat osallistujat yhdellä tuimalla katseella.
Uhrien juhlaa edeltävä virkaannimittämisjakso on viimeisissä rekonstruktioissa hyvin samanlainen, uusimman version tarjotessa muutamissa kohtaa hieman pidempiä otoksia. Eikä juhlatilaisuudessakaan suuria eroja ole – loppua kohden kahden uusimman kuvamateriaalit poikkeavat hieman toisistaan (uusimmassa versiossa on enemmän kuvia shakkilaudalta sekä Josephinen ja Napoleonin keskustelusta, toisaalta juhlakuvat loppuvat lähestulkoon heti Josephinen lähdön jälkeen, kun niitä Brownlow’n versiossa nähdään huomattavasti enemmän). Myös väliteksti viuhkoista pelottavimpana aseena on eri kohdassa näissä kahdessa versiossa.
Romeo
Coppolan versiosta puuttuu kokonaan Napoleonia rakastavan Violinen kohtaukset, mutta peruskuvastoltaan se on uudempien versioiden kaltainen. Uusimmassa on eniten materiaalia mm. näyttelijä Talman luona vierailevasta Napoleonista, Josephinen ja Barras’n yhteisistä kohtauksista sekä sokkoleikistä. Coppolan ja Brownlow’n versiosta puuttuu väliteksti, jossa Josephine toteaa Barrasin haluavan hänet naimisiin ”päästäkseen eroon hänestä” ja vaatii sitten Barrasia nimittämään ”pienen Bonaparten Italian armeijan komentajaksi”.
Tieto Italian sotaretken komentajuudesta, kosinnasta, pikahäistä ja hääyöstä menee kaikissa versioissa järjestyksensä osin samalla tavalla, mutta Coppolasta puuttuu tässäkin kohtaa kaikki Violinea koskevat yksittäiset jaksot. Ranskalaisten rekonstruktiossa saattaa olla muutama otos Brownlow’ta enemmän, se myös loppuu kuherruskuukautta käsittelevään tekstiplanssiin, jonka mukaan Napoleon vietti rakkaimpansa luona kaikkiaan kaksi päivää.
Italian sotaretki
Napoleonin lähtö sotaretkelle on uusimmassa versiossa jonkin verran aiempaa pidempi, nyt Josephine jää keskustelemaan Violinen kanssa, kun taas aiemmin kohtaus on loppunut kuvaan harppua soittavasta Josephinesta. Mielenkiintoinen yksityiskohta nähdään lähtösuudelmassa, joka on uusimmissa versioissa esitetty eri kuvakulmista. Kansalliskonventin aavejaksossa on myös muutamia kuvia lisää. Coppolan versio on kaikkein lyhyin, pitkälti Violinea koskevien leikkausten vuoksi.
Napoleonin saapuminen joukkojensa luo alkaa kaikissa versioissa hieman eri tavalla. Vanhimmassa ja uusimmassa rekonstruktiossa näytetään ensin joukkoja ja sitten vasta upseereita, Brownlow’n tehdessä asian päinvastoin. Kuvamateriaali on kaikissa erilaista ja muutamat otokset ovat eri kuvakulmista. Uusimmassa on eniten materiaalia, vaatekappaleesta riiteleviä sotilaita ei muissa versioissa näy. Ranskalaisten rekonstruktiossa on myös muutama väliteksti enemmän kuin muissa.
Elokuvan päättävä triptyykkijakso alkaa niin ikään eri tavoin. Coppola tekee siirtymän kohtauksella, jossa Napoleon ratsastaa joukkojensa luo. Tämän hän tekee zoomaamalla, eli kuvakoko pienenee riittävästi ja mahdollistaa kolmen samankokoisen rinnakkaiskuvan esittämisen. Brownlow’n versiossa siirtymä tulee välitekstin kautta, joka mahdollistaa wau-efektin livetilanteessa, kun reunimmaisia valkokankaita peittävät verhot siirtyvät syrjään. Uusimmassa rekonstruktiossa efekti on laimein, kuvakoon alkaessa asteittain pienentyä jo upseerien tapaamisen myötä. Kuvamateriaaliltaan triptyykit ovat lähes samanlaisia. Napoleonin hengennostatuspuhe on uusimmassa versiossa rytmitetty aiempia pidemmäksi, mikä syö mielestäni hieman sen tehoa.
YHTEENVETO
Kuten arvata saattaa, olen erittäin onnellinen uudesta rekonstruktiosta, koska se tuo jonkin verran lisää Napoleonin tarinaan. Musiikki sopii kokonaisuuteen onnistuneesti ja tietyt kohtausten järjestyksen vaihdot ovat niin ikään toimivia. Esitysnopeuden pudottaminen 18 ruutuun sekunnissa ei muuta elokuvan kulkua dramaattisesti, tosin enpä huomannut Brownlow’n version 20 ruutua esitysnopeudessakaan mitään moitittavaa. Pariisin esityksessä kritiikkiä saanut triptyykkijakso (kuva ei jakautunut kolmelle samankokoiselle valkokankaalle, vaan kutistettiin yhteen) näyttää yhtä hienolta – tai huonolta – kaikissa kolmessa versiossa kotiteatterilla katsottuna. Jään mielenkiinnolla odottelemaan, mitä tulevaisuuden rekonstruktiot tuovat tullessaan ja samalla toivon, että Napoleon nähtäisiin vielä joskus Suomessakin, isolta kankaalta esitettynä, oikeassa koossaan ja muodossaan.
Tässä kaikessa minua harmittaa oikeastaan vain kaikki se politikointi, mitä Napoleon-elokuvan ympärillä on vuosikymmenten ajan käyty ja joka tuntuu jatkuvan edelleen. Olen kenties idealisti, kun toivon, että jonain päivänä arkistot, tutkijat ja harrastajat voisivat käydä vilpitöntä vuoropuhelua keskenään, kaikki toisiaan kuunnellen. Se olisi vain ja ainoastaan (mykkä)elokuvan parhaaksi.
”Tapahtumasarjan kuvissa esittäminen on vaatinut ohjaajalta suurta taitoa, Abel Gance on suoriutunut tehtävästä oivallisesti. Niin hyvin valtameren kuin ihmismeren liikehtiminen on kuvattu erinomaisen vaikuttavalla tavalla ja moni kohtaus, varsinkin Napoleonin esiintymisessä, on osattu kohottaa todelliseen draamalliseen tehoon. Napoleonin esittäjässä Albert Dieudonnéssa ohjaajalla on ollut kyvykäs näyttelijä käytettävänään. Hyvä ranskalainen aisti on pidättänyt liioittelusta. Kuvien kauneutta lisää Välimeren rantamaiden suurenmoinen luonto.” (nimim. Elokuvan ystävä, Helsingin Sanomat 27.11.1927).
Tuotanto: Société Générale des Films
Ohjaus: Abel Gance
Käsikirjoitus: Abel Gance
Kuvaus: Jules Gruger, Léonce-Henri Burel
Lavastus: Alexandre Benois, Jacouty, Meinhardt, Ivan Lochavoff, Eugène Lourié, Pierre Schildknecht
Leikkaus: Abel Gance, Marquerite Beuagé, Henriette Pinson
Musiikki: Alkuperäisversiossa Arthur Honegger (1981: Carmine Coppola, 2000: Carl Davis, 2024: Simon Cloquet-Lafollye)
Puvustus: Charmy, Sauvageau, Madame Augris, Madame Neminsky, Jeanne Lanvil, Muelle & Souplet
Näyttelijät: Albert Dieudonné (Napoleon Bonaparte), Vladimir Roudenko (Napoleon lapsena), Gina Manes (Josephine de Beauharnais), Maxudian (Barras), Roblin (Picot de Peccaduc), Philippe Hériat (Salicetti), Alexandre Koubitsky (Danton), Antonin Ardaut (Marat), Edmond Van Daële (Robespierre), Louis Sance (Ludvig XVI), Suzanne Bianchetti (Marie Antoinette), Abel Gance (Louis Saint-Just), Nicolas Koline (Tristan Fleuri), Annabella (Violine Fleuri), Jean Gaudray (Tallien), Marguerite Gance (Charlotte Corday)